Partiopukki

PartioWikistä
Versio hetkellä 18. joulukuuta 2006 kello 21.10 – tehnyt VP (keskustelu | muokkaukset) (typoja)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Partiopukki on osa monen lippukunnan varainhankintaa. Partiopukki voi olla laulava, leikittävä tai muuten vaan partiomainen, mutta joka tapauksessa perinteinen joulupukki.

Partiopukki ehtii kiertää välimatkoista riippuen 2–4 kilttien lasten kotia tunnissa. Pukki saa lapsilta usein piirustuksia, suklaata, piparkakkuja tai hedelmiä sekä kuuntelee lasten joulumusisointia. Valokuvattavana olo yhdessä lasten kanssa ja tietysti lahjojen jakokin kuuluvat repertuaariin.

Jotkin lippukunnat markkinoivat pukkipalvelua yhdessä ja eräissä kaupungeissa pukkien "jakelualueet" on jaettu etukäteen, jotta kullekin pukille saadaan järkevä ajoreitti. Pukkien asu on yleensä varsin aito ja sen tekemiseen on esimerkiksi lippukunnan tukiyhdistykseltä voinut kulua monta ompelukerhoiltaa. Partiopukin parta ja hiukset hankitaan usein peruukkiliikkeestä aidon tuntuman loppusilaukseksi.

Ohjeita partiopukin uraa harkitseville:

  • Pukeudu kevyesti, koska jouluaaton tunnelma kodeissa on lämmin ellei peräti kuuma ja pukin istuin voi olla esimerkiksi takan ääressä.
  • Pidä aikataulusta tarkkaa huolta. Lapsia on maailmassa niin paljon, että pukilla väistämättä on kiire.
  • Älä syö tai juo tarjottuja ruokia tai juomia - parran kanssa siististi syöminen ei edes onnistu. Keksit tai karkit voit laittaa taskuun matkaeväiksi.
  • Keksi jo valmiiksi puheenaiheita tai tarinanjuurta esimerkiksi porojen jäämisestä huoltoasemalle pitämään taukoa tai muorin huolekkuudesta ennen matkallelähtöä tai tonttujen vakoiluretkistä joulun alla.
  • Ole iloinen ja kiinnostunut kaikista kuulemistasi tarinoista, nokkahuiluesityksistä, jne.
  • Varaudu myös itkeviin ja sohvan alle piiloutuviin lapsiin.
  • Muista varata aikaa myös juoma- ja vessatauolle ja mieti missä voit ne pitää reitin varrella.
  • Pidä huolta pienistä yksityiskohdista: säkki, keppi, jalkineet, kiltteystutka, porodetector, ...