Anonyymi

Ero sivun ”Mustat Veljet” versioiden välillä

PartioWikistä
(copy-paste)
Rivi 46: Rivi 46:
Myöhemmin Munkkivuoreen ja Niemenmäkeen perustettiin omat lippukunnat, ja MV:llä ei kokoontumistiloja ole pitkään aikaan ollut muualla kuin kirkon kellarissa. Samassa paikassa sijaitsee myös Kirisiskojen kolo. Yhteistoiminta sisarlippukuntamme kanssa on aina ollut tiivistä. Kirisiskot ovat tukeneet MV:tä sen heikkoina hetkinä. Kämppä ja johtajiston kokoukset, leirit, joskus retketkin sekä myyjäiset ynnä muut tapahtumat ovat yhteisiä. Näin saavutetaan merkittäviä synergiaetuja. 60-luvulta näihin päiviin asti ovat tytöt perinteisesti johtaneet osaa MV:n sudenpentulaumoista. Tällä hetkellä lippukuntamme on kuitenkin johtajien suhteen omavarainen.

== Huuto==
Antti: Tarkista Matrikkelista.

== '''MV-Huuto''' ==
 
    Haliviivoo, haliveivoo,
    haliviivoo veivoo wum;
 
        hali MUSTAT,
        hali VELJET,
  hali MUSTAT VELJET haa.
    Haliviivoo, haliveivoo,
    haliviivoo veivoo wum.
hali MUS hali TAT hali VEL hali JET,
  hali MUSTAT VELJET HAAAA!
(Hymninä laulettaessa lisätään o'hali perinteeksi muodostuneisiin kohtiin)

[[Luokka: Lippukunnat]]
[[Luokka: Lippukunnat]]
30

muokkausta

Evästeet auttavat palvelujemme toteuttamisessa. Käyttämällä palvelujamme hyväksyt evästeiden käytön.