Ohjelmauudistus 2010

PartioWikistä
Versio hetkellä 28. lokakuuta 2007 kello 09.12 – tehnyt Laimee (keskustelu | muokkaukset) (kp)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ohjelmauudistus 2010
Nytt program

Kymmenen vuoden kuluttua…

  • Partion imago on houkutteleva. Partioon voi liittyä mihin ikäkauteen tahansa ja partiossa halutaan pysyä.
  • Partiossa on mukana erilaisia ihmisiä. Partio tarjoaa aatteemme mukaista, kasvatustavoitteisiin tähtäävää, hyödyllistä ja hauskaa tekemistä - erityisesti luonnossa.
  • Lippukunnat haluavat käyttää ja pystyvät käyttämään sekä soveltamaan ohjelmia.

Uutta ohjelmaa käytetään kaikissa suomalaisissa lippukunnissa vuonna 2010 ja suurleiri vuonna 2010 toteutetaan uusien ohjelmien pohjalta. Siksi Ohjelmanuudistus 2010. Halutessaan lippukunnat voivat ottaa uuden ohjelman käyttöön jo syksyllä 2008.

Mihin ohjelmauudistuksella pyritään

  • Partion imago on houkutteleva.
  • Jokaiseen ikäkauteen voi liittyä partion ulkopuolelta. Myös palaaminen tauon jälkeen on mahdollista. Toiminta on houkuttelevaa kaikille nuorille.
  • Partiossa halutaan pysyä.
  • Partiossa on mukana erilaisia ihmisiä.
  • Partio tarjoaa kasvatustavoitteisiin tähtäävää, aatteemme mukaista, hyödyllistä ja hauskaa tekemistä - erityisesti luonnossa.
  • Lippukunnat haluavat käyttää sekä pystyvät käyttämään ja soveltamaan ohjelmia. Lippukuntien osaavat soveltaa ikäkausijakoa omaan tilanteeseensa.
  • Materiaalit ovat riittävän yksinkertaisia ymmärtää ja helppokäyttöisiä, jotta niiden pohjalta ryhmien johtajat osavat käyttää uusia ohjelmia.
  • Ohjelmien jatkokehitys on helppoa.
  • Ikäkausien välillä on jatkumo, punainen lanka. Kuitenkin jokainen ikäkausi on omaleimainen.
  • Minkään ikäkauden onnistumiseen ja käyttöönottoon lippukunnassa ei vaadita sitä, että muut ikäkaudet toimivat.
  • Lippukuntien (hankittavissa olevat) resurssit riittävät ohjelman toteuttamiseen.
  • Piirin ohjelmatapahtumat voivat olla merkittävä osa ikäkauden ohjelmaa.
  • Uuden ohjelma avulla voidaan tarjota nuorille entistäkin parempaa partiota ja näin mm. pysäyttää jäsenmäärän lasku.
  • Nuoret voivat olla partiossa oman kasvunsa vuoksi, eivät ainoastaan johtajapestiä suorittamassa.
  • Lippukuntia tuetaan löytämään uusia tapoja rekrytoida aikuisia mukaan.

Jokainen partiojohtaja voi halutessaan vaikuttaa uuteen ohjelmaan ilmoittautumalla vaikuttajaverkostoon, osallistumalla projektiin tai osallistumalla esimerkiksi ohjelmien testaukseen, julkaisujen koelukuun, jne. Ohjelmauudistuksen materiaalit ja keskustelut ovat kaikille (vaikuttajaverkostoon liittyneille ja mm. SP:n luottamushenkilöille) avoimesti nähtävillä ja osallistuttavissa Teltan ohjelmauudistusosiossa. Lisää tietoa löydät SP:n Internet-sivuilta.

Partio on matka

Uudessa ohjelmassa läpi kaikkien viiden ikäkauden kulkeva punainen lanka on matkan teko, uuden etsiminen ja löytäminen erilaisissa maastoissa ja ympäristöissä. Uusi ohjelma ottaa huomioon sen, että matkaa tehdään eri ikäkausina eri tavoin. Tämä näkyy myös ikäkausien nimissä.

Eräs Ohjelmanuudistus 2010 -projektin muutoksista on ikäkausijako. Vuoden 2006 jäsenkokous hyväksyi partion kasvatustavoitteet ja uuden ikäkausijaon:

Sudenpennut 7-9-vuotiaat (koululuokat 1-3) lapsi, nuori koululainen

Seikkailijat 10-12-vuotiaat (koululuokat 4-5) iso lapsi, koululainen

Tarpojat 12-15-vuotiaat (koululuokat 6-8) varhaisnuoruus

Samoajat 15-17-vuotiaat (koululuokat 9-lukion 2 tai ammatillinen perustutkinto, tms.) nuoruus

Vaeltajat 18-22-vuotiaat (koululuokat lukion 3 tai ammatillinen perustutkinto, tms. sekä armeija, opiskelu) jälkinuoruus, nuori aikuinen

Aikuinen Yli 22-vuotiaat, jotka mahdollistavat nuorten partioharrastuksen.

Vertaisryhmä on tärkein

Partio-ohjelman kohderyhmä on aiempaa laajempi. Myös nuoruusikäiset ja nuoret aikuiset kuuluvat omaan ikäkausiryhmäänsä. Heidän johtamis- ja muut vastuupestinsä ovat osa heidän ikäkausiryhmänsä ohjelmaa, johon he tarvitsevat myös riittävää tukea. Uudessa ohjelmassa aikuinen on kullekin ikäkaudelle sopivalla tavalla läsnä.

Aikuinen matkassa mukana

Uudet ikäkaudet tuovat tullessaan uudenlaisia johtajapestejä ja -tapoja. Erilaisia lippukuntia tuetaan löytämään uusia tapoja rekrytoida lisää aikuisia mukaan tai muuten löytää ratkaisuja kaikkien ikäkausien toiminnan järjestämiseen. Myös koulutusjärjestelmäuudistus tukee uuden ohjelman käyttöönottoa.



Ohjelmauudistus-käyttäjämallineen saat käyttöösi kirjoittamalla {{käyttäjä OU2010}} käyttäjäsivullesi.



Sp2.svg
Tämä Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry:hyn liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa PartioWikiä laajentamalla artikkelia.