Ero sivun ”Lauritsalan Siniveljet/Pelle” versioiden välillä

Siirry navigaatioon Siirry hakuun
p (pikkufiksejä)
p (kielipolisointia)
Rivi 1: Rivi 1:
Kaukas Fabrik AB rakensi vuonna 1892 lankarullatehtaan Lauritsalaan. Vuonna [[1899]] tehtaalle hankittiin hinaaja Pelle. Pelle on rakennettu Kone ja Silta Oy:n (nykyisin tunnetaan nimellä Masa-Yards) Sörnäisten telakalla Helsingissä. Vuosisadan alkupuolella kerrotaan Pellen toimineen muun työn ohella Kaukaalle ns. lämmittäjien koulutusaluksena. Pellen asemapaikkana on ollut myös Kaltion puuhiomo Enossa, jossa Pelle kiskoi tukki- ja halkokuormia. 1950-luvulla suurin osa Kaukaan hinaajista muutettiin niputtajiksi. Ei ole tietoa kuuluiko Pelle tähän ryhmään. Pelle sai kuitenkin jäädä odottamaan parempia aikoja maalle nostettuna.  
Kaukas Fabrik AB rakensi vuonna [[1892]] lankarullatehtaan Lauritsalaan. Vuonna [[1899]] tehtaalle hankittiin hinaaja Pelle. Pelle on rakennettu Kone ja Silta Oy:n (nykyisin tunnetaan nimellä Masa-Yards) Sörnäisten telakalla Helsingissä. Vuosisadan alkupuolella kerrotaan Pellen toimineen muun työn ohella Kaukaalle ns. lämmittäjien koulutusaluksena. Pellen asemapaikkana on ollut myös Kaltion puuhiomo Enossa, jossa Pelle kiskoi tukki- ja halkokuormia. [[1950-luku|01950-luvulla]] suurin osa Kaukaan hinaajista muutettiin niputtajiksi. Ei ole tietoa kuuluiko Pelle tähän ryhmään. Pelle sai kuitenkin jäädä odottamaan parempia aikoja maalle nostettuna.  


== Uusi omistaja ==
== Uusi omistaja ==
Pellen osti Kaukaalta eräs yksityishenkilö 1970-luvun alkupuolella. Hän suunnitteli aluksesta itselleen uivaa kesämökkiä ja aloitti aluksen kunnostuksen. Pelleen rakennettiin teräksestä kansirakenteet ja asennettiin diesel-moottori sekä aloitettiin sisustustyöt.  
Pellen osti Kaukaalta eräs yksityishenkilö [[1970-luku|1970-luvun]] alkupuolella. Hän suunnitteli aluksesta itselleen uivaa kesämökkiä ja aloitti aluksen kunnostuksen. Pelleen rakennettiin teräksestä kansirakenteet ja asennettiin diesel-moottori sekä aloitettiin sisustustyöt.  


== Pelle Lauritsalan Siniveljien koulutusalukseksi ==
== Pelle Lauritsalan Siniveljien koulutusalukseksi ==
[[Partiolippukunta]] [[Lauritsalan Siniveljet]] osti Pellen Joulukuussa [[1979]]. Rahoitus järjestyi myymällä lippukunnan entinen alus M/S Susanna, tempaustuloilla sekä turvauduttiin pankin rahoitukseen, jossa takaajina oli iso joukko partiotuen jäseniä.  
[[Partiolippukunta]] [[Lauritsalan Siniveljet]] osti Pellen [[joulukuu]]ssa [[1979]]. Rahoitus järjestyi myymällä lippukunnan entinen alus [[Lauritsalan Siniveljet/M/S Susanna|M/S Susanna]], tempaustuloilla sekä turvauduttiin pankin rahoitukseen, jossa takaajina oli iso joukko partiotuen jäseniä.  


Kunnostustöiden suunnittelu aloitettiin jo heti talvella. Teknisesti alus oli ajokunnossa, mutta ensimmäinen suuri hankinta oli hydraulinen merikytkin, sillä mekaaninen välitys komentosillalta konehuoneseen oli raskas. Myös sisustusratkaisuja jouduttiin muuttamaan, sillä ne oli suunniteltu vain yksityiskäyttöön. Vasta seuraavana vuonna päästiin käsiksi sisustustöihin. Työt aloitettiin alakerran keula- ja keskihytistä. Keulakantta korotettiin jotta sinne saatiin rakennettua kerrospunkat. Keittiö sijaitsi tässä vaiheessa vielä keskihytissä. Hytit myös paneloitiin. Myös takahytti kunnostettiin majoituskäyttöön ja sinne saatiin kapteenin ja perämiehen punkat. Saunan sisustukseen ei tarvinnut puuttua, sillä se oli alunperinkin valmis.  
Kunnostustöiden suunnittelu aloitettiin jo heti talvella. Teknisesti alus oli ajokunnossa, mutta ensimmäinen suuri hankinta oli hydraulinen merikytkin, sillä mekaaninen välitys komentosillalta konehuoneeseen oli raskas. Myös sisustusratkaisuja jouduttiin muuttamaan, sillä ne oli suunniteltu vain yksityiskäyttöön. Vasta seuraavana vuonna päästiin käsiksi sisustustöihin. Työt aloitettiin alakerran keula- ja keskihytistä. Keulakantta korotettiin jotta sinne saatiin rakennettua kerrospunkat. Keittiö sijaitsi tässä vaiheessa vielä keskihytissä. Hytit myös paneloitiin. Myös takahytti kunnostettiin majoituskäyttöön ja sinne saatiin kapteenin ja perämiehen punkat. Saunan sisustukseen ei tarvinnut puuttua, sillä se oli alunperinkin valmis.  


Melko pian Pellen hankkimisen jälkeen kärsittiin ensimmäiset tappiot, sillä vuonna [[1981]] Pellen kone sanoi sopimuksensa irti. Kone nostettiin ylös ja siitä vaihdettiin mm. sylinteriputkia. Tämän jälkeen alus oli jälleen käyttökunnossa.  
Melko pian Pellen hankkimisen jälkeen kärsittiin ensimmäiset tappiot, sillä vuonna [[1981]] Pellen kone sanoi sopimuksensa irti. Kone nostettiin ylös ja siitä vaihdettiin mm. sylinteriputkia. Tämän jälkeen alus oli jälleen käyttökunnossa.  


Muita parannuksia olivat mm. 250 litran makeavesisäiliö, uusi keitin ja ohjaamon ja muiden tilojen lämmitys. Vuonna [[1984]] hankittiin kaupungin avustuksella korkealaatuinen tutkalaitteisto merkiltään Racal-Decca.  
Muita parannuksia olivat mm. 250 litran makeavesisäiliö, uusi keitin ja ohjaamon ja muiden tilojen lämmitys. Vuonna [[1984]] hankittiin kaupungin avustuksella korkealaatuinen tutkalaitteisto, merkiltään Racal-Decca.  


== Jatkuvaa parannusta ==
== Jatkuvaa parannusta ==
Lippukunnan toiminta painottui entistä enemmän [[meripartio|meripartiointiin]] ja todettiin että Pelle on lippukunnan käyttöön hieman liian pieni ja epäkäytännöllinen. Lippukunnan johtajaneuvosto tutki eri vaihtoehtoja, pyysi tarjouksia isommista aluksista ja käytiin koeajoilla. Lippukunta päätyi kuitenkin Pellen kansirakennelmien pidennykseen ja sisätilojen saneeraukseen. Keväällä [[1987]] hitsattiin Pellen kansirakennelmiin puolitoista metriä lisää pituutta ja sauna siirrettiin tähän uuteen elintasosiipeen. Näin ollen aluksen yläkertaan saatiin käytännöllinen salonki jossa kapyysi ja ruokailutila sijaitsevat. Ohjaamoon puhkaistiin myös uusi kulkutie salongista, sillä aikaisemmin ohjaamoon oli päässyt vain ulkokautta. Näiden järjestelyiden ansiosta saatiin 12 henkeä majoittumaan alukseen [[Satahanka]] VII:lle Raumalle.  
Lippukunnan toiminta painottui entistä enemmän [[meripartio]]intiin, ja todettiin Pellen olevan lippukunnan käyttöön hieman liian pieni ja epäkäytännöllinen. Lippukunnan [[johtajaneuvosto]] tutki eri vaihtoehtoja, pyysi tarjouksia isommista aluksista ja käytiin koeajoilla. Lippukunta päätyi kuitenkin Pellen kansirakennelmien pidennykseen ja sisätilojen saneeraukseen. Keväällä [[1987]] hitsattiin Pellen kansirakennelmiin puolitoista metriä lisää pituutta ja sauna siirrettiin tähän uuteen elintasosiipeen. Näin ollen aluksen yläkertaan saatiin käytännöllinen salonki jossa kapyysi ja ruokailutila sijaitsevat. Ohjaamoon puhkaistiin myös uusi kulkutie salongista, sillä aikaisemmin ohjaamoon oli päässyt vain ulkokautta. Näiden järjestelyiden ansiosta saatiin 12 henkeä majoittumaan alukseen [[Satahanka]] VII:lle Raumalle.  


Vuonna [[1988]] uusittiin aluksen ohjausjärjestelmä hydrauliseksi. Seuraavana vuonna uusittiin vesikeskuslämmitysjärjestelmä. Talven 1989-1990 Pelle oli telakoituna ja sen pohja hiekkapuhallettiin ja maalattiin. Vuonna [[1991]] hankittiin tutkaan säädettävä etäisyysrengas. [[1993]] Pelle telakoitiin jälleen ja tällä kertaa tärkeimpänä työnä oli pohjan kunnon kartoitus. Vasta vuonna [[1994]] viimeisteltiin vuoden [[1987]] remontti keskihytin osalta. Heinäkuussa [[1996]] Pelle jälleen telakoitiin ja tällöin vaihdettiin uusi potkuri. Koko vuoden [[1998]] Alkukesä käytettiin tulevan merimatkan valmistautumiseen. Alukseen uusittiin masto, kannet maalattiin ja asennettiin uusi Furuno GP-32 GPS sateelliittinavigaattori. Vuonna [[1999]] juhlittiin Pellen 100-vuotisjuhlia.
Vuonna [[1988]] uusittiin aluksen ohjausjärjestelmä hydrauliseksi. Seuraavana vuonna uusittiin vesikeskuslämmitysjärjestelmä. Talven [[1989]]-[[1990]] Pelle oli telakoituna ja sen pohja hiekkapuhallettiin ja maalattiin. Vuonna [[1991]] hankittiin tutkaan säädettävä etäisyysrengas. [[1993]] Pelle telakoitiin jälleen ja tällä kertaa tärkeimpänä työnä oli pohjan kunnon kartoitus. Vasta vuonna [[1994]] viimeisteltiin vuoden [[1987]] remontti keskihytin osalta. Heinäkuussa [[1996]] Pelle jälleen telakoitiin ja tällöin vaihdettiin uusi potkuri. Koko vuoden [[1998]] alkukesä käytettiin tulevan merimatkan valmistautumiseen. Alukseen uusittiin masto, kannet maalattiin ja asennettiin uusi Furuno GP-32 GPS-satelliittinavigaattori. Vuonna [[1999]] juhlittiin Pellen 100-vuotisjuhlia.


== Pellen suurin remontti ==
== Pellen suurin remontti ==
Pellen pohja alkoi mennä koko ajan huonompaan kuntoon. Vuonna [[2000]] asian tiimoilta kokoontunut projektiryhmä ehdotti koko Pellen pohjan ja runkokaarien uusimista 6mm pellillä ja samalla koko alakerran sisustus menisi uusiksi. Talven 2001-2002 Pelle talvehti savonlinnassa laitaatsillan telakalla. Purjehduskauden päätteeksi [[2002]] pelle jouduttiin nostamaan ylös jatkuvasti lisääntyvien vuotojen vuoksi. Lippukunnan [[johtajaneuvosto]] päätti lopettaa koulutustoiminnan aluksella kunnes pohja saataisiin kunnostettua. Pelle oli koko kesän [[2003]] telakoituna. Vuonna [[1990]] oli perustettu 'Lauritsalan siniveljet 50-vuotta rahasto' joka tuli käyttää joko uuden aluksen hankintaan tai Pellen peruskorjaukseen. Syksyllä 2003 saatiin vihdoin remonttiin vaadittava rahasumma kokoon. Alus laskettiin veteen ja ajettiin Savonlinnaan laitaatsillan telakalle telakoitavaksi. Telakka aloitti vanhan pohjan purkamisen tammukuussa [[2004]]. Kesäkuuhun mennessä telakka oli uusinut koko hinaajan kannen alapuoliset osat ja alus laskettiin veteen. Heinäkuussa Pelle hinattiin tukkilautan mukana Lappeenrantaan. Elokuussa pohja hiekkapuhallettiin ja maalattiin painemaalauksena. Syksyllä alukseen kannettiin painolastiksi ratakiskoja, lattioita alettiin rakentaa ja tehtiin sähkötöitä sekä saatettiin kone käyttökuntoon. Keväällä jatkettiin eristystöillä. Kesällä aloitettiin panelointitöitä ja suoritettiin ulkopintojen maalaustöitä. Heinäkuun alussa ajettiin onnistunut koeajo. Syksy [[2005]] jatkui vartioiden viikonloppuprjehduksilla ja panelointitöiden jatkamisella. Huhtikuussa [[2006]] saatiin panelointityöt suoritettua loppuun ja aloitettiin lämmitysjärjestelmän asennus. Pelleen hankittiin uusi kamiina mallia Kabola E5. Paneloinnin jälkeen paneelit lakattiin ja punkkien tekoa aloitettiin. Sähkötyöt ovat keski- ja keulahytin osalta suoritettu. Tällä hetkellä keulahytti on listoitusta ja viimeistelytöitä vaille valmis. Keväällä myös jatkettiin ulkomaalaustöitä.  
Pellen pohja alkoi mennä koko ajan huonompaan kuntoon. Vuonna [[2000]] asian tiimoilta kokoontunut projektiryhmä ehdotti koko Pellen pohjan ja runkokaarien uusimista 6 mm pellillä ja samalla koko alakerran sisustus menisi uusiksi. Talven [[2001]]-[[2002]] Pelle talvehti Savonlinnassa Laitaatsillan telakalla. Purjehduskauden päätteeksi 2002 pelle jouduttiin nostamaan ylös jatkuvasti lisääntyvien vuotojen vuoksi. Lippukunnan johtajaneuvosto päätti lopettaa koulutustoiminnan aluksella kunnes pohja saataisiin kunnostettua. Pelle oli koko kesän [[2003]] telakoituna. Vuonna [[1990]] oli perustettu ''Lauritsalan Siniveljet 50-vuotta'' -rahasto, joka tuli käyttää joko uuden aluksen hankintaan tai Pellen peruskorjaukseen. Syksyllä [[2003]] saatiin vihdoin remonttiin vaadittava rahasumma kokoon. Alus laskettiin veteen ja ajettiin Savonlinnaan Laitaatsillan telakalle telakoitavaksi. Telakka aloitti vanhan pohjan purkamisen tammukuussa [[2004]]. Kesäkuuhun mennessä telakka oli uusinut koko hinaajan kannen alapuoliset osat ja alus laskettiin veteen. Heinäkuussa Pelle hinattiin tukkilautan mukana Lappeenrantaan. Elokuussa pohja hiekkapuhallettiin ja maalattiin painemaalauksena. Syksyllä alukseen kannettiin painolastiksi ratakiskoja, lattioita alettiin rakentaa ja tehtiin sähkötöitä sekä saatettiin kone käyttökuntoon. Keväällä jatkettiin eristystöillä. Kesällä aloitettiin panelointitöitä ja suoritettiin ulkopintojen maalaustöitä. Heinäkuun alussa ajettiin onnistunut koeajo. Syksy [[2005]] jatkui vartioiden viikonloppuprjehduksilla ja panelointitöiden jatkamisella. Huhtikuussa [[2006]] saatiin panelointityöt suoritettua loppuun ja aloitettiin lämmitysjärjestelmän asennus. Pelleen hankittiin uusi kamiina mallia Kabola E5. Paneloinnin jälkeen paneelit lakattiin ja punkkien tekoa aloitettiin. Sähkötyöt ovat keski- ja keulahytin osalta suoritettu. Tällä hetkellä keulahytti on listoitusta ja viimeistelytöitä vaille valmis. Keväällä myös jatkettiin ulkomaalaustöitä.  


Kesän aikana on tarkoitus saada keski- ja keulahytti valmiiksi. Osa takakannen pelleistä pitää uusia ennen takahytin sisustustöiden tekemistä. Myös makeavesisäiliö on toistaiseksi kiinnittämättä. Lähitulevaisuudessa on tarkoitus hankkia uusi kaikuluotain. Tulevaisuuden suurena remonttina tulee olemaan moottorin vaihto ja samalla myös yläkerran sisustukset menevät uusiksi.
Kesän aikana on tarkoitus saada keski- ja keulahytti valmiiksi. Osa takakannen pelleistä pitää uusia ennen takahytin sisustustöiden tekemistä. Myös makeavesisäiliö on toistaiseksi kiinnittämättä. Lähitulevaisuudessa on tarkoitus hankkia uusi kaikuluotain. Tulevaisuuden suurena remonttina tulee olemaan moottorin vaihto ja samalla myös yläkerran sisustukset menevät uusiksi.


[[Kuva:Picture 0722.jpg]]
[[Kuva:Picture 0722.jpg]]