Myrskypojat/Myrskypoikien purjehduskulttuuri ja alukset

PartioWikistä

Meripartiotoiminta sisältää luonnollisesti purjehdusopetusta ja harjoittelua sekä leireillä että kokouksissa. Raumalainen Meripartiolippukunta Myrskypojat ry on yksi suomalaisen meripartiotoiminnan pioneerilippukunnista.

Avomerikäyttöön suunniteltua pääalusta S/Y Meripurakkaa käytetään purjehduksen, navigoinnin, merimiestaitojen sekä turvallisen veneilyn opettamiseen. Lippukunta omistaa myös pienempiä veneitä, joilla on hyvä harjoitella purjehdusta mantereen ja Partiokarin välisellä vesialueella. Myrskypoikien pienemmät veneet koostuvat RS Vision -jollasta sekä kahdesta Helmsman My -veneestä.

Vuonna 2019 lippukunta sai lahjoituksena Botnia-tyyppisen moottoriveneen joka on tarkoitettu mantereen ja Partiokarin väliseen liikenteeseen. Mottoriveneellä harjoitellaan väylänavigointia. Vene on nimikilpailun lopputuloksena saanut nimen Praku (=koskelo).

Lippukunnalla on meneillään projekti uuden pääkoulutusaluksen hankkimiseksi.

Myrskypoikien nykyinen laivasto

Meripurakk (1979- )

Suunnittelija myrskypoika Matti Pulli. Teetetty lippukunnalle avomerikäyttöön sopivaksi koulutusalukseksi.
Pituus 12,5, leveys 3,80, syväys 2,00, purjepinta-ala 100 m².

Helmsman 20 My -veneet (1981- )

  • Elli (1981- )
  • Elmo (1982- )

Äitikerho Leeflikat lahjoittanut Ellin 1981, lippukunta osti Elmon 1982.
90-luvun alussa taloudellisen nousukauden lopulla lippukunta omisti kaikkiaan viisi kappaletta my-veneitä. Kolmesta Rauman Purjehdusseuran Busines Sail Cup:in myötä hankitusta veneestä luovuttiin muutaman vuoden kuluttua, samalla kun BSC loppui. Näistä yksi meni Karimoille ja yksi meni yksityiselle omistajalle. My-veneille ollaan etsimässä korvaajaa sillä ne ovat auttamattoman loppuun käytettyjä.
Pituus 6,06, leveys 2,16, syväys 1,00.

Scout 430 -jollat (1989-2011)

  • Tylli
  • Priis
  • Ferrari

Jollia valmisti Myrskypoikien ja Turun Partio-Sissien yhdessä perustama Scout-Marin Oy. Lippukunta on lopettanut jollatyypin aktiivikäytön, jäljellä yksi käyttökuntoinen jolla ja toinen jonka saa tarvittaessa kasattua vesille.

RS Vision -jolla (2011- )

  • Alli

RS-Vision on Suomen meripartiolaisten 2000-luvun valtakunnallinen jollatyyppi. Suunniteltu kahden hengen purjehdittavaksi, mukaan mahtuu myös joitakin matkatavaroita. RS Vision on varsin vakaa mutta urheilullisesti kulkeva.


Myrskypoikien vanhat alukset

Meripoika (1942–44)

31-jalkainen pyhämaalainen kalastajavene, rikattu kaljotiksi.
Pituus 9,40 leveys 2,80 syväys 1,10.

Make-up (1945–47)

Sluuppi. Pituus 6,80, leveys 1,60, syväys 1,10.

Albatrossi (1945)

14-jalkainen priistankpaat, Rauman seudun kalastajamallia.

Mölfin (1944–45)

Sluuppi. Pituus 5,20, leveys 1,40, syväys 0,80.

Eufrosyne (1946–52)

30-jalkainen pyhämaalainen kolmimastoinen isopaat. Kajuutta tehty ruumaluukun tilalle 1947, uudelleenrikattu jaalaksi sekä kajuuttaa pidennetty 1948.

Sulkaveneet (1955–58)

  • Suvilullu
  • Poju

Rauman Purjehdusseuran lopetettua junioritoiminnan 1955 se lahjoitti sulkaveneet lippukunnalle.

Meripoika (1956–61)

Aalborg-jolla. Tanskassa ja Ruotsissa käytetty, nimenomaan meripartiotoimintaan suunniteltu tyyppi. Kyseinen vene teetettiin Haminan lähellä olevassa veistämössä.

Meripurakk (1958–79)

Colin Arcer -tyyppinen ketsi, rakennettu 1949. Täyskorjattu haverin 1959 jälkeen.
Pituus 10,7, leveys 3,05, syväys 1,60, purjepinta-ala 55 m².

Meripurakan apujolla rakennettu lippukunnan veneenrakennuskurssilla.

Lalli (1961–68)

24-jalkainen kalastajamallinen, rakennettu n. 1920-luvulla. Lippukunta saanut yksityisenä lahjoituksena. Luovutettu Rauman kaupungille merimuseon perustamista varten.

Eka-jollat (1961–82)

  • Elli (1961–82)
  • Alli (1961–82)
  • Tylli (1966–82)
  • Capri (1977–82)
  • Priis (1977–82)

Elli, Alli ja Tylli teetetty lippukunnalle, Capri ja Priis saatu lahjoituksena.

Tämä lippukuntiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa PartioWikiä laajentamalla artikkelia.