Ero sivun ”Ohjelmauudistus 2010/Johtajan kansio/Seikkalijat/ohjelman rakenne” versioiden välillä

PartioWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
pEi muokkausyhteenvetoa
 
(10 välissä olevaa versiota 3 käyttäjän tekeminä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
Seikkailija- ja tarpojaohjelma kestävät yhteensä viisi vuotta. Lippukunta saa itse valita, kumman ohjelman se toteuttaa kolmevuotisena. Siirtymän seikkailijoista tarpojiin voi sijoittaa myös vuoden vaihteeseen, jolloin molemmat ohjelmat kestävät yhtä kauan, eli kaksi ja puoli vuotta.
===SEIKKAILIJAOHJELMA===


Seikkailijaohjelman aloittaa noin kuukauden pituinen Tervetuloa-vaihe, jonka aikana tutustutaan omaan seikkailijajoukkueeseen ja partioon. Tervetuloa-vaihe käydään jokaisen ilmansuunta-merkin alussa, jos vartioon tulee uusia seikkailijoita. Tervetuloa-vaihe, (entinen lupausmerkki) sisältää aktiviteetit 1.-6., jotka kannattaa tehdä aivan seikkailijaohjelman alussa. Aikaa niihin kuluu 2-4 kokousta riippuen siitä, ovatko seikkailijat aivan uusia partiolaisia vai sudenpennuista tulleita. Jos sudenpennuista seikkailijoihin siirtyvät seikkalijat osallistuvat kaikki siirtymäriittiin, voi osan tervetuloa-vaiheen aktiviteeteista tehdä jo silloin.Tervetuloa-vaiheen jälkeen siirrytään toteuttamaan kaksivuotista perusohjelmaa.


Kahden ensimmäisen vuoden ohjelma koostuu neljästä puolen vuoden jaksosta, joita kutsutaan pääilmansuunniksi. Kuhunkin pääilmansuuntaan sisältyy:
===Ohjelman rakenne===
 
Seikkailijaohjelma kostuu Tervetuloa-vaiheesta, kaksivuotisesta perusohjelmasta ja kolmannen vuoden lisäohjelmasta sekä taitomerkeistä, retkistä ja partiotaitokisoista. Meripartiolaisille on vielä lisäsuorituksia ja neljä omaa taitomerkkiä. Jokaisen seikkailijavuoden päättää Seikkailijapeli, joka on juonellinen maastoleikki.
 
 
===Tervetuloa-vaihe ja partiolupaus===
 
Tervetuloa-vaihe suoritetaan seikkailijaohjelman alussa. Samalla valmistaudutaan antamaan
partiolupaus. Tervetuloa-vaiheeseen kuuluu kuusi tehtävää.  Tehtävät johdattavat mukaan partiotoimintaan myös sellaisen vartiolaisen, joka tulee mukaan muita myöhemmin.  Sen suorittamiseen kuluu aikaa kahdesta kuuteen kokousta. Tervetuloa-vaiheen suorittamiseen kuluva aika riippuu siitä, ovatko seikkailijat aivan uusia partiolaisia vai sudenpennuista tulleita. Jos sudenpennuista seikkailijoihin siirtyvät seikkalijat osallistuvat kaikki siirtymäriittiin, voi osan tervetuloa-vaiheen aktiviteeteista tehdä jo silloin. Tervetuloa-vaiheen aktivitteeteihin palataan yhdessä, jos vartioon tulee uusia seikkailijoita.
 
 
Lupauksenanto päättää ensimmäisen vaiheen
vartiolaisten partiopolulla. Lupauksenanto
merkitsee henkilökohtaista sitoutumista
siihen, että on hyväksynyt partioaatteen
ja pyrkii noudattamaan partioihanteita
elämässään. Sitä ennen vartiolaiset ovat
tutustuneet johtajaansa, lippukuntaansa
sekä keskeisimpiin partioperinteisiin. Lupauksenantotapa ja -paikka vaihtelevat lippukuntakohtaisesti. Yleensä lupaus
annetaan ensimmäisen seikkailijavuoden
aikana jossakin lippukunnan tilaisuudessa.
Tilaisuuden tulisi olla juhlava ja
mieleen painuva elämys lupauksenantajille.
Varsinkin lippukunnissa, joilla on seurakunta
taustayhteisönä, lupauksenantotilaisuus
pidetään kirkossa, mutta se voidaan
lippukunnan perinteiden mukaan yhtäläisesti
järjestää myös maastossa, leirillä,
kololla jne. Lupauksenantoseremonioita on monenlaisia.
Lupaus lausutaan esimerkiksi yhteen
ääneen yleisön seistessä. Partiohuivi on jo
valmiiksi auki ja johtajat solmivat siihen merimiessolmun lupauksenannon päätteeksi.
Vartiolaisille jaetaan lupausmerkki,
joka kiinnitetään partiopaitaan.
 
Yleensä lupauksenantotilaisuuteen kutsutaan
myös partiolaisten vanhemmat. Lupauksen
ottaa vastaan lippukunnanjohtaja tai esimerkiksi
vastaava sampo ja lippukunnanjohtaja
yhdessä.
 
Annettuaan partiolupauksen seikkailija saa lupausmerkin. Lupausmerkki
on kankainen, pojilla WOSMin liljamerkki ja tytöillä WAGGGSin apilamerkki,
ja se kiinnitetään partiopuseron vasempaan
hihaan. Myös sudenpennuista siirtyneet seikkailijat antavat partiolupauksen, vaikka heillä jo onkin lupausmerkki.
 
===Pohjoinen, Etelä, Länsi ja Itä===
 
Tervetuloa-vaiheen jälkeen siirrytään toteuttamaan kaksivuotista perusohjelmaa. Perusohjelman kuuluu neljä puolen vuoden jaksoa, joita kutsutaan pääilmansuunniksi. Kuhunkin pääilmansuuntaan sisältyy


*n. 20 aktiviteettia
*n. 20 aktiviteettia
*2 retkeä  
*2 retkeä  
*osallistuminen seikkailijakisoihin tai muuhun kisatapahtumaan
*osallistuminen seikkailijakisoihin tai muuhun kisatapahtumaan
*1 taitomerkki
*1 taitomerkki/meritaitomerkki
Seikkailijaohjelman aktiviteetit ovat pääosin lyhytkestoisempia kuin vanhan partio-ohjelman suoritukset. Taitomerkit ovat tutun näköisiä, mutta niiden sisältö on tarkistettu ikäryhmälle sopivaksi. Taitomerkeissä on runsaasti valinnanvaraa, niitä on noin 50 eri aiheista. Partiotaitokilpailut ovat osa jokaisen seikkailijan ohjelmaa. Jatkossa seikkailijoilla on myös oma sarja. Suosituksen mukaan piiri järjestää seikkailijakisat kahdesti vuodessa. Seikkailijoiden pt-kisaksi kelpaa myös lippukunnan tai alueen järjestämä pt-kisa tai tarpojien järjestämä iltakisa. Retkeilyn perustaidoille luodaan pohja seikkailijaikäkaudessa. Siksi seikkailijaikäkaudessa retkeillään runsaasti. Retket voivat olla sekä seikkailijajoukkueen omia että lippukunnan retkiä. Seikkailijaryhmän kevään päättää seikkailijapeli, joka on juonellinen maastoleikki. Maastopeli korvaa
 
Meripartiolaisilla jokaiseen pääilmansuuntaan kuuluu vielä 1-5 lisäaktiviteettia. eikkailijaohjelman aktiviteetit ovat pääosin lyhytkestoisempia kuin vanhan partio-ohjelman suoritukset.
 
Partiotaitokilpailut ovat osa jokaisen seikkailijan ohjelmaa. Jatkossa seikkailijoilla on myös oma sarja. Suosituksen mukaan piiri järjestää seikkailijakisat kahdesti vuodessa. Seikkailijoiden pt-kisaksi kelpaa myös lippukunnan tai alueen järjestämä pt-kisa tai tarpojien järjestämä iltakisa.  
Retkeilyn perustaidoille luodaan pohja seikkailijaikäkaudessa. Siksi seikkailijaikäkaudessa retkeillään runsaasti. Retket voivat olla sekä seikkailijajoukkueen omia että lippukunnan retkiä. Seikkailijaryhmän kevään päättää seikkailijapeli, joka on juonellinen maastoleikki. Maastopeli korvaa
riihitykset.  
riihitykset.  


Kolmannen seikkailijavuoden ohjelma koostuu väli-ilmansuunnista, jotka seikkailijaryhmä voi toteuttaa haluamassaan järjestyksessä. Väli-ilmansuuntia voi suorittaa 0-4 kpl ennen tarpojaikäkauteen siirtymistä. Väli-ilmansuuntien suorittamisen saa aloittaa vasta, kun koko perusohjelma on suoritettu. Kolmannen vuoden aikana voi väli-ilmansuuntien lisäksi suorittaa myös lisää seikkailijoita kiinnostavia taitomerkkejä. Väli-ilmansuunnat ovat talvileiri, palvelu, vaellus ja isojen kisat.  
Jos katsotaan mitä tehtäviä pääilmansuuntiin
kuuluu, huomataan, että suurin osa
on käytännöllisiä kansalais- ja retkeilytaitoja.
Aktiviteettien tekeminen ei siis ole päämäärä
sinänsä, vaan suorituksia tehdään
elämää ja luonnossa pärjäämistä varten.
 
Seikkailija- ja tarpojaohjelma kestävät yhteensä viisi vuotta. Lippukunta saa itse valita, kumman ohjelman se toteuttaa kolmevuotisena. Siirtymän seikkailijoista tarpojiin voi sijoittaa myös vuoden vaihteeseen, jolloin molemmat ohjelmat kestävät yhtä kauan.
 
 
===Taitomerkit seikkailijaohjelmassa===
 
Jokaisessa ilmansuunnassa tulee suorittaa vähintään yksi, vapaavalintainen taitomerkki.
Seikkailijoiden uudet taitomerkit ovat tutun näköisiä, mutta niiden sisältö on tarkistettu ikäryhmälle sopivaksi. Taitomerkeissä on runsaasti valinnanvaraa, niitä on noin 50 eri aiheista.
 
 
Taitomerkit antavat seikkailijoille mahdollisuuden
tutustua laajemmin jo luokkasuorituksiin
kuuluviin taitoihin, oppia
hyödyllisiä taitoja sekä kokea elämyksiä ja
seikkailuja yhdessä koko joukkueen kanssa.
Taitomerkit innostavat aktiiviseen toimintaan
ja totuttavat tavoitteelliseen työskentelyyn.
Joissain lippukunnissa on perinteenä,
että kaikkien tulee suorittaa tietyt taitomerkit. Muuten joukkue voi
valita taitomerkit itse.
Taitomerkkisuoritusta ei voi tehdä
yhdessä illassa, vaan niiden
parissa toimitaan useammassa kokouksessa,
retkellä tai leirillä. Tarkoitus on, että
myös taitomerkeissä taso nousee taitojen
myötä. Tehtävät ovat vain ohjeellisia.
Hyvään tulokseen voi päästä myös muilla
tehtävillä. Sampo voi lisäksi helpottaa liian vaativia ja vaikeuttaa liian helppoja kohtia. Jos itse keksit tai apunasi
oleva asiantuntija keksii teille paremmin
sopivia tehtäviä, toteuttakaa ne. Tärkeintä
on, että taitomerkin tavoite täyttyy.
 
 
Taitomerkkiä suoritettaessa tutustutaan
ensin hieman aiheen perusasioihin ja sen
jälkeen ryhdytään tositoimiin. Erilaisia
tehtäviä yhtä taitomerkkiä kohti on yleensä
seitsemän.
 
 
Taitomerkki suoritetaan yleensä yhdessä
koko joukkueen kanssa. Taitomerkki partiopaidan
hihassa kertoo vartiolaisen henkilökohtaisesta
osaamisesta. Tärkeätä on siis
huolehtia siitä, että kaikki osallistuvat ja
tekevät, eivätkä ainoastaan seuraa vierestä.
Toki innokkaimmat seikkailijat voivat suorittaa
merkkejä yksin tai pareittain. Näinkin suoritetut merkit tulisi
vastaanottaa ja valvoa kuten yhdessäkin
suoritetut taitomerkit ja jakaa ne suorittajille
juhlallisesti.
 
Vartioikäisten taitomerkit ovat pystymallisia
suorakaiteen muotoisia kangasmerkkejä,
jotka ommellaan oikeaan hihaan
kahteen riviin alkaen olkapäästä.
 
Merkkisuoritukset ovat yksi osa
Seikkailijaikäkauden ohjelmaa. Merkkien suorittaminen
ei saa kuitenkaan olla partiotoiminnan
ainoa sisältö. Pikemminkin ne
ovat Sammon apuvälineitä taitojen opettamiseen.
Merkkejä suoritetaan, koska ne
innostavat toimimaan ja ovat lapselle konkreettinen osoitus hyvin tehdystä työstä.
Seikkailijoiden kannalta tärkeintä merkkisuorituksissa
ovat yhteiset kokemukset, yhteiset
tavoitteet ja vartiohenki. Merkkien suorittaminen
ei saa olla pelkkää tehtäväluettelon
täyttämistä. Partio-ohjelma ei välttämättä
toteudu, vaikka toimittaisiin tiukasti aktiviteettilistan
mukaan. Esimerkiksi sotkeminen
ja roskaaminen eivät kuulu joukkueen kokouksiin,
vaikka niiden välttämisestä ei suoritusta
olisikaan. Sammolla on myös lupa tarvittaessa soveltaa aktiviteetteja joukkueelleen paremmin soveltuviksi.
 
===Väli-ilmansuunnat eli kolmas seikkailijavuosi===
 
Kolmannen seikkailijavuoden ohjelma koostuu väli-ilmansuunnista, jotka seikkailijaryhmä voi toteuttaa haluamassaan järjestyksessä. Väli-ilmansuuntia voi suorittaa 0-4 kpl ennen tarpojaikäkauteen siirtymistä. Väli-ilmansuuntien suorittamisen saa aloittaa vasta, kun koko perusohjelma on suoritettu. Kolmannen vuoden aikana voi väli-ilmansuuntien lisäksi suorittaa myös lisää seikkailijoita kiinnostavia taitomerkkejä. Väli-ilmansuunnat ovat  
 
*Talvileiri
 
*Palvelu
 
*Vaellus ja  
 
*Isojen kisat.  


Seikkailija saa merkin tervetuloa-vaiheesta sekä jokaisesta pää- ja väli-ilmansuunnasta. Seikkailijaikäkauden päätösmerkki on kompassiruusu.  
Seikkailija saa merkin tervetuloa-vaiheesta sekä jokaisesta pää- ja väli-ilmansuunnasta. Seikkailijaikäkauden päätösmerkki on kompassiruusu.  


Miten ohjelmaa voi soveltaa eri vuodenaikoihin tai 2-3 vuoden ajalle? Seikkailija-vartio saattaa aloittaa toimintansa keskellä toimikautta, jolloin ohjelmaa voi venyttää tai tiivistää esim. taitomerkkien määrää vähentämällä/lisäämällä. Joskus tilanne voi olla sellainen, että seikkailija-vartion aloittaessa toimintansa on vielä epäselvää, milloin ryhmä siirtyy tarpojiin ja kuka tulevaa tarpoja-vartiota tulee johtamaan. Kun tarpojiin siirtyminen häämöttää, tulee johtajan varmistaa, että pääilmansuuntien aktiviteetit on kaikki tehty. Seikkalijaohjelman pystyy venyttämään korkeintaan kolmen vuoden pituiseksi. Yläkouluikäiset kuuluvat jo tarpojiin!
 
===Seikkailijaohjelman soveltaminen===
 
 
Seikkailija-vartio saattaa aloittaa toimintansa keskellä toimikautta, jolloin ohjelma aloitetaab normaalisti alusta. Jokaisessa ilmansuunnassa on sekä talvisia että sulan maan aikana suoritettavaksi tarkoitettuja aktviteetteja. Suoritusjärjestys on vapaa.  
 
Joskus tilanne voi olla sellainen, että seikkailija-vartion aloittaessa toimintansa on vielä epäselvää, milloin ryhmä siirtyy tarpojiin ja kuka tulevaa tarpoja-vartiota tulee johtamaan. Kun tarpojiin siirtyminen häämöttää, tulee johtajan varmistaa, että pääilmansuuntien aktiviteetit on kaikki tehty. Seikkalijaohjelmaa suoritetaan korkeintaan kolme vuotta. Yläkouluikäiset kuuluvat jo tarpojiin.
 
Seikkalijaohjelman voi siis suorittaa kahdessa vuodessa, jos joukkue kokoontuu säännöllisesti ja retkeilee vähintään 3-4kertaa vuodessa. Jos joukkue on erittäin aktiivinen voi taitomerkkejä suorittaa useampiakin kuin vain 1/ilmansuunta. Taitomerkiksi voidaan lukea myös erim. lpkn oma taitomerkki tai isompi projekti esim. yhteistyöprojekti jonkun toisen yhdistyksen kanssa, jonka suunnitteluun seikkailijat osallistuvat. Taitomerkkinä toimii myös piirien tai SP:n vaihtuvat kehy-taitomerkit.
 
Aktiiviselle joukkueelle pitäisi jäädä aikaa omien aktiviteettien toteutukselle. Partiota on kaikki, mikä toteutetaan partiomenetelmän keinoin.
 
===Meripartio===
 
Seikkailijoiden meripartio-ohjelmassa korostuu vesillä
liikkuminen ja turvallisuus. Ohjelmassa
suoritetaan tavallisen taitomerkin sijasta yksi meripartiotaitomerkki jokaisessa pääilmansuunnassa. Lisäksi jokaisen pääilmansuunnan lopusta löytyvät meripartiolaisten lisäaktiviteetit. 
 
Meripartiotaitomerkkien
suorittamisen jälkeen oikeassa
hihassa voidaan käyttää suorakaiteen
muotoisia sinireunaisia ruorikuvioisia
kangasmerkkejä.
 
Pohjoisen ja Etelän aktiviteeteissa venekuntalaiset
opettelevat veneilyn perustietoja
ja taitoja, kuten merimerkkejä sekä turvallisuuteen
liittyviä taitoja. Ensimmäisen seikkailijavuoden tavoitteena
on opettaa venekuntalainen turvalliseksi
miehistön jäseneksi. Toisin sanoen
hänestä tulee purjehtija tai veneilijä, joka
tietää mihin saa koskea ja miten huolehditaan
omasta turvallisuudesta veneretkellä
tai purjehduksella.
 
 
Länsi- ja Itä jaksoissa tietoja ja taitoja syvennetään.
Tavoitteena on, että aktiviteettien
jälkeen venekuntalainen osaa toimia lippukuntansa
veneen hyödyllisenä miehistön
jäsenenä. Aktiviteetteihin kuuluvat muun muassa
yöpurjehdus ja lokikirjan pito.
 
===Seikkailijapeli===
 
Jokainen seikkailijavuosi päättyy Seikkailijapeliin. Seikkailijapeli on juonellinen maastoleikki, jonka aikana testataan seikkailijoiden oppimia taitoja. Jos lippukunnassa ei
ole aiemmin järjestetty maastoleikkejä, löydät valmiita ohjeita tästä oppaasta ja partio.fi:stä. Lippukunnan suunnittelemat maastoleikit kannattaa kirjoittaa hyvin muistiin, sillä niitä voidaan käyttää muutaman vuoden välein uudestaan. Pelin suunnitteleminen on myös sopivaa puuhaa innokkaalle samoajaryhmälle.
 
Seikkailijapeli kuuluu olennaisena osana seikkailijaohjelmaan. Se päättää jokaisen vuoden
ja siinä kerrataan ja harjoitellaan opittuja asioita. Tarkoituksena
ei ole järjestää ankaraa koetta. Seikkailijapeli on myös riitti, joka kertoo seikkailijalle yhden vaiheen päättymisestä ja seuraavan alkamisesta.
 
Huolimatta siitä miten sepeli järjestetään,
on tärkeintä että se on haastava ja
hauska. Sepelistä tulee jäädä vartiolaisille
sellainen olo, että he ovat oppineet
asioita. Jos joukkueet eivät osaa jotakin asiaa,
olisi hyvä opettaa kyseessä oleva asia vartiolaiselle
sepelin yhteydessä. Tarkoitus ei
ole, että vartiolaisten innostus lopahtaa
seikkailijapeliin. Myös sampo ja lippukunnan
johtajat saavat riihityksen kautta
palautetta vartiolaisten osaamisen tasosta
ja omasta kyvystään ohjata ja kouluttaa
seikkailijoita.
 
 
Sepelin ajankohta on sovittava hyvissä
ajoin, esimerkiksi heti uuden toimintakauden
alussa. Ajankohtaa valittaessa on
päätettävä, mihin kohtaan kevättä sepeli
sopii, esimerkiksi onko se samalla kauden
päätös vai jaetaanko merkit yrjönpäivän
juhlassa.
 
 
Sepelin järjestää yleensä sampo lippukunnan
muiden johtajien kanssa. Sepeliin valmistaudutaan vartiossa
yleensä pitkin vuotta opettelemalla uusia
asioita ja kertaamalla niitä. Sepelin tulisi olla jännittävä
kokemus, jota odotetaan innolla.
 
Sepeli rakennetaan jonkin mystisen tai jännittävän kertomuksen ympärille. Hyödyntäkää suorittamianne taitomerkkejä, esim. kansanperinnettä, salapoliisia tai intiaania. 
Sepeli voidaan pitää lippukunnan retkellä
tai kesäleirillä. Seikkailija kulkevat pelissä
vartioittain tai pareittain ja kilvoittelevat toisiaan vastaan.
Meripartiolaisten sepeli voidaan toteuttaa purjehduksen yhteydessä.
 
===Aktiviteettien ja merkkien suorittamisen hyväksyminen===
 
Ns. putkivartioissa samassa ryhmässä
voi olla kahden eri ilmansuunnan suorittajia
samalla kertaa. Se vaatii sammolta enemmän,
mutta toisaalta sampo voi hyödyntää vanhempien
vartion jäsenten taitoja. Aktiviteetti ja merkkisuoritukset
vastaanottaa sampo. Hyväksyttävästä suorituksesta
sampo tekee merkinnän vartiolaisen
korttiin. Kortistaan seikkailija näkee oman edistymisensä.
 
Taitokirjasta löytyvät kunkin pää- ja väli-ilmansuunnan
aktiviteetit sekä meripartiolaisten
lisäaktiviteetit sekä lista taitomerkeistä. Jokaisella seikkailijalla
tulisi olla oma Taitokirja, sillä siinä on paljon aktiviteetteihin liittyvää tietoa.
 
Ilmansuunta katsotaan suoritetuksi,
kun aktiviteetit ja taitomerkit on suoritettu
hyväksyttävästi. Mitä tämä kulloinkin tarkoittaa,
riippuu paljon lippukunnan perinteistä ja seikkailijasta. Jaksomerkit jaetaan seikkailijoille lippukunnan perinteiden mukaisesti.
Sampo raportoi hyväksytyistä
suorituksista lippukunnan vuosiselostelomakkeita
varten vuoden lopussa.
 
 
Soveltamisesta lisää kohdassa erilaiset seikkailijaryhmät
 


*Tarpojien johtamisharjoittelijat seikkailijaryhmässä
*Tarpojien johtamisharjoittelijat seikkailijaryhmässä
[[Ohjelmauudistus 2010/Johtajan kansio/Seikkailijat/Johtajana seikkailijoissa/Tarpojien johtamisharjoittelu]]  
[[Ohjelmauudistus 2010/Johtajan kansio/Seikkailijat/Johtajana seikkailijoissa/Tarpojien johtamisharjoittelu]]  


Jokaiseen suuntaan kuuluu muutama tarina, joita voi käyttää aktiviteettien kehyskertomuksena tai vaikka kokouksen alussa/lopussa.  
(Jokaiseen suuntaan kuuluu muutama tarina, joita voi käyttää aktiviteettien kehyskertomuksena tai vaikka kokouksen alussa/lopussa.) Tai sitten ei, jos niitä ei nyt ehditä etsiä.
   
   
Hupijutut, kuten elokuvissakäynti, peli-illat ja nyyttärit on ihan ok, ja tosi tärkeitä juttuja.
Hupijutut, kuten elokuvissakäynti, peli-illat ja nyyttärit on ihan ok, ja tosi tärkeitä juttuja.


 
[[Luokka:Seikkailijat]]
[[Luokka:Ohjelmauudistus 2010]]
[[Luokka:Johtajan kansio]]
[[Luokka:Johtajankansio]]

Nykyinen versio 7. toukokuuta 2008 kello 23.04

SEIKKAILIJAOHJELMA

Ohjelman rakenne

Seikkailijaohjelma kostuu Tervetuloa-vaiheesta, kaksivuotisesta perusohjelmasta ja kolmannen vuoden lisäohjelmasta sekä taitomerkeistä, retkistä ja partiotaitokisoista. Meripartiolaisille on vielä lisäsuorituksia ja neljä omaa taitomerkkiä. Jokaisen seikkailijavuoden päättää Seikkailijapeli, joka on juonellinen maastoleikki.


Tervetuloa-vaihe ja partiolupaus

Tervetuloa-vaihe suoritetaan seikkailijaohjelman alussa. Samalla valmistaudutaan antamaan partiolupaus. Tervetuloa-vaiheeseen kuuluu kuusi tehtävää. Tehtävät johdattavat mukaan partiotoimintaan myös sellaisen vartiolaisen, joka tulee mukaan muita myöhemmin. Sen suorittamiseen kuluu aikaa kahdesta kuuteen kokousta. Tervetuloa-vaiheen suorittamiseen kuluva aika riippuu siitä, ovatko seikkailijat aivan uusia partiolaisia vai sudenpennuista tulleita. Jos sudenpennuista seikkailijoihin siirtyvät seikkalijat osallistuvat kaikki siirtymäriittiin, voi osan tervetuloa-vaiheen aktiviteeteista tehdä jo silloin. Tervetuloa-vaiheen aktivitteeteihin palataan yhdessä, jos vartioon tulee uusia seikkailijoita.


Lupauksenanto päättää ensimmäisen vaiheen vartiolaisten partiopolulla. Lupauksenanto merkitsee henkilökohtaista sitoutumista siihen, että on hyväksynyt partioaatteen ja pyrkii noudattamaan partioihanteita elämässään. Sitä ennen vartiolaiset ovat tutustuneet johtajaansa, lippukuntaansa sekä keskeisimpiin partioperinteisiin. Lupauksenantotapa ja -paikka vaihtelevat lippukuntakohtaisesti. Yleensä lupaus annetaan ensimmäisen seikkailijavuoden aikana jossakin lippukunnan tilaisuudessa. Tilaisuuden tulisi olla juhlava ja mieleen painuva elämys lupauksenantajille. Varsinkin lippukunnissa, joilla on seurakunta taustayhteisönä, lupauksenantotilaisuus pidetään kirkossa, mutta se voidaan lippukunnan perinteiden mukaan yhtäläisesti järjestää myös maastossa, leirillä, kololla jne. Lupauksenantoseremonioita on monenlaisia. Lupaus lausutaan esimerkiksi yhteen ääneen yleisön seistessä. Partiohuivi on jo valmiiksi auki ja johtajat solmivat siihen merimiessolmun lupauksenannon päätteeksi. Vartiolaisille jaetaan lupausmerkki, joka kiinnitetään partiopaitaan.

Yleensä lupauksenantotilaisuuteen kutsutaan myös partiolaisten vanhemmat. Lupauksen ottaa vastaan lippukunnanjohtaja tai esimerkiksi vastaava sampo ja lippukunnanjohtaja yhdessä.

Annettuaan partiolupauksen seikkailija saa lupausmerkin. Lupausmerkki on kankainen, pojilla WOSMin liljamerkki ja tytöillä WAGGGSin apilamerkki, ja se kiinnitetään partiopuseron vasempaan hihaan. Myös sudenpennuista siirtyneet seikkailijat antavat partiolupauksen, vaikka heillä jo onkin lupausmerkki.

Pohjoinen, Etelä, Länsi ja Itä

Tervetuloa-vaiheen jälkeen siirrytään toteuttamaan kaksivuotista perusohjelmaa. Perusohjelman kuuluu neljä puolen vuoden jaksoa, joita kutsutaan pääilmansuunniksi. Kuhunkin pääilmansuuntaan sisältyy

  • n. 20 aktiviteettia
  • 2 retkeä
  • osallistuminen seikkailijakisoihin tai muuhun kisatapahtumaan
  • 1 taitomerkki/meritaitomerkki

Meripartiolaisilla jokaiseen pääilmansuuntaan kuuluu vielä 1-5 lisäaktiviteettia. eikkailijaohjelman aktiviteetit ovat pääosin lyhytkestoisempia kuin vanhan partio-ohjelman suoritukset.

Partiotaitokilpailut ovat osa jokaisen seikkailijan ohjelmaa. Jatkossa seikkailijoilla on myös oma sarja. Suosituksen mukaan piiri järjestää seikkailijakisat kahdesti vuodessa. Seikkailijoiden pt-kisaksi kelpaa myös lippukunnan tai alueen järjestämä pt-kisa tai tarpojien järjestämä iltakisa. Retkeilyn perustaidoille luodaan pohja seikkailijaikäkaudessa. Siksi seikkailijaikäkaudessa retkeillään runsaasti. Retket voivat olla sekä seikkailijajoukkueen omia että lippukunnan retkiä. Seikkailijaryhmän kevään päättää seikkailijapeli, joka on juonellinen maastoleikki. Maastopeli korvaa riihitykset.

Jos katsotaan mitä tehtäviä pääilmansuuntiin kuuluu, huomataan, että suurin osa on käytännöllisiä kansalais- ja retkeilytaitoja. Aktiviteettien tekeminen ei siis ole päämäärä sinänsä, vaan suorituksia tehdään elämää ja luonnossa pärjäämistä varten.

Seikkailija- ja tarpojaohjelma kestävät yhteensä viisi vuotta. Lippukunta saa itse valita, kumman ohjelman se toteuttaa kolmevuotisena. Siirtymän seikkailijoista tarpojiin voi sijoittaa myös vuoden vaihteeseen, jolloin molemmat ohjelmat kestävät yhtä kauan.


Taitomerkit seikkailijaohjelmassa

Jokaisessa ilmansuunnassa tulee suorittaa vähintään yksi, vapaavalintainen taitomerkki. Seikkailijoiden uudet taitomerkit ovat tutun näköisiä, mutta niiden sisältö on tarkistettu ikäryhmälle sopivaksi. Taitomerkeissä on runsaasti valinnanvaraa, niitä on noin 50 eri aiheista.


Taitomerkit antavat seikkailijoille mahdollisuuden tutustua laajemmin jo luokkasuorituksiin kuuluviin taitoihin, oppia hyödyllisiä taitoja sekä kokea elämyksiä ja seikkailuja yhdessä koko joukkueen kanssa. Taitomerkit innostavat aktiiviseen toimintaan ja totuttavat tavoitteelliseen työskentelyyn. Joissain lippukunnissa on perinteenä, että kaikkien tulee suorittaa tietyt taitomerkit. Muuten joukkue voi valita taitomerkit itse. Taitomerkkisuoritusta ei voi tehdä yhdessä illassa, vaan niiden parissa toimitaan useammassa kokouksessa, retkellä tai leirillä. Tarkoitus on, että myös taitomerkeissä taso nousee taitojen myötä. Tehtävät ovat vain ohjeellisia. Hyvään tulokseen voi päästä myös muilla tehtävillä. Sampo voi lisäksi helpottaa liian vaativia ja vaikeuttaa liian helppoja kohtia. Jos itse keksit tai apunasi oleva asiantuntija keksii teille paremmin sopivia tehtäviä, toteuttakaa ne. Tärkeintä on, että taitomerkin tavoite täyttyy.


Taitomerkkiä suoritettaessa tutustutaan ensin hieman aiheen perusasioihin ja sen jälkeen ryhdytään tositoimiin. Erilaisia tehtäviä yhtä taitomerkkiä kohti on yleensä seitsemän.


Taitomerkki suoritetaan yleensä yhdessä koko joukkueen kanssa. Taitomerkki partiopaidan hihassa kertoo vartiolaisen henkilökohtaisesta osaamisesta. Tärkeätä on siis huolehtia siitä, että kaikki osallistuvat ja tekevät, eivätkä ainoastaan seuraa vierestä. Toki innokkaimmat seikkailijat voivat suorittaa merkkejä yksin tai pareittain. Näinkin suoritetut merkit tulisi vastaanottaa ja valvoa kuten yhdessäkin suoritetut taitomerkit ja jakaa ne suorittajille juhlallisesti.

Vartioikäisten taitomerkit ovat pystymallisia suorakaiteen muotoisia kangasmerkkejä, jotka ommellaan oikeaan hihaan kahteen riviin alkaen olkapäästä.

Merkkisuoritukset ovat yksi osa Seikkailijaikäkauden ohjelmaa. Merkkien suorittaminen ei saa kuitenkaan olla partiotoiminnan ainoa sisältö. Pikemminkin ne ovat Sammon apuvälineitä taitojen opettamiseen. Merkkejä suoritetaan, koska ne innostavat toimimaan ja ovat lapselle konkreettinen osoitus hyvin tehdystä työstä. Seikkailijoiden kannalta tärkeintä merkkisuorituksissa ovat yhteiset kokemukset, yhteiset tavoitteet ja vartiohenki. Merkkien suorittaminen ei saa olla pelkkää tehtäväluettelon täyttämistä. Partio-ohjelma ei välttämättä toteudu, vaikka toimittaisiin tiukasti aktiviteettilistan mukaan. Esimerkiksi sotkeminen ja roskaaminen eivät kuulu joukkueen kokouksiin, vaikka niiden välttämisestä ei suoritusta olisikaan. Sammolla on myös lupa tarvittaessa soveltaa aktiviteetteja joukkueelleen paremmin soveltuviksi.

Väli-ilmansuunnat eli kolmas seikkailijavuosi

Kolmannen seikkailijavuoden ohjelma koostuu väli-ilmansuunnista, jotka seikkailijaryhmä voi toteuttaa haluamassaan järjestyksessä. Väli-ilmansuuntia voi suorittaa 0-4 kpl ennen tarpojaikäkauteen siirtymistä. Väli-ilmansuuntien suorittamisen saa aloittaa vasta, kun koko perusohjelma on suoritettu. Kolmannen vuoden aikana voi väli-ilmansuuntien lisäksi suorittaa myös lisää seikkailijoita kiinnostavia taitomerkkejä. Väli-ilmansuunnat ovat

  • Talvileiri
  • Palvelu
  • Vaellus ja
  • Isojen kisat.

Seikkailija saa merkin tervetuloa-vaiheesta sekä jokaisesta pää- ja väli-ilmansuunnasta. Seikkailijaikäkauden päätösmerkki on kompassiruusu.


Seikkailijaohjelman soveltaminen

Seikkailija-vartio saattaa aloittaa toimintansa keskellä toimikautta, jolloin ohjelma aloitetaab normaalisti alusta. Jokaisessa ilmansuunnassa on sekä talvisia että sulan maan aikana suoritettavaksi tarkoitettuja aktviteetteja. Suoritusjärjestys on vapaa.

Joskus tilanne voi olla sellainen, että seikkailija-vartion aloittaessa toimintansa on vielä epäselvää, milloin ryhmä siirtyy tarpojiin ja kuka tulevaa tarpoja-vartiota tulee johtamaan. Kun tarpojiin siirtyminen häämöttää, tulee johtajan varmistaa, että pääilmansuuntien aktiviteetit on kaikki tehty. Seikkalijaohjelmaa suoritetaan korkeintaan kolme vuotta. Yläkouluikäiset kuuluvat jo tarpojiin.

Seikkalijaohjelman voi siis suorittaa kahdessa vuodessa, jos joukkue kokoontuu säännöllisesti ja retkeilee vähintään 3-4kertaa vuodessa. Jos joukkue on erittäin aktiivinen voi taitomerkkejä suorittaa useampiakin kuin vain 1/ilmansuunta. Taitomerkiksi voidaan lukea myös erim. lpkn oma taitomerkki tai isompi projekti esim. yhteistyöprojekti jonkun toisen yhdistyksen kanssa, jonka suunnitteluun seikkailijat osallistuvat. Taitomerkkinä toimii myös piirien tai SP:n vaihtuvat kehy-taitomerkit.

Aktiiviselle joukkueelle pitäisi jäädä aikaa omien aktiviteettien toteutukselle. Partiota on kaikki, mikä toteutetaan partiomenetelmän keinoin.

Meripartio

Seikkailijoiden meripartio-ohjelmassa korostuu vesillä liikkuminen ja turvallisuus. Ohjelmassa suoritetaan tavallisen taitomerkin sijasta yksi meripartiotaitomerkki jokaisessa pääilmansuunnassa. Lisäksi jokaisen pääilmansuunnan lopusta löytyvät meripartiolaisten lisäaktiviteetit.

Meripartiotaitomerkkien suorittamisen jälkeen oikeassa hihassa voidaan käyttää suorakaiteen muotoisia sinireunaisia ruorikuvioisia kangasmerkkejä.

Pohjoisen ja Etelän aktiviteeteissa venekuntalaiset opettelevat veneilyn perustietoja ja taitoja, kuten merimerkkejä sekä turvallisuuteen liittyviä taitoja. Ensimmäisen seikkailijavuoden tavoitteena on opettaa venekuntalainen turvalliseksi miehistön jäseneksi. Toisin sanoen hänestä tulee purjehtija tai veneilijä, joka tietää mihin saa koskea ja miten huolehditaan omasta turvallisuudesta veneretkellä tai purjehduksella.


Länsi- ja Itä jaksoissa tietoja ja taitoja syvennetään. Tavoitteena on, että aktiviteettien jälkeen venekuntalainen osaa toimia lippukuntansa veneen hyödyllisenä miehistön jäsenenä. Aktiviteetteihin kuuluvat muun muassa yöpurjehdus ja lokikirjan pito.

Seikkailijapeli

Jokainen seikkailijavuosi päättyy Seikkailijapeliin. Seikkailijapeli on juonellinen maastoleikki, jonka aikana testataan seikkailijoiden oppimia taitoja. Jos lippukunnassa ei ole aiemmin järjestetty maastoleikkejä, löydät valmiita ohjeita tästä oppaasta ja partio.fi:stä. Lippukunnan suunnittelemat maastoleikit kannattaa kirjoittaa hyvin muistiin, sillä niitä voidaan käyttää muutaman vuoden välein uudestaan. Pelin suunnitteleminen on myös sopivaa puuhaa innokkaalle samoajaryhmälle.

Seikkailijapeli kuuluu olennaisena osana seikkailijaohjelmaan. Se päättää jokaisen vuoden ja siinä kerrataan ja harjoitellaan opittuja asioita. Tarkoituksena ei ole järjestää ankaraa koetta. Seikkailijapeli on myös riitti, joka kertoo seikkailijalle yhden vaiheen päättymisestä ja seuraavan alkamisesta.

Huolimatta siitä miten sepeli järjestetään, on tärkeintä että se on haastava ja hauska. Sepelistä tulee jäädä vartiolaisille sellainen olo, että he ovat oppineet asioita. Jos joukkueet eivät osaa jotakin asiaa, olisi hyvä opettaa kyseessä oleva asia vartiolaiselle sepelin yhteydessä. Tarkoitus ei ole, että vartiolaisten innostus lopahtaa seikkailijapeliin. Myös sampo ja lippukunnan johtajat saavat riihityksen kautta palautetta vartiolaisten osaamisen tasosta ja omasta kyvystään ohjata ja kouluttaa seikkailijoita.


Sepelin ajankohta on sovittava hyvissä ajoin, esimerkiksi heti uuden toimintakauden alussa. Ajankohtaa valittaessa on päätettävä, mihin kohtaan kevättä sepeli sopii, esimerkiksi onko se samalla kauden päätös vai jaetaanko merkit yrjönpäivän juhlassa.


Sepelin järjestää yleensä sampo lippukunnan muiden johtajien kanssa. Sepeliin valmistaudutaan vartiossa yleensä pitkin vuotta opettelemalla uusia asioita ja kertaamalla niitä. Sepelin tulisi olla jännittävä kokemus, jota odotetaan innolla.

Sepeli rakennetaan jonkin mystisen tai jännittävän kertomuksen ympärille. Hyödyntäkää suorittamianne taitomerkkejä, esim. kansanperinnettä, salapoliisia tai intiaania. Sepeli voidaan pitää lippukunnan retkellä tai kesäleirillä. Seikkailija kulkevat pelissä vartioittain tai pareittain ja kilvoittelevat toisiaan vastaan. Meripartiolaisten sepeli voidaan toteuttaa purjehduksen yhteydessä.

Aktiviteettien ja merkkien suorittamisen hyväksyminen

Ns. putkivartioissa samassa ryhmässä voi olla kahden eri ilmansuunnan suorittajia samalla kertaa. Se vaatii sammolta enemmän, mutta toisaalta sampo voi hyödyntää vanhempien vartion jäsenten taitoja. Aktiviteetti ja merkkisuoritukset vastaanottaa sampo. Hyväksyttävästä suorituksesta sampo tekee merkinnän vartiolaisen korttiin. Kortistaan seikkailija näkee oman edistymisensä.

Taitokirjasta löytyvät kunkin pää- ja väli-ilmansuunnan aktiviteetit sekä meripartiolaisten lisäaktiviteetit sekä lista taitomerkeistä. Jokaisella seikkailijalla tulisi olla oma Taitokirja, sillä siinä on paljon aktiviteetteihin liittyvää tietoa.

Ilmansuunta katsotaan suoritetuksi, kun aktiviteetit ja taitomerkit on suoritettu hyväksyttävästi. Mitä tämä kulloinkin tarkoittaa, riippuu paljon lippukunnan perinteistä ja seikkailijasta. Jaksomerkit jaetaan seikkailijoille lippukunnan perinteiden mukaisesti. Sampo raportoi hyväksytyistä suorituksista lippukunnan vuosiselostelomakkeita varten vuoden lopussa.


Soveltamisesta lisää kohdassa erilaiset seikkailijaryhmät


  • Tarpojien johtamisharjoittelijat seikkailijaryhmässä

Ohjelmauudistus 2010/Johtajan kansio/Seikkailijat/Johtajana seikkailijoissa/Tarpojien johtamisharjoittelu

(Jokaiseen suuntaan kuuluu muutama tarina, joita voi käyttää aktiviteettien kehyskertomuksena tai vaikka kokouksen alussa/lopussa.) Tai sitten ei, jos niitä ei nyt ehditä etsiä.

Hupijutut, kuten elokuvissakäynti, peli-illat ja nyyttärit on ihan ok, ja tosi tärkeitä juttuja.