Partiotahti

PartioWikistä
Versio hetkellä 24. elokuuta 2006 kello 23.29 – tehnyt Veltsu (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Partiotahdin mukana kulkeva seita

Partiotahti on Lapin Partiolaisten suurin vuosittainen tapahtuma. Se järjestetään yleensä helmikuun toisena viikonloppuna ja joka kerta eri lippukuntien isännöimänä. Tapahtuma kestää kaksi päivää, lauantaista sunnuntaihin ja sen on tarkoitus olla hengellinen toimintaviikonloppu. Tapahtuma ei ole erähenkinen, vaan se pitomapaikkana on taajamat; yleensä esimerkiksi koulu. Partiotahdin mukana kulkee suuri honkaseita, johon merkitään kulloinenkin järjestäjä, ja jonka järjestäjä lippukunta saa vuodeksi haltuunsa.

Tapahtuman luonne on hengellinen, ja sen nimi olikin aluksi Hiljaiset Päivät. Ohjelmaa järjestetään jokaiselle ikäluokalle. Tapahtuma alkaa yhteisillä avajaisilla. Muita hetkiä, jolloin parhaimillaan yli 500 henkinen osallistujajoukko kokoontuu yhteen, on lauantai-illan partiomessu sekä sunnuntain päättäjäiset.

Partiotahdit vuodesta 1992 alkaen

(vuosi, nimi, paikkakunta, isäntälippukunta):

2007 - ??? - , Muonio, Muonion Susipirkat
2006 Hiiskhaus, Ylitornio, Mellan Kiipijät
2005 RadiCal, Keminmaa, Keminmaan Kivekkäät & Kallin Kanervat
2004 Kaira, Kemijärvi, Kemijärven Tunturitytöt ja -pojat
2003 Laviini, Rovaniemi, Napapiirin Tytöt & Napapiirin Pojat
2002 Savu, Savukoski, Korvatunturin Kävijät
2001 Hiutale, Pello, Pellon Pailakat
2000 Rajatapaus, Tornio, Pohjan Tytöt ja Sissit
1999 Napa, Rovaniemi, Napapiirin Tytöt & Napapiirin Pojat
1998 Neulis, Posio, Kitkan Kiertäjät
1997 On taivas auki, Muonio, Muonion Susipirkat
1996 - Kemi, Pohjolan Tytöt
1995 - Ylitornio, Mellan Kiipijät
1994 - Sodankylä, Lapin Kiehiset ja Kivekkäät
1993 - Kemijärvi, Kemijärven Tunturitytöt ja -pojat
1992 - Simo, Simon Kuutit