Perinne
Perinteet ovat käytännössä hyviksi havaittuja vakiintuneita toimintatapoja tai yhteishenkeä kohottavia ”meidän omia juttuja”. Vanhoissa lippukunnissa monet asiat tehdään tietyllä tavalla vanhasta muistista. Nämä historian mukanaan tuomat perinteet voivat olla lippukunnassa niin syvälle juurtuneita, ettei niitä edes osata kyseenalaistaa tai ei enää muisteta miten perinne on syntynyt.
Perinteiden ja tapojen lisäksi kullakin yhteisöllä, esimerkiksi vartiolla, lippukunnalla tai piirillä, on myös omia vakiintuneita käytäntöjä, joiden varassa yhteisö toimii. Avaimet säilytetään tietyssä paikassa, osallistujatiedot kirjataan sovitulla tavalla, kurssimaksut korvataan määriteltyjen periaatteiden mukaisesti jne.
Uusia perinteitä syntyy koko ajan. Kun tämänpäiväinen idea toistuu huomennakin tai uudestaan vuosittain, niin yhtäkkiä se onkin jo perinne ja siitä puhuttaessa mainitaan ”ainahan meillä on tehty niin”. Uudet hyviksi koetut jutut kannattaa tietentahtoisestikin luoda perinteeksi, jolloin ne säilyvät jälkipolville parhaiten. Perinteitä ei muuteta yhtä herkästi kuin muita tapoja.
Perinteitä ei pidä kuitenkaan noudattaa sokeasti, eikä huonoa perinnettä vaalia, vaikka kyseessä olisikin ammoisilta ajoilta periytyvä toimintamalli. Jos joku loukkaantuu tai tapa muuten tuntuu kiusalliselta tai ajastaan jälkeen jääneeltä tai se ei enää kiinnosta tai innosta ketään, niin kannattaa miettiä, olisiko syytä kehittää perinnettä paremmin nykyaikaan sopivaksi tai unohtaa koko juttu.
Esimerkkejä partioperinteistä: