Ohjaajakoulutus

PartioWikistä
Versio hetkellä 20. heinäkuuta 2012 kello 08.17 – tehnyt Laimee (keskustelu | muokkaukset) (wp)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Ohjaajakoulutus sisältää kolme koulutuskokonaisuutta: alueohjaaja-, ohjelmaohjaaja- ja koulutusohjaajakoulutukset.

Ohjaajakoulutuksen ensisijainen suoritusmuoto on kurssimuotoinen ohjaajakoulutusviikonloppu, jolloin kaikkien kolmen toiminnanalan ohjaajat osallistuvat samassa paikassa koulutukseen kuuluvien moduulien suorittamiseen. Kurssi on valtakunnallinen, joten kurssiviikonlopun aikana on mahdollista jakaa hyviä ohjaamiskäytäntöjä, verkostoitua ja luoda uutta yhteistyötä paitsi eri toiminnanalojen välillä niin myös eri piirien kesken. Koulutusohjaajakurssin laajuus on AO- Ja OO-kurssia suurempi, joten KO:t jatkavat lähiopetusosan jälkeen vielä monimuotosuoritusten parissa. Monimuoto-osaaminen on olennainen osa KO-koulutusta.

Ensimmäisen kerran ohjaajakoulutus järjestettiin tällä tavoin 1.-3. helmikuuta 2008

Ohjaajaksi voi kouluttautua myös monimuotoisesti. Tällöin kouluttautujalla pitää olla omasta piiristä lähiohjaaja (esim. vastaava koulutusohjaaja ja hänelle nimetään SP:n ohjaajakoulutusryhmästä hyväksyjä. Koulutus alkaa aloituskeskustelulla, osaamisen kartoituksella ja oppimissuunnitelman laatimisella. Monimuotoinen kouluttautuminen edellyttää kouluttajalta yleensä oma-aloittteisuutta, itsenäisyyttä ja kurinalaisuutta kurssimuotoista koulutusta enemmän, jotta oppimistehtävät tulevat suoritetuiksi ajallaan.

Tunnukset

AO-, KO-, ja OO-kurssin hyväksytyksi suorittaneet saavat kurssitodistuksen.

KO-kurssin hyväksytysti suorittaneelle partiopiiri voi anoa koulutusohjaajavaltuuksia SP:n valiokunnalta.

Moduulit

Koulutukset sisältävät runsaasti samoja moduuleja.



Tämä artikkeli on tynkä. Voit auttaa PartioWikia laajentamalla artikkelia. Harkitse myös voisiko tämän mallineen vaihtaa johonkin kuvaavammista tynkämallineista.

Kurssit

Johtamiskurssit

Akelakurssi | Gilwell-kurssi | Hankeohjaajakurssi | Ikäkausivastaavakoulutus |ITU-kurssi | Järjestönjohtamiskurssi | Kolmiapila-Gilwell-kurssi | Kolmiapila-kurssi | Laumanjohtajien peruskurssi | Leirinjohtajakurssi | Lippukunnanjohtajakurssi | Lippukuntakurssi | Luotsikoulutus | Partiojohtajien peruskurssi | Rajoja ja rajanylityksiä -koulutus | Ryhmänohjaajakoulutus | Sampokurssi | Sisupartiojohtajakurssi | Tervetuloa partioon -kurssi | Tervetuloa piiriin -koulutus | Valtermannikurssi | Value based leadership | Vartionjohtajien peruskurssi | Vartionjohtajien jatkokurssi

Ohjaajakurssit

Ohjaajakoulutus | Alueohjaajakurssi | Ohjelmaohjaajakurssi | Koulutusohjaajakurssi | NLK | NTC II

Taitokurssit

Ensiapukurssi | Erätaitokurssi | Erätaitoperuskurssi | Erätaitojatkokurssi | Eräopaskurssi | Etsintäkurssi | Hankeohjaajakouluttajakurssi | Jäätikkö- ja vuoristovaelluskurssi | Kiipeilykurssi | Koulutusvastaavakoulutus | Köysityökurssi | Leikkikurssi | Lippukuntalehtikurssi | Leirinjohtajakurssi | Muonittajakurssi | Nuotiokitarakurssi | Partiokouluttajakurssi | Partiomatkailukurssi | Rummutuskurssi | Seppokurssi | Viestikurssi | Viestintäkoulutus

Kilpailukurssit

Järjestelytoimikuntakurssi | Kilpailunjohtajakurssi | Partiotaitokilpailujen järjestämiskurssi | PT-kisatoimitsijakurssi | Rastipäällikkökurssi | Tulospalvelukurssi | Valvojakurssi

Meripartiokurssit

Veneenohjaajakurssi | Förstikurssi | Saaristokipparikurssi | Kipparikurssi | Pelastautumiskurssi | Tutkakurssi