Piiriuudistus 2006

PartioWikistä
Versio hetkellä 6. toukokuuta 2008 kello 17.40 – tehnyt Azer (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Uudet partiopiiri

Suomen Partiolaisten partioneuvosto päätti kokouksessaan 17.8.2006, että nykyisten 17 suomenkielisen partiopiirin tilalle muodostetaan kahdeksan uutta piiriä. FiSSc jatkaa ruotsinkielistä partiotoimintaa. Näin siis piirien kokonaismäärä puolittuu.

Ruotsinkielinen piiritoiminta säilyy ennallaan Finlands Svenska Scouterin vastuulla. Jos marraskuussa Lahdessa kokoontuva jäsenkokous hyväksyy neuvoston esityksen, Suomen Partiolaisten piiritoiminta tapahtuu tulevaisuudessa yhdeksässä piirissä.

Uudet piirit olisivat ilmeisestikin

Aiheesta muualla

Uusien piirien kuulumisia

Järvi-Suomen Partiolaisten perustava kokous oli 21.4.

Järvi-Suomen alueelle on vuoden 2008 alussa syntymässä yksi suuri partiopiiri. Keski-Suomen Partiolaiset, Pohjois-Karjalan Partiolaiset ja Etelä-Savon Partiolaiset ilmaisivat halukkuutensa uuden piirin perustamiseen yksimielisesti. Pohjois-Savon Partiolaiset päätti niukalla äänienemmistöllä suositella lippukunnilleen, että ne osallistuvat uuden piirin perustamiseen ja liittyvät sen jäseniksi. Kainuun Partiolaiset on päättänyt myönteisestä kannastaan uuteen piiriin jo viime syksynä.

Toiminta siirtyi uudelle piireille 1.1.2008

Satakuntalaiset lippukunnat haluavat pysyä yhdessä

Kaikki satakuntalaiset lippukunnat yhtä lukuun ottamatta ovat päättäneet pysyä yhdessä. Tämä tarkoittaa sitä, että satakuntalaiset ja varsinais-suomalaiset jatkavat yhdessä uuden piirin perustamisen selvittämistä. Varsinais-Suomen ja Satakunnan V-SP äänesti hankkeeseen ryhtymisen puolesta. Hankkeessa seuraava etappi on 28.10., jolloin Satakunta päättää asiasta omalta osaltaan.

Piiri perustettu Pohjanmaalla

Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla ovat perustaneet uuden piirin.

Pohjanmaan Partiolaiset on Suomen Partiolaisten jäsen.

Kaakonkulman piirit koolle toukokuussa

Etelä-Karjala on kutsunut Kymenlaakson ja Salpausselän piirien johdot yhteisen pöydän ääreen keskustelemaan hankkeesta. Tapaaminen on tarkoitus järjestää toukokuun alussa.

SP tukee kolmen piirin uudistushanketta ja esittää partioneuvostolle, että neuvoston puheenjohtaja osallistuu piirien tapaamiseen. Hallitus esittää myös, että ennen tapaamista selvitetään, mitkä Kymenlaakson lippukunnista olisivat halukkaita uuden piirin perustamiseen.

Partiowiki logo.png
Tämä artikkeli on tynkä. Voit auttaa PartioWikia laajentamalla artikkelia. Harkitse myös voisiko tämän mallineen vaihtaa johonkin kuvaavammista tynkämallineista.