Partiopojan kirja

PartioWikistä
Versio hetkellä 2. tammikuuta 2007 kello 00.46 – tehnyt ZeiP (keskustelu | muokkaukset) (kp, wp, muuta?)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Alkuperäisten vihkojen kannet

Ensimmäinen partioleiri pidettiin 1.8.8.1907 Brownsean saarella, Englannissa. Leiri oli koeluontoinen leiri, jolla B-P testasi ensimmäisen kerran käytännössä teoriaansa partiotoiminnasta. Leirin jälkeen B-P ryhtyi työstämään kokemuksiensa perusteella partio-opaskirjaa. Kirjan tarkoituksena oli toimia opaskirjana partiolaisille ja johtajille, jonka avulle he voisivat myös muodostaa itse omia partioryhmiään.

Vuoden 1908 alkukuukausina julkaistiin kuusi vihkosta ja saman vuoden toukokuussa ne julkaistiin yhteensidottuna kirjana, jonka nimi oli Scouting for boys. Kirjan ensimmäinen 50 000 kappaleen painos meni kuin kuumille kiville ja Britanniassa syntyi partioryhmiä kuin sieniä sateella. Kirjan toinen painos ilmesty kesällä 1909 ja samoin kuin ensimmäinenkin painos myös tämä oli myyntimenestys.

Kirjaan tutustuivat nopeasti myös ulkomaalaiset henkilöt Britannian-matkoillaan. Ruotsi oli yksi ensimmäisistä maista, joihin teos päätyi. Ruotsalainen Ebbe Lieberath käänsikin kirjan ruotsiksi, muokkailen sen sisältöä hieman. Ruotsista kirja päätyi Suomeen vuonna 1910 ja Suomessakin alkoi syntyä partioryhmiä nopealla tahdilla. Kirja käännettiin myös vuonna 1910 suomen kielelle nimellä Partiopojat. Suomessa kuitenkin partiotoiminta kiellettiin tsaarin käskystä vuonna 1911 ja partiotoiminta oli näin ollen kielletty maassa aina kevääseen 1917.

Kun partiotoiminta oli taas luvallista, julkaistiin Kaarlo Soinion kirjasta sovittama teos nimellä Partiopojat ja tytöt. Lauri ”Lalle” Vuolasvirta noudatti Soinia tarkemmin alkuperäisteosta julkaistessaan vuonna 1933 kirjan nimellä Partiopojan kirja, josta otettiin korjattu lisäpainos vuonna 1947.

Toisen maailmansodan päätyttyä oli monien mielessä herännyt ajatus, että yksinkertaiset kansalaishyveet kuten jumalanpelko, rehellisyys, lähimmäisrakkaus ja avuliaisuus, jotka B-P oli kirjassaan asettanut nuoren ihmisen elämän perustaksi, pitäisi saada vakiintumaan. Tällä ajatuksella on kirjasta julkaistu World Brotherhood Edition, eli suomalaisittain Partioveljeyden laitos. Idean Partioveljeyden laitokselle sai amerikkalainen William Hillcourt ja hänen ideaansa kannattivat Lady Baden-Powell, Iso-Birtianinan partiopoikajärjestö ja Partiopoikien kansainvälinen toimisto. Partioveljeyden laitos noudattaa tiukasti Scouting for Boys -kirjan viimeistä painosta, jonka B-P itse tarkisti. Suomenkielisen Partionveljeyden laitoksen ensimmäisen painoksen julkaisi vuonna 1961 Suomen Partiopoikajärjestö. Uusin, eli kahdeksas, painos julkaistiin vuonna 2002.

Suomenkieliset painokset

Partiopojan kirja

Partiopojan kirjasta on julkaistu Suomessa useita painoksia. Kirjaa on julkaissut ajan saatossa kaksi eri julkaisijaa. Molemmat ovat aloittaneet painosnumeroinnin alusta. Myös suomenkieliset vuonna 1911 julkaistu Partiopojat ja 1917 julkaistu Partiopojat ja tytöt muistuttavat sisällöltään paljon Partiopojan kirjaa, koska niissäkin on käytetty lähdeteoksena teosta Scouting for boys.

Julkaisija/vuosi/painos:

Lähteet