Ero sivun ”Partiopojan kirja” versioiden välillä

PartioWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ei muokkausyhteenvetoa
pEi muokkausyhteenvetoa
Rivi 5: Rivi 5:
Kirjaan tutustuivat nopeasti myös ulkomaalaiset henkilöt, matkallaan Britanniassa. Ruotsi oli yksi ensimmäisistä maista joihin B-P:n teos päättyi. Ruotsalainen Ebbe Lieberath käänsikin kirjan ruotsiksi, hieman muokkailen sen sisältöä.  Ruotsista kirja päätyi Suomeen vuonna [[1910]] ja Suomessakin alkoi syntyä partioryhmiä nopealla tahdilla. Kirja käännettiin myös vuonna [[1910]] suomenkielelle, tuolloin kirjan nimi oli ''Partiopojat''. Suomessa kuitenkin [[Suomen partiohistoria|partiotoiminta tsaarin käskystä kiellettiin]] vuonna [[1911]] ja partiotoiminta oli näin ollen kielletty maassa aina kevääseen [[1917]].

Kun partiotoiminta oli taas luvallista maassa, julkaistiin [[Kaarlo Soinio]]n ''scouting for boys'' kirjasta sovittama teos nimeltään [[Partio pojat ja –tytöt]]. [[Lauri Vuollasvirta|Lauri ”Lalle” Vuolasvirta]] noudatti Soinia tarkemmin alkuperäisteosta julkaistessaan vuonna [[1933]] kirjan nimeltä ''Partiopojan kirja'' josta otettiin korjattu lisäpainos vuonna [[1947]].  
Kun partiotoiminta oli taas luvallista maassa, julkaistiin [[Kaarlo Soinio]]n ''scouting for boys'' kirjasta sovittama teos nimeltään [[Partiopojat ja –tytöt]]. [[Lauri Vuollasvirta|Lauri ”Lalle” Vuolasvirta]] noudatti Soinia tarkemmin alkuperäisteosta julkaistessaan vuonna [[1933]] kirjan nimeltä ''Partiopojan kirja'' josta otettiin korjattu lisäpainos vuonna [[1947]].  

Toisen maailmansodan päätyttyä oli monien mielessä herännyt sellainen tunto, että yksinkertaiset kansalaishyveet kuten Jumalanpelko, rehellisyys, lähimmäisrakkaus ja avuliaisuus, jotka B-P kirjassaan asettanut nuoren ihmisen elämän perustaksi, pitäisi saada vakiintumaan. Tässä mielessä on Scouting for Boys kirjasta julkaistu ''World Brotherhood Edition'', eli suomalaisittain P''artioveljeyden laitos''. Idean Partioveljeyden laitokselle sai amerikkalainen [[William Hillcourt]] ja hänen ideaansa kannattivat, [[Olave Baden-Powell|Lady Baden-Powell]], Iso-Birtianinan partiopoikajärjestö ja Partiopoikien kansainvälinen toimisto.  Partioveljeyden laitos noudattaa tiukasti Scouting for Boys kirjan viimeistä painosta jonka [[B-P]] itse tarkisti. Suomenkielinen Partionveljeyden laitoksen ensimmäinen painos julkaistiin vuonna [[1961]] Suomen Partiopoikajärjestön toimesta. Uusin painos, eli kahdeksas painos julkaistiin vuonna [[2002]]

Versio 10. joulukuuta 2006 kello 22.20

Ensimmäinen partioleiri pidettiin 1.-8.8.1907 Brownsean saarella, Englannissa. Leiri oli koe luontoinen leiri jossa B-P testasi ensimmäisen kerran käytännössä teoriaansa partiotoiminnasta. Leirin jälkeen B-P ryhtyi työstämään kokemuksiensa perusteella partio opaskirjaa. Kirjan tarkoituksena oli toimia opaskirjana partiolaisille ja johtajille, jonka avulle he voisivat myös muodostaa itse omia partioryhmiään.

Vuoden 1908 alkukuukausina julkaistiin kuusi vihkosta ja saman vuoden toukokuussa ne julkaistiin yhteen sidottuna kirjana jonka nimi oli scouting for boys. Kirjan ensimmäinen 50 000 kappaleen painos meni kuin kuumille kiville ja Britanniassa syntyi partioryhmiä kuin sieniä sateella. Kirjan toinen painos ilmesty kesällä 1909 ja samoin kuin ensimmäinenkin painos myös tämä oli myyntimenestys.

Kirjaan tutustuivat nopeasti myös ulkomaalaiset henkilöt, matkallaan Britanniassa. Ruotsi oli yksi ensimmäisistä maista joihin B-P:n teos päättyi. Ruotsalainen Ebbe Lieberath käänsikin kirjan ruotsiksi, hieman muokkailen sen sisältöä. Ruotsista kirja päätyi Suomeen vuonna 1910 ja Suomessakin alkoi syntyä partioryhmiä nopealla tahdilla. Kirja käännettiin myös vuonna 1910 suomenkielelle, tuolloin kirjan nimi oli Partiopojat. Suomessa kuitenkin partiotoiminta tsaarin käskystä kiellettiin vuonna 1911 ja partiotoiminta oli näin ollen kielletty maassa aina kevääseen 1917.

Kun partiotoiminta oli taas luvallista maassa, julkaistiin Kaarlo Soinion scouting for boys kirjasta sovittama teos nimeltään Partiopojat ja –tytöt. Lauri ”Lalle” Vuolasvirta noudatti Soinia tarkemmin alkuperäisteosta julkaistessaan vuonna 1933 kirjan nimeltä Partiopojan kirja josta otettiin korjattu lisäpainos vuonna 1947.

Toisen maailmansodan päätyttyä oli monien mielessä herännyt sellainen tunto, että yksinkertaiset kansalaishyveet kuten Jumalanpelko, rehellisyys, lähimmäisrakkaus ja avuliaisuus, jotka B-P kirjassaan asettanut nuoren ihmisen elämän perustaksi, pitäisi saada vakiintumaan. Tässä mielessä on Scouting for Boys kirjasta julkaistu World Brotherhood Edition, eli suomalaisittain Partioveljeyden laitos. Idean Partioveljeyden laitokselle sai amerikkalainen William Hillcourt ja hänen ideaansa kannattivat, Lady Baden-Powell, Iso-Birtianinan partiopoikajärjestö ja Partiopoikien kansainvälinen toimisto. Partioveljeyden laitos noudattaa tiukasti Scouting for Boys kirjan viimeistä painosta jonka B-P itse tarkisti. Suomenkielinen Partionveljeyden laitoksen ensimmäinen painos julkaistiin vuonna 1961 Suomen Partiopoikajärjestön toimesta. Uusin painos, eli kahdeksas painos julkaistiin vuonna 2002

Suomenkieliset painokset

Partiopojan kirja

Partiopojan kirjasta on julkaistu Suomessa useita painoksia. Kirjaa on julkaissut ajan saatossa kaksi eri julkaisijaa. Molemmat ovat aloittaneet numeroinnin painosnumero 1:stä. Myös suomenkieliset vuonna 1911 julkaistu Partiopojat ja 1917 julkaistu Partiopojat ja tytöt muistuttavat sisällöltään paljon Partiopojan kirjaa, johtuen siitä, että niissäkin on käytetty teosta Scouting for boys lähdeteoksena.

Julkaisija/vuosi/painos:

Lähteet: William Hillcourt Lady Olave Baden-Powell, Sankarin kaksi elämää ISBN 951-829-368-6
         Suomen kansallisbibliografia