Partiolupaus

PartioWikistä
Versio hetkellä 15. heinäkuuta 2014 kello 12.34 – tehnyt Jysky (keskustelu | muokkaukset) (Tuunaus +artikkelei)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

<scoutdict>91</scoutdict> Partiolupaus konkretisoi partion arvopohjaa lapselle ja nuorelle. Suomessa lupaus annetaan Suomen partiolaisten uuden partio-ohjelman mukaisesti jokaisen ikäkauden alkuvaiheessa.

Suomalaisessa kolmen ikäkauden partio-ohjelmassa partiolupaus annettiin vartioikäkaudessa, partiopojaksi tai -tytöksi tultaessa. Tällöin vartioikäkautta edeltävässä sudenpentuikäkaudessa sudenpennuilla oli erillinen sudenpentulupauksensa.

Kolme kohtaa

Lupauksen kolme kohtaa yhdistetään yleensä partiotervehdyksen kolmeen kohotettuun sormeen.

  1. Jumala, oma maa ja maailma
  2. ikäkauden ihanteet
  3. toisille avuksi oleminen

Lupauksenanto

Lupauksenanto on tilanne, jossa partiolupaus annetaan lausumalle se ääneen. Perinteisesti lupauksen vastaanottaa joku Partiojohtaja. Monesti se on hetki, jossa symbolisesti tullaan partiolaisiksi ja uudet partiolaiset huivitetaan. Lupauksen aikana saatetaan tervehtiä partiotervehdyksellä tai nostaa partiotervehdyksessä oleva kämmen olkapään tasolle. Joissakin lippukunnissa lupauksenantajat myös pitävät kiinni lippukunnan lipusta lupausta antaessaan.

Lupauksenantotilaisuus

Lupauksenantotilaisuus on ainakin osittain lupauksenantoa varten järjestetty tilaisuus. Usein lupauksenanto on osa lippukunnan joulujuhlaa, itsenäisyyspäiväjuhlaa tai muuta tapahtumaa, mutta se voi yhtä hyvin olla itsenäinen tapahtuma. Yleensä lupauksenantotilaisuudessa lupauksenantajat tulevat yleisön eteen riviin seisomaan ja lausuvat lupauksen yhteen ääneen.

Lippukunnan ja Suomen liput ovat lupauksenantotilaisuuden aatteellisuuden symboleina esillä ja yleensä ohjelmaan kuuluu asiaankuuluvat lippumenot.

Partiolupauksen uudistaminen

Erityisesti englantilaiseen partiotoimintaan liittyy perinne partiolupauksen uudistamisesta. Se on keskeinen osa Yrjönpäivän viettoa. Lupauksen uudistaminen liittyy myös Gilwell Reunion -tapaamiseen, Gilwell-lippukunta numero yhden jäsenten vuosittaiseen kokoontumiseen Gilwell Parkissa Lontoossa.

Partiolupauksen uudistamisen taustalla on ajatus siitä, että tarvitsemme ajoittain uuden tilaisuuden palata siihen, mitä olemme partiolupauksessa luvanneet. Uudistaminen johdattaa partiolaisen pohtimaan toiminnan perustaa. Suomen Partiolaisten ikäkausiuudistuksen myötä partiolupaus annetaan koko SP:n partio-ohjelma läpikäytäessä viisi kertaa, joka kerta hieman laajemman sisältöisenä ihanteiden määrän kasvaessa ikäkausittain. Suomalaisissa lippukunnissa erillinen partiolupauksen uudistaminen ei ole tiettävästi yleistynyt. Sen käyttäminen suurten juhlien, esimerkiksi Scouting's sunrisen kohokohtana ei ole kuitenkaan millään tavalla meikäläiseen perinteeseen sopimaton.


Suomen partiolaisten partiolupaus

Suomen Partiolaisten nykyinen partiolupaus

Lupaan parhaani mukaan rakastaa Jumalaani,
omaa maatani ja maailmaa,
toteuttaa <ikäkauden> ihanteita
ja olla avuksi toisille.

Lupausta annettaessa kohdan "<ikäkauden>" tilalla lausutaan oman ikäkauden nimi. Esimerkiksi: "toteuttaa tarpojien ihanteita..." Tarvittaessa (esim. aikuisten antaessa lupaustaan) voitaneen sanoa myös "... toteuttaa partioihanteita ..."

Vanha partiolupaus

Ennen Suomen Partiolaisten ikäkausiuudistusta käytössä oli vain yksi partiolupaus. Sudenpennuilla oli oma sudenpentulupauksesta.

Tahdon rakastaa Jumalaani ja lähimmäistäni,
isänmaatani ja ihmiskuntaa,
toteuttaen elämässäni partioihanteita.
Vanhan sudenpentulupauksen antamisesta kertonut lupausmerkki

Sudenpentulupaus

Ennen ikäkausikohtaisia partiolupauksia oli sudenpennuilla oma lupaus:

Lupaan parhaani mukaan rakastaa Jumalaani,

toteuttaa sudenpentujen lakia

ja olla toisille avuksi joka päivä.


Partiolupauksen historiaa

B-P:n laatima ensimmäinen partiolupaus oli

On my honour I promise that ---
1. I will do my duty to God and the Queen.
2. I will do my best to help others, whatever it costs me.
3. I know the scout law, and will obey it.

Partiotyttöjen lupauksen sanamuoto oli alkujaan

On my honour, I promise that I will do
1. To do my duty to God and the King (tai: God and my country) ;
2. To help other people at all times;
3. To obey the Guide Law.

Lähde: http://www.kyanags.org/pdfs/041.pdf



Lupausmerkki

Partiolupauksen annettuaan partiolainen kiinnittää partiopaitansa vasempaan hihaan alimmaiseksi molempien maailmanjärjestöjen merkit (WAGGGS ja WOSM). Aikaisemmin WAGGGSin merkki oli metallinen partiopaidan taskussa. Ommeltavat WAGGGSin merkit tulivat käyttöön vuonna 2006. Nykyisin SP ohjeistaa käyttämään molempia merkkejä sukupuolesta riippumatta, vaikka WAGGGSin jäseninä ovatkin vain tytöt.