Paavo Kaario

PartioWikistä
Paavo "Pive" Kaario
S. 1914
K. 1996
Lippukunnat
Helsingin Metsänkävijät
Tärkeimmät tehtävät
HePP:n piirinjohtaja (1954–1957, 1961–1964)
EPT:n perustajajäsen

Yleistä

Paavo "Pive" Kaario ehti partiouransa aikana moneen paikkaan. Hän johti Helsingin Partiopoikapiiriä kahdesti. Ensimmäisellä kaudella piiri oli suurissa taloudellisissa vaikeuksissa, mutta muuten helsinkiläinen partio vietti kulta-aikaansa. Esimerkiksi perinteiseen kevätparaatiin osallistui tuolloin 11 000 partiolaista. Kiljavan leirikeskuksen hankkiminen ja sen uusien rakennuksien rakentaminen ajoivat piiriä taloudelliseen ahdinkoon. Pive onnistui kuitenkin johtamaan piirin läpi hankalien olojen.

Piven toinen piirinjohtajakausi oli täynnä uudistuksia, kuten koko 60-luku Suomessa. Lippukuntiin alettiin panostaa yhä enemmän. Espoo alkoi kasvaa kaupunkina ja sinne syntyi lisää partiotoimintaa. Lippukunnat kokivat tarvitsevansa enemmän tukea, joten ryhdyttiin rakentamaan Espoon Partiotukea. Pive otti espoolaisen partiotoiminnan huolekseen, asuihan hän itsekin Leppävaarassa EPT:n perustamisaikoihin. EPT:n perustamiskokous pidettiin 24. helmikuuta 1964.

Siviilissä Paavo "Pive" Kaario oli mainoshoitaja.

Merkittäviä tehtäviä

  • SPPL:n johtokunnan sihteeri
  • SPJ:n johtokunnan jäsen
  • HePP:n piirinjohtaja (1954–1957, 1961–1964)
  • HePP:n kannatusyhdistyksen hallituksen jäsen
  • EPT:n perustajajäsen

Kunnianosoitukset

  • SPPL:n pronssinen ansiomitali
  • SPPL:n hopeinen ansiomitali
  • SPJ:n kuparinen ansiomitali
  • SPJ:n hopeinen ansiomitali
  • 1957 Hopeasusi nro: 31
  • 1963 HePP:n kultainen ansiomitali nro:5

Lähteet

Heput Helsingissä, toim. Lasse Lindgren (Gummerus 2002)