Anonyymi

Ero sivun ”Kuopion Metsäpojat” versioiden välillä

PartioWikistä
alatyylin termi korvattu vaihtoehtoisella
(alatyylin termi korvattu vaihtoehtoisella)
Rivi 16: Rivi 16:
huivikuvaus = Huivissa on sinisellä pohjalla Metsäpoikien kuuluisa logo, jossa on kolme mustaa kuusta keltaisella pohjalla. |

}}
}}

Kuopion Metsäpojat on perustettu vuonna [[1956]]. Tämä vuosi on meille siis juhlavuosi, lippukunta täytti 50 vuotta. Metsäpojat toimivat Kuopiossa kolmella eri alueella: Alavalla, Särkiniemessä ja Neulamäessä. Ensimmäisenä lippukunnanjohtajana toimi Väinö Raninen, toisena Jukka Korhonen ja kolmantena Antti Lillvis joka on vieläkin toimessa. Tähän mennessä pisimpään on ollut Väinö, mutta Lillvis tavoittelee ennätystä, vaikkakin siihen on vielä aikaa. Nimestäkin päätellen he ovat [[poikalippukunta]]. Metsäpoikien jäsenmäärä on laskussa, niinkuin partiolaisten määrä yleensäkin 2000-luvulla, mutta aktiiviset johtajat takaavat että partiolaisia on lippukunnassa prosentuaalisesti saman verran muihin lippukuntiin verrattuna, ei se määrä vaan se metsäpoikien laatu!

Rivi 37: Rivi 36:

Metsäpojat eivät myöskään pidä turhasta murehtimisesta ja valituksesta, vaan ovat elämänmyönteisiä!

[[Kuva:Johtajat.jpg|thumb|250px|Metsäpoikien johtajia]]

Rivi 70: Rivi 45:

== Kota ==
== Kota ==
[[Lippukunta]] jäi keväällä 2002 ilman leiripaikkaa, kiitos Sotkanniemen tulipalon, josta voimme kittää [[Puijon Pojat]]-[[Lippukunta|lippukuntaa]], niinpä mietimme missä nyt pitäisimme ihania [[retki|retkiä]] ja [[leiri|leirejä]]. Päätimme rakentaa johtajaporukalla kunnon [[kota|kodan]]. Maat saimme vuokralle lippukunnan jäsenien kautta ja muitakin sponsoreita ja tukijoita alkoi tulla mukaan. Rakennustyöt aloitettiin 2003 pääsiäisenä. Kesällä 2003 vietimme [[kota|kodan]] harjannostajaisia.

Tämän jälkeen [[kota|kodan]] ympäristöön on kohonnut paljon uusia rakennuksia ja taidonnäytteitä mm. (paska)huussi, laituri, sauna pukuhuoneineen, ruokailutalo, auringonottopaikka, puuliiteri, lippuaukio, useat kivikasat ja -muurit ympäröimään leirialuetta.  
Tämän jälkeen [[kota|kodan]] ympäristöön on kohonnut paljon uusia rakennuksia ja taidonnäytteitä mm. ulkohuone, laituri, sauna pukuhuoneineen, ruokailutalo, auringonottopaikka, puuliiteri, lippuaukio, useat kivikasat ja -muurit ympäröimään leirialuetta.  
 
[[Kota|Kodan]] läheisyydessä sijaitsee järvi, jonka ansiosta [[kota|kodalla]] ollessa on mahdollista käydä kalassa ja saunan päälle uimassa. Talvella kyseisellä järvellä voi pelata erinäisiä pelejä ja harjoitella partiotaitoja. Myös lippukunnan omalla Kharon veneellä on hauska soudella järvellä tai ajaa kultaisella moottorilla jos se toimii. [[Kota|Kodalla]] on myös riistapelto ja metsäpojilla on aluelle metsästysoikeudet, siksi paikka soveltuu myös erinomaisesti metsästykseen. Saalistakin on jo saatu, ja ne on valmistettu savustuspöntössä. Itse [[kota|kotaan]] mahtuu yöpymään >30 henkilöä. Paikalle on myös mahdollista pystyttää useita [[puolijoukkueteltta|puolijoukkuetelttoja]]. Leirejä pidetään johtajien voimin vähintään kerran kuukaudessa. [[Kota|Kodalla]] pidetään vartiolaisten retkiä ja leirejä. Ahkerimmat leireilijät ovat yöpyneet [[kota|kodassa]] jo yli 90 yötä, joten aikaa on ollut myös nauttia aikaansaannoksista!

Rivi 80: Rivi 53:

== Muutamat viime vuodet ==  
== Muutamat viime vuodet ==  
Vuoden 2002 jälkeen Metsäpojat ovat olleet melko passiivisia piirin ja [[SP]]:n tapahtumien suhteen - tähän asti. Tämä vuosi on ollut Metsäpojille tapahtumien suhteen pelkkää juhlaa: lippukunnassa perustettiin vaeltajaryhmä [[Ruukki 2006|Ruukkia]]  varten, joka nimettiin Peelokerhoksi! Lisäksi Saari- [[pt-kisat|pt-kisoissa]] on käyty rastimiehien ja kilpailujoukkueen voimin. Uusia tapahtumia odotellessa tietysti hiotaan uusia jäynöjä ja suunnitelmia.

Rivi 87: Rivi 59:

== Vaeltajatoiminta ==
== Vaeltajatoiminta ==
Metsäpojissa alkoi innostus laajamittaisempaa [[vaeltaja]]toimintaa kohtaan, kun joku jäsenistä sai mahtavan idean. Sen mukaan [[Ruukki 2006|Ruukki]]-leirillä ei tarvitse tehdä mitään varsinaista työtä, jos kuuluu vaeltajaryhmään. Ryhmän nimeksi muodostui Peelokerho, joka mainittiinkin jo edellä. Siihen kuului alunperin 8+1 henkilöä. Ryhmä koostuu johtajista, jotka toimivat [[vaeltaja|vaeltajina]] aina sen mukaan miten pääsee helpoiten tai on kivaa. Peelokerho osallistui Hämeenlinnan [[Vaeltaja006  - Rover006]] tapahtumaan, jossa vaeltajahanke ei todellakaan ollut kehuttava, vaikkakin se suoritettiin Karttulan Kannonkiertäjien kanssa. Kuopion Metsäpojat osallistuivat silloin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan piirin ulkopuoliseen tapahtumaan. Tarinoita [[Vaeltaja006  - Rover006|roverista]] riittää, joista kaikki eivät ole välttämättä julkaisukelpoisia.

== Loppusanat ==
== Loppusanat ==
Jos on valittamista, kehumista tai ideoita niin ota rohkeasti yhteyttä!

{{korjattava}}

{{P-SP:n lippukunnat}}
{{P-SP:n lippukunnat}}
6 220

muokkausta

Evästeet auttavat palvelujemme toteuttamisessa. Käyttämällä palvelujamme hyväksyt evästeiden käytön.