PartioWiki:Hämmästyttää ja kummastuttaa

PartioWikistä
Versio hetkellä 18. tammikuuta 2007 kello 15.21 – tehnyt Ile (keskustelu | muokkaukset) (L)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

PartioWiki elää alkukauttaan ja vielä on paljon käytäntöjä sopimatta

Nettipartiolaiset järjestää työleirin tulevan viikonloppuna, jonka yhtenä aiheena on erilaisten PartioWikin käytäntöjen sopiminen. Sitä varten on hyvä etukäteen yhdessä kerätä asioita, jotka hämmästyttävät ja kummastuttavat pientä wikittelijää. Siten voidaan yhdessä miettiä hyvät käytännöt ja kirjoittaa ohjeet.

Työleirille Toimen Poikain kololle ovat kaikki tervetulleita, ja keskustelua PartioWikin käytännöistä käydään #PartioWiki@IRCnet kanavalla, joten osallistuminen virtuaalisestikin on mahdollista.

Samalla pidetään PartioWikin ensimmäinen Wikittelyviikonloppu.


Luettelot

Minä puolestaan ymmärrän, että voidaan luetteloida asioita luomatta niitä käsitteleviä sivuja, sama juttu mallineiden kanssa (esim. piirin LPK:t). En kuitenkaan tajua, mistä luetteloihin löytää (kun useimpia niistä sivuista ei vielä ole). Luokkiin sivut menevät "automaattisesti", jos on olemassa erillinen luettelo se pitää löytää ja päivittää erikseen.. "Luettelo luetteloista" kuulostaa niin karulta ja byrokraattiselta..

Linkitys

Wiki on hypertekstiä parhaimmillaan, eli linkitystä pitäisikin olla ristiin mahdollisimman paljon. Mutta yhden artikkelin sisällä, pitäisikö joka kerta linkittää? Eli vaikka jonkun solmusivun teko-ohjeissa, pitäisikö jokaisesta irtopää sanasta olla linkki irtopään selitykseen, vai vain kerran? Ensimmäisestä esiintymästä, eli kaikki linkit kertyvät sivun alkuun vai jotankin fiilispohjalta ripoteltuna sinne tänne sivuille?

Mediawiki osaa näyttää linkit itseensä boldattuna ilman linkkiä. Linkki PartioWiki:Hämmästyttää ja kummastuttaa. Lisäksi botilla voidaan linkit itseensä purkaa kokonaankin. Boteilla voitaisiin myös yrittää huolehtia jonkun verran linkityksestäkin, mutta suomenkieli on hiukan hankala siihen.

Botit

Onkos meillä joku näkemys Bottien käytöstä? Tiettyjä toistuvia asioita olisi näppärä laittaa bottien hoidettaviksi. Esimerkiksi luettelo luetteloista päivittäminen käsin on vähän tyhmää, kun samaan aikaan ne kertyy luettelot luokkaan. Luettelo luetteloista kuitenkin huolehtii, että jos joku tekee sivun "Luettelo vaellussukista" ennenkuin on sivua vaelluskengistä ja jalkaräteistä, niin "Luettelo vaellussukista" ei ilmaannu Yksinäiset sivut -sivulle ja että luetteloon on joku linkki jostakin muualtakin kuin vain luokasta.

Ensimmäinen botti on tehty: KonttiBot

Rakenne

Olisi hyvä yrittää tukea rakenteen eheyttä. Mediawiki tarjoaa siihen toki työkaluja, kuten yksinäiset sivut ja Sivut, joilla ei ole linkkejä, mutta kuinka moni tulee niitä katsoneeksi. Olisiko ideaa laittaa botti lisäämään sivulle mallineita: "Tällä sivulla ei ole yhtään linkkiä, katsoisitko voisiko tekstistä linkittää jonnekin", "Mikään sivu ei viittaa tänne. Liittyisikö tämä johonkin toiseen asiaan niin, että voisit tehdä sieltä artikkelista linkin tänne" tai "Tällä sivulla ei ole yhtään kuvaa. Lisäisitkö tänne kuvan"?

Mitä muita rakenteen ylläpidollisia juttuja voisi olla?