Ero sivun ”Ohjelmauudistus 2010/Johtajan kansio/Seikkailijat/5” versioiden välillä

PartioWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 58: Rivi 58:

===Aktiviteettivinkit===
===Aktiviteettivinkit===
vartion yhdessä valmistama
käyttöesine lisää vartion yhteenkuuluvaisuuden
tunnetta ja parantaa yhteishenkeä.
Huolella yhdessä tehdystä esineestä tulee
vartion ikioma ylpeydenaihe. Aarteen voi
vartiopolun jälkeen antaa lippukunnalle
käyttöön tai museoitavaksi. Jokainen hoitaa
oman osuutensa esineen valmistamisesta
omien kykyjensä mukaan. Samalla
harjoitellaan kädentaitoja.
Sekä viirin että päiväkirjan askartelu (kuten kaiken kädentaitopuuhan) vie aikaa, joten mieti kokousta suunnitellessasi ajan käyttöä tarkasti. Kymmenen seikkailijaa ei voi työskennellä yhtäaikaa saman viirin kimpussa. Jos työstätte sekä viiriä että päiväkirjaa, kannataa työt jakaa ehkä esim. kahdelle vartiolle. Jotta viiri ja päiväkirja olisivat käytössä jo ensimmäisessä joukkueenne julkisessa partiotapahtumassa, niiden valmistaminen kannattaa aloittaa jo ryhmän ensimmäisten kokoontumisten aikana. Joka tapauksessa kannattaa varustautua siihen, että esim. käsinompelu ei ole kovin nopea tekniikka.

1. Päiväkirja: Jos ostatte valmiin kirjan vartion päiväkirjaksi, kannattaa se ainakin tuunata partiokirjan näköiseksi.Kirjaan voi tehdä vaihdettavat tekstiili-, nahka- tai puukannet, jolloin sisällys voi olla vaikka vihkokin. Sisällysvihkoissa pahin vahtoehto on huono liimasidonta, joka taatusti repeää käytössä.  

2. Viiriä jos haluatte tehdä yhdessä, voi olla järkevää, että jokainen tekee jonkin symbolin viiriin esittämään itseään. Katso taitokirjan kädentaitotekniikoista sopivia viiriinne. (Liimaukset eivät usein kestä partiotoiminnan tuoksinnassa).
 
Kirjankannet
 
Tarvikkeet:
*Kaksi laudanpalaa, nahkaa,
vasara ja pieniä
nauloja, saha, nahkanarua
tai muuta
vahvaa nauhaa,
pora.
 
Sahaa toisen laudan
(etukannen)
reunasta noin 3cm
leveä suikale ja poraa siihen ja kokonaiseen
lautaan (takakanteen) reiät kuvan osoittamalla
tavalla. Käytä mallina valmiiksi rei’itettyjä
papereita, jotta voit jatkossa käyttää niitä
päiväkirjan sivuina. Leikkaa nahasta saranat,
ja naulaa ne etukanteen ja sen reunasuikaleeseen.
Leikkaa nahasta kanteen koriste
ja kiinnitä se naulaamalla tai liimaamalla.
Laita kansien väliin tarvittava määrä rei’itettyä
paperia ja pujota sen jälkeen nauha rei’istä
kuten kuvassa. Sido narun päät yhteen.
(KUVA VJ:n käsis)
 
Kirjansidonta
 
Taita paperit kahtia ja niputa sisäkkäin
oikeaan järjestykseen, esimerkiksi kymmenestä
A4-kokoisesta paperiarkista tulee A5-
kokoinen ja 20-lehtinen vihko, jossa on
kansilehdet ja 36 tekstisivua. Yhteen nippuun
ei kannata laittaa kymmentä enempää
normaalipaksuista paperia. Ompele arkkien
taitekohdasta sivut pellavalangalla yhteen
kahdesta kohtaa vähintään sentin levyisellä
tikillä. Jos nippuja on useita, pujottele kangasnauha
ommeltikkien alta nippujen selkämyksestä.
Liimaa nippujen selkämykseen
voimapaperia tai teippaa selkämys. Kirjaan
voi tehdä kannet esimerkiksi muovitetusta
paperista, nahasta ja/tai kartongista. Liimaa
kannet kirjan kansilehtiin ja lopuksi esim.
kankaasta tai nahasta selkämys.
 
2. Viiriä jos haluatte tehdä yhdessä, voi olla järkevää, että jokainen tekee jonkin symbolin viiriin esittämään itseään. Vaihtoehtoisesti osa porukasta voi tehdä sauvaa tai viirin koristetupsuja jne. Katso taitokirjan kädentaitotekniikoista sopivia viiriinne. (Liimaukset eivät usein kestä partiotoiminnan tuoksinnassa). Tutustukaa lippukuntanne
vanhoihin vartioiden viireihin; miten tyyli
on muuttunut vuosien mukana?
 
Viirin varsi
 
Tarvikkeet: puukko, voita tai margariinia.
Pyydä maanomistajalta lupa pienen puskan
kaatamiseen. Sahaa siitä noin 1,7 metrin pituinen keppi. Pää voi olla muhkurapäinen,
suora tai kaareva. Myös puun juurakosta saa näyttävän kepin viirille. Kuori puu hyvin, mutta
älä vahingoita puunpintaa kuoren alla.
Kuumenna sauvaa nuotiolla ja hankaa välillä
voita sen pintaan esimerkiksi voipaperilla
tai sanomalehdellä. Vähitellen sauva saa
kauniin ruskeapintaisen värin. Sauvaan voi
kiinnittää vartionmerkin tai kaivertaa puukolla
vartiolaisten nimet tai puumerkin.
 
Samalla tavalla voit valmistaa itsellesi partiosauvan. Viirin varren voi myös koristella jättämällä osan puun kuoresta paikoilleen.
 
3. Jos sekä viiri että päiväkirjan kannet on peritty, soveltakaa
3. Jos sekä viiri että päiväkirjan kannet on peritty, soveltakaa

Versio 4. toukokuuta 2008 kello 23.00

Ohjelmauudistus2010.png Vanha Ohjelmauudistus 2010 -artikkeli
Huom! Tämä Ohjelmauudistus 2010 -projektiin liittyvä artikkeli on tehty uudistuksen hyvin varhaisten materiaalien pohjalta. Artikkelissa esitetty tieto saattaa siis olla vakavasti vanhentunutta tai virheellistä.

Valmistamme vartiollemme viirin tai päiväkirjan

Johdanto

Vartion nimeä kantavat esineet toimivat yhteishengen muodostajina. Viiri ja päiväkirja olivat jo B-P:n ajatuksissa vartion varustuksesta.

Vartiolla tulee olla runsaasti erilaisia perinteitä, joita pitää vaalia huolella. Perinteitä muodostuu niin retkistä kuin omista pikku tapahtumistakin, mutta myös vartion tunnukset ovat tärkeitä. Ne luovat vartiohenkeä ja ne kannattaa suunnitella yhdessä vartion kanssa.

Viirin käyttö periytyy ritariajalta, jolloin viirin menettäminen oli tappio ja sen säilyminen voiton merkki, siksi siitä taisteltiin viimeiseen asti. Jokaisella vartiolla on perinteisesti oma viiri, joka kulkee vartion mukana vuodesta toiseen. Mitä kuluneempi viiri lopulta on, sen parempi. Viiri suunnitellaan ja valmistetaan itse. Se kiinnitetään sauvaan tai viiritankoon ja se on tärkeä väline ryhmähengen kohottajana ja luojana. Viiriin voi kiinnittää erilaisia vartion toimintaan liittyviä merkkejä, kuten suoritettuja taitomerkkejä tai osallistumismerkkejä. Tätä tapaa voi käyttää varsinkin, jos lippukunnassa ei ole tapana kiinnittää kyseisiä merkkejä omaan partiopaitaan.

Päiväkirja on vartion muistikirja. Siihen kirjataan yleisimmin vartion jäsenet, vartion historia ja tarinoita vartion toiminnasta. Siihen voidaan liimata myös valokuvia tai piirustuksia. Vartion jäsenet voivat pitää päiväkirjaa vuorotellen tai sen päivittäminen voidaan antaa kirjurille tehtäväksi. oillakin vartioilla on omat www-sivut, joilla päiväkirja on kaikkien luettavissa. Päiväkirja on myös hyvä tapa pitää kirjaa vartiolaisten läsnäoloista ja suorituksista.

Yhteinen asu koostuu vähintään partiohuivista ja esimerkiksi vartion merkistä. Vartion tunnuksena on usein kankainen merkki, joka kiinnitetään partiopuseron vasempaan hihaan, piiritunnuksen alle. Vartion tunnuksia voivat myös olla oma huivisolki, puumerkki, avainlenkki, vaate tai reppu. Maskotti kulkee vartion mukana aina retkillä, leireillä ja muissa tapahtumissa. Useimmiten maskotti liittyy vartion nimeen tai muuhun teemaan. Myös maskotti tehdään itse.

Missä?

kolo/sud.-seikk.siirtymä/retki/leiri

Aktiviteettivinkit

vartion yhdessä valmistama käyttöesine lisää vartion yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja parantaa yhteishenkeä. Huolella yhdessä tehdystä esineestä tulee vartion ikioma ylpeydenaihe. Aarteen voi vartiopolun jälkeen antaa lippukunnalle käyttöön tai museoitavaksi. Jokainen hoitaa oman osuutensa esineen valmistamisesta omien kykyjensä mukaan. Samalla harjoitellaan kädentaitoja.

Sekä viirin että päiväkirjan askartelu (kuten kaiken kädentaitopuuhan) vie aikaa, joten mieti kokousta suunnitellessasi ajan käyttöä tarkasti. Kymmenen seikkailijaa ei voi työskennellä yhtäaikaa saman viirin kimpussa. Jos työstätte sekä viiriä että päiväkirjaa, kannataa työt jakaa ehkä esim. kahdelle vartiolle. Jotta viiri ja päiväkirja olisivat käytössä jo ensimmäisessä joukkueenne julkisessa partiotapahtumassa, niiden valmistaminen kannattaa aloittaa jo ryhmän ensimmäisten kokoontumisten aikana. Joka tapauksessa kannattaa varustautua siihen, että esim. käsinompelu ei ole kovin nopea tekniikka.

1. Päiväkirja: Jos ostatte valmiin kirjan vartion päiväkirjaksi, kannattaa se ainakin tuunata partiokirjan näköiseksi.Kirjaan voi tehdä vaihdettavat tekstiili-, nahka- tai puukannet, jolloin sisällys voi olla vaikka vihkokin. Sisällysvihkoissa pahin vahtoehto on huono liimasidonta, joka taatusti repeää käytössä.

Kirjankannet

Tarvikkeet:

  • Kaksi laudanpalaa, nahkaa,

vasara ja pieniä nauloja, saha, nahkanarua tai muuta vahvaa nauhaa, pora.

Sahaa toisen laudan (etukannen) reunasta noin 3cm leveä suikale ja poraa siihen ja kokonaiseen lautaan (takakanteen) reiät kuvan osoittamalla tavalla. Käytä mallina valmiiksi rei’itettyjä papereita, jotta voit jatkossa käyttää niitä päiväkirjan sivuina. Leikkaa nahasta saranat, ja naulaa ne etukanteen ja sen reunasuikaleeseen. Leikkaa nahasta kanteen koriste ja kiinnitä se naulaamalla tai liimaamalla. Laita kansien väliin tarvittava määrä rei’itettyä paperia ja pujota sen jälkeen nauha rei’istä kuten kuvassa. Sido narun päät yhteen. (KUVA VJ:n käsis)

Kirjansidonta

Taita paperit kahtia ja niputa sisäkkäin oikeaan järjestykseen, esimerkiksi kymmenestä A4-kokoisesta paperiarkista tulee A5- kokoinen ja 20-lehtinen vihko, jossa on kansilehdet ja 36 tekstisivua. Yhteen nippuun ei kannata laittaa kymmentä enempää normaalipaksuista paperia. Ompele arkkien taitekohdasta sivut pellavalangalla yhteen kahdesta kohtaa vähintään sentin levyisellä tikillä. Jos nippuja on useita, pujottele kangasnauha ommeltikkien alta nippujen selkämyksestä. Liimaa nippujen selkämykseen voimapaperia tai teippaa selkämys. Kirjaan voi tehdä kannet esimerkiksi muovitetusta paperista, nahasta ja/tai kartongista. Liimaa kannet kirjan kansilehtiin ja lopuksi esim. kankaasta tai nahasta selkämys.

2. Viiriä jos haluatte tehdä yhdessä, voi olla järkevää, että jokainen tekee jonkin symbolin viiriin esittämään itseään. Vaihtoehtoisesti osa porukasta voi tehdä sauvaa tai viirin koristetupsuja jne. Katso taitokirjan kädentaitotekniikoista sopivia viiriinne. (Liimaukset eivät usein kestä partiotoiminnan tuoksinnassa). Tutustukaa lippukuntanne vanhoihin vartioiden viireihin; miten tyyli on muuttunut vuosien mukana?

Viirin varsi

Tarvikkeet: puukko, voita tai margariinia. Pyydä maanomistajalta lupa pienen puskan kaatamiseen. Sahaa siitä noin 1,7 metrin pituinen keppi. Pää voi olla muhkurapäinen, suora tai kaareva. Myös puun juurakosta saa näyttävän kepin viirille. Kuori puu hyvin, mutta älä vahingoita puunpintaa kuoren alla. Kuumenna sauvaa nuotiolla ja hankaa välillä voita sen pintaan esimerkiksi voipaperilla tai sanomalehdellä. Vähitellen sauva saa kauniin ruskeapintaisen värin. Sauvaan voi kiinnittää vartionmerkin tai kaivertaa puukolla vartiolaisten nimet tai puumerkin.

Samalla tavalla voit valmistaa itsellesi partiosauvan. Viirin varren voi myös koristella jättämällä osan puun kuoresta paikoilleen.

3. Jos sekä viiri että päiväkirjan kannet on peritty, soveltakaa

    • arkku
    • säästölipas
    • teline aktiviteettikorttien säilytystä varten
    • avaimenperä jokaiselle
    • maskotti

Kasvatustavoiteet

  • Oman ja muiden kulttuurien arvostus
  • Kyky ymmärtää itsensä osaksi paikallista, kansallista ja kansainvälistä yhteisöä
  • Kyky toimia ryhmässä ja ryhmää suuremmassa organisaatiossa
  • Luovuus ja kekseliäisyys
  • Toimeen tarttuminen