Kinuski

PartioWikistä
Kinuski
Tyyppi
Sisäleikki
Leikkijät
Määrä: 4–15 leikkijää
Ikä: 10+
Yleistä
Kesto: 30–70 minuuttia
Leikkialue: Sisällä
Tämä on vanha fyysinen leikki, jonka leikkimistä tulee harkita tarkkaan koko ryhmän, ryhmäläisten iän, voimien ja muun sopivuuden perusteella.

Miten leikitään

Valitaan yksi jäänyt. Loput leikkivät muodostavat leikin versiosta riippuen joko ison kasan tai istuvan tai seisovan piirin ja tarrautuvat toisiinsa parhaan kykynsä mukaan esimerkiksi käsikynkkäotteessa. Leikki alkaa, kun jäänyt ryhtyy repimään kasasta ihmisiä irti. Aina, kun jäänyt saa revittyä yhden ihmisen irti, tulee hänestäkin jäänyt. Piiriversiossa leikittäessä piiriin tullut aukko saadaan yhdistää rauhassa kiinni ennen leikin jatkumista. Leikki päättyy, kun jääneet ovat repineet kaikki irti toisistaan.

Mitä teen jos sattuu liikaa?

Pelin kontaktiluonteen takia leikkijöille on etukäteen ohjeistettava, että jos joku leikkijöistä haluaa pois huutamalla ”apua” tai ”sattuu” niin leikin tulee loppua välittömästi ja kyseistä leikkijää auttaa.

Mitä otteita pelissä ei saa käyttää

  • Kaikenlaiset apuvälineet (kirveet,vasarat,lankut,köydet)
  • Kutittaminen
  • Loikkiminen niskaan (käsivarsien päälle saa loikkia)
  • Pureminen
  • Raapiminen
  • Tukasta repiminen

Nimiä

Nimet on dokumentoitu historiallisena tietona, mutta niiden käyttämistä tulee harkita tarkasti.

Leikki on aiemmin tunnettu myös muilla nimillä, kuten

  • Natsipoliisi
  • Koijärven luonnonsuojelija
  • Kansainvälinen väkivalta