Pohjois-Pohjanmaan Partiopiiri/Pohjolan Totto

PartioWikistä
Versio hetkellä 21. heinäkuuta 2013 kello 14.09 – tehnyt Aake (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pohjois-Pohjanmaan Partiopoikapiiri alkoi vuonna 1937 julkaista vaatimatonta monistettua kiertokirjettä, jolle annettiin nimeksi Pohjolan Totto. Totto on siitä lähtien ilmestynyt 419 kertaa, niistä painoasuisena lehtenä 221 kertaa vuodesta 1964 lähtien. Pohjois-Pohjanmaan Partiotyttöpiiri tuli vuonna 1968 mukaan lehden toiseksi julkaisijaksi.

Lehti lopetettiin vuoden 2005 lopussa ja piiri alkoi yhdessä Etelä-Pohjanmaan Partiolaisten ja Keski-Pohjanmaan Partiolaisten kanssa julkaista yhteistä piirilehteä, Pohjan Puhuria.

Vuosikerrat

Tekstilogo, käytössä 1/1964-5/1965
Numero 4/1964. Ensimmäinen kansi, jossa oli valokuva
Tekstilogo, käytössä 6/1965-4/1967
Tekstilogo, käytössä 1/1968- tyttöpiirin tultua mukaan
Tekstilogo (Piiritiedote), käytössä ainakin 1/1979-1/1980
Tekstilogo, käytössä viimeistään 3/1980-8/1983
Tekstilogo, käytössä 1/1984-7/1984

Seuraavassa on kuvattu Toton vuosikerrat. Se sai alkunsa vaatimattomana kiertokirjeenä ja lopetti korkealaatuiseen aikakauslehteen.

Monistetut kiertokirjeet (1937-1950)

Luettelossa on mainittuna numeroitten julkaisuvuosi ja ko. vuonna julkaistujen numeroiden lukumäärä. Lehden koko oli A4 muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Otsikkona oli "Pohjolan Totto", vuodesta 1953 alkaen "Piiriviesti Pohjolan Totto":

Suluissa kirjeen päiväys

  • 1[a] (10.3.1937). Julkaistu numerolla 1. Alussa kuvataan sanan totto merkitys, joten ilmeisesti on ensimmäinen laatuaan.
  • 1[b] (15.2.1937). Julkaistu myös numerolla 1. Arkistossa ilmeisesti luonnoskappale, jossa paljon korjausmerkintöjä. Esimerkiksi kirjoittaja, piirinjohtaja Kosti Marjamaa on käyttänyt monessa kohdin sanaa "järjestö", joka on sitten korvattu saman vuonna käyttöön otetulla nimityksellä "lippukunta". Tästä termin muutoksesta kirjoitetaan erikseen ja kysytään kentän mielipidettä asiasta. Numerossa myös toivotaan, että jokaisesta lippukunnasta osallistuu vähintään yksi mies seuraavan kesän Gilwell- leirikurssille. Lopussa annetaan johtajille tehtäviä, mm. lukea käsikirjasta tiettyjä kappaleita.
  • 2: (24.4.1937). Tekstissä kerrotaan mm. piirikurssin järjestämisestä Torniossa. Kurssi vastaa nykyistä partiojohtajan peruskurssia. Sinne oli varattu neljä paikkaa jokaiselle lippukunnalle. Piiri lupasi tukea matkaa maksamalla puolet 3. luokan junalipun hinnasta. Numerosta on arkistossa luonnos ja lopullinen, ilmeisesti piirin sihteeri Aarne Viljakkalan kirjoittama versio. Ensiksimainittu on tehty A4- kokoon, jälkimmäin isompaan 223 mm x 355mm- kokoon. Käytännössä kaikki kirjemuotoiset Totot on tuohon aikaan olleet kokoa 223mm x 355mm.
  • 3: (11.6.1937).
  • loppuvuoden numeroista ei ole tietoa. Todennäköisesti niitä tehtiin mutta arkistossa niitä ei ole.
  • 1 (25.1.1937). Kaksisivuisen numeron toinen sivu on vain valokopiona. Tehty 223 mm x 355mm- kokoon.
  • Joulu-Totto (19.12.1938). Todennäköisesti muitakin numeroita on tehty.
  • 1 (17.2.1939)
  • 2 Numeroa ei ole arkistossa.
  • 3 Numeroa ei ole arkistossa.
  • 4 (15.4.1939)
  • 5 (25.5.1939)
  • 6 (20.6.1939)
  • 7 (21.9.1939). Epävakaa aika näkyy mm. muistutuksella siitä, että tarvitaan valmiutta "täyttää [partio]lupauksemme".
  • loppuvuoden numeroita ei ole arkistossa. On todennäköistä, että niitä ei ole tehty maan olojen muututtua ratkaisevasti. Kesällä 1939 oli aloitettu Karjalan Kannaksella Mannerheim-linjan parannustyöt ja sinne oli mennyt monia partiojohtajia ja vanhempia partiopoikia vapaaehtoistyöhön. Lokakuussa alkoivat ylimääräiset kertausharjoitukset ja 30.11. syttyi Talvisota.
  • 1 Numeroa ei ole arkistossa
  • 2 (23.12.1940). Maan vakauden palauduttua Välirauhan ajaksi oli saatu Tottojen lähettäminenkin palautettua. Oulussa pidettäviin vj-kursseihin liittyen ilmoitettiin, että jokaiselle iltapäivällä tulevalle junalle on järjestetty opas. Opas löytyy viestin mukaan "asemakellon luota".
  • 1 (13.3.) Numerossa kerrottiin Suomen Partiopoikajärjestön perustamisesta ja siitä, että Pohjois-Pohjanmaan Partiopoikapiiri on siihen liittynyt. Kirjoituksessa korostettiin "sinisten" ja "ruskeiden" yhteistyötä niin partion kuin isänmaankin asialla.
  • 2 (1.4.)
  • 3 (22.4.)
  • 4 (13.5.) Partiolaisia muistutetaan osallistumisesta lippukuntana vapaaehtoisille työleireille. Leirejä järjestettiin maatila-, raivaus- ja uudisviljelmäleireinä. Lisäksi lippukunnat saattoivat järjestöö omia leirejäänkin.
  • 5 (10.6.) Kerrottiin mm. että kaikki lippukuntaleirit järjestetään työleireinä. Samoin kerrottiin, että Gilwell- kurssi oli siltä kesältä peruttu vähäisen osanottajajoukon johdosta. Kerrottiin myös SPJ:n kautta tulleesta kutsusta partiojohtajakurssille Saksaan.
  • 6 (23.6.) Piirinjohtaja Arvi Ylönen allekirjoitti viestin "Maanpuolustajaterveisin".
  • kahden päivän päästä syttyi Jatkosota. On ilmeistä, että Tottoa ei julkaistu enää sinä vuonna.
  • ei numeroita arkistossa. On todennäköistä, että sodan aikana sitä ei julkaistu.
  • 1. Numeroa ei arkistossa
  • 2 (26.3.1945). Kirjeeessä kerrottiin mm. että piirin alueella toimi 12 lippukuntaa.
  • 3 (21.4.1945). Kerrotaan mm. että toiminnanjohtaja Lauri Vuolasvirran seuraajaksi on valittu Osmo Vesikansa.
  • 4 (21.5.1945)
  • 5 (1.8.1945). Kerrotaan mm. että piirin arkistoa ollaan saattamassa kuntoon ja siksi pyydetään lippukuntia lähettämään hallussaan mahdollisesti oleva piirin omaisuus piirinjohtajalle.
  • 6 (13.9.1945). Kerrotaan mm. että SPJ:n ylijohtaja on ylentänyt piirin partiojohtajia koulutusohjaajiksi, alikoulutusohjaajiksi, partio-ohjaajiksi, johtajapartiolaisiksi, nuoremmiksi johtajapartiolaisiksi ja alipartio-ohjaajiksi.
  • 7 (11.10.1945). Muistutettiin, että lippukuntien tulee välttää suoraa kirjeenvaihtoa SPJ:hin. Mm. johtajaylennykset ja kunniamerkkianomukset pitää kulkea piirin kautta.
  • 8 (30.10.1945). Kerrotaan mm. piirineuvoston kokouksesta, jossa oli edustettuna yhdeksän lippukunnan lisäksi Pohjolan ja Kainuun samoilijapiirit.
  • 9 (9.11.1945). Kerrotaan mm. että piiri on saanut oman maapalstan Sotkamosta. Sen käytöstä pyydettiin lippukunnilta ideoita.
  • 10 (3.12.1945). Kerrotaan mm. että SPJ järjestää Oulussa jp- [johtajapartiolais-?] ja kolkkajohtajakurssit.
  • 11 (6.12.1945). Kerrottiin mm. että keskusjärjestön Partio-lehti aloitti taas ilmestymisensä. Lippukuntia haastettiin tilauskilpailuun (lehti oli siis erikseen tilattava).


1946

  • 1 (
  • 2 (
  • 3 (
  • 4 (
  • 5 (
  • 6 (
  • 7 (
  • 8 (
  • 9 (
  • 10 (
  • 11 (
  • 12 (
  • 13 (
  • 14 (
  • 15 (
  • 16 (
  • 17 (
  • 18 (
  • 19 (
  • 1947
  • 1 (
  • 2 (
  • 3 (
  • 4 (
  • 5 (
  • 6 (
  • 7 (
  • 8 (
  • 9 (
  • 10 (
  • 1948
  • 1 (
  • 2 (
  • 3 (
  • 4 (
  • 5 (
  • 6 (
  • 7 (
  • 8 (
  • 9 (
  • 10 (
  • 11 (
  • 12 (
  • 13 (
  • 1949
  • 1 (
  • 2 (
  • 3 (
  • 4 (
  • 5 (
  • 6 (
  • 7 (
  • 8 (
  • 9 (
  • 10 (
  • 11 (
  • 12 (
  • 13 (
  • 14 (
  • 1950
  • 1 (
  • 2 (
  • 3 (
  • 4 (
  • 5 (
  • 6 (
  • 7 (
  • 8 (
  • 9 (
  • 10 (
  • 11 (
  • 12 (
  • 13 (
  • 14 (

A4- aikakausi (1951-1964)

  • 1951, yhteensä 13 kappaletta. Numerot 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12 ja Joulu-Totto(ei numeroa). Numerot 8 ja 9 olivat kokoa 223mm x 355mm, muut A4. Totoissa ei ollut kansikuvaa, lukuunottamatta joulunumeroa.
  • 1952, yhteensä 11 kappaletta. Numerot 1, 2, 3, 4, 5, (6?), 7, 8, 9, 10, 11, 12 (Joulu-Totto). Numero 6/1952 on todennäköisesti jäänyt välistä, koska numero 5/1952 on päivätty 4.4.1952 ja 7/1952 24.4.1952.
  • 1953, yhteensä 4 kappaletta. Numerot 1, 2, 3, 4, 5(?), 6(?). Todennäköisesti numeroita oli enemmän, koska 4/1953 on päivätty 13.5.1953.
  • 1954, yhteensä 6 kappaletta. Numerot 1, 2, 3, 4, 5, 6.
  • 1955, yhteensä 7 kappaletta. Numerot 1, 2, 3, 4, 5, 6 ja joulunumero (ei numeroa). Kaikissa numeroissa oli numerosta 2/1955 alkaen kansikuva.
  • 1956, yhteensä 5 kappaletta. Numerot 1, 2, 3 (Kalajoen teemanumero), 4 ja joulunumero. Numero 4 on mahdollisesti alkusyksyltä, joten voi olla, että numeroita puuttuu. Vuoden 1956 numerot 2-4 on tehty spriimonisteina, niiden jälki on hyvää vauhtia katomassa. Kaikissa numeroissa oli kansikuva. Joulunumero on kokonaan painettu.
  • 1957, yhteensä 5 kappaletta. Numerot 1, 2, 3, 4, 5. Numeron 2 kannessa on virheellisesti "2/56". Numeroissa ei ollut erillistä kanskikuva, oli palattu takaisin kirjeen muotoiseen viestiin.
  • 1958, yhteensä 8 (tai 7) kappaletta. Numerot 1[a], 1[b], 2, 3, 4, 5, 6, 7. Numero 1[a] julkaistiin otsikolla "Koulutus Totto". Numerot 1[b]-6 puolestaan "Tiedoitus-Totto"- nimellä. Numero 7 oli taas "Piiriviesti Pohjolan Totto". Numero 4 puuttuu. On mahdollista, että sitä ei julkaistu, koska numero 3 on päivätty 6.6.1958 ja numero 5 puolestaan 25.8.1958.
  • 1959, yhteensä 10 kappaletta. Numerot 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10. Numerot 1 ja 5 ilmestyivät otsikolla "Pohjolan Totto".
  • 1960, yhteensä 5 kappaletta. Numerot 1, 2, 3, 4, 5.
  • 1961, yhteensä 4 kappaletta. Numerot 1, 2, 3, 4. Numeron 2 otsikkona "Pohjolan Totto".
  • 1962, yhteensä 8 kappaletta. Numerot 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8. Numerosta 2 alkaen monistekirjeellä oli painettu kansi. Kannessa oli valokuva ja sisälehdillä mainoksia. Kansi oli sivusta nidottu kirjeeseen kiinni.
  • 1963, yhteensä 7 kappaletta. Numerot 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7.
  • 1964, yhteensä 1 kappaletta. Numero 1. Katso vuoden jatko seuraavasta, lehtimuotoisten Tottojen luettelosta.

Painetut lehdet (1964-2005)

Lehdet olivat painotuotteita. Luettelossa on mainittuna numeroitten julkaisuvuosi ja ko. vuonna julkaistujen numeroiden lukumäärä. Lehti oli vuosina 1964-2000 A5- kokoa. Vuodesta 2001 sen koko oli A4.

  • 1964, yhteensä kuusi lehteä. Numerot 1, 2, 3, 4, 5, 6. Numero 1 ilmestyi sekä monisteena että lehtenä. Näiden kahden ykkösnumeron sisältö oli kokonaan erilainen
  • 1965 ja 1966, yhteensä seitsemän lehteä. Numerot 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7.
  • 1967, yhteensä neljä lehteä. Numerot 1, 2, 3, 4.
  • 1968, yhteensä neljä lehteä. Numerot 1, 2, 3, 4. Julkaisijaksi tuli mukaan Pohjois-Pohjanmaan Partiotyttöpiiri
  • 1969, yhteensä neljä lehteä. Numerot 1, 2, 3, 4. Numerossa 4 oli kansikuvana ensimmäistä kertaa valokuva
  • 1970 ja 1971, yhteensä neljä lehteä. Numerot 1, 2, 3, 4.
  • 1972-1/1980 Pohjolan Totto ei ilmestynyt lehtimuodossa. Vastaavaa tehtävää toimitti "Pohjois-Pohjanmaan piiritiedote"- niminen moniste
  • 1980, yhteensä seitsemän lehteä. Numerot 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8. Numero 1 ilmestyi vielä nimellä "Pohjois-Pohjanmaan piiritiedote"
  • 1981, yhteensä kahdeksan lehteä. Numerot 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8.
  • 1982, yhteensä kahdeksan lehteä. Numerot 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8. Joulunumero, numero 8 ilmestyi A4-koossa
  • 1983, yhteensä kahdeksan lehteä. Numerot 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8.
  • 1984, yhteensä seitsemän lehteä. Numerot 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7.
  • 1985, yhteensä kahdeksan lehteä. Numerot 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8.
  • 1986-1991, yhteensä seitsemän lehteä. Numerot 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7.
  • 1992-1994, yhteensä neljä lehteä. Numerot 1, 2, 3, 4.
  • 1995, yhteensä viisi lehteä. Numerot 1, 2, 3-4, 5, 6.
  • 1996, yhteensä kuusi lehteä. Numerot 1, 2, 3, 4, 5, 6.
  • 1997, yhteensä viisi lehteä. Numerot 1, 2, 3, 4-5, 5-6. Numero 5 ilmestyi kahteen kertaan: ensin numeron 4, sitten numero 6 kanssa yhteisnumerona.
  • 1998, yhteensä kolme lehteä. Numerot 1, 2-3, 4-5.
  • 1999, yhteensä neljä lehteä. Numerot 1, 2, 3, 4.
  • 2000, yhteensä kolme lehteä. Numerot 1, 2, 3-4.
  • 2001, yhteensä yhdeksän lehteä. Numerot 1-2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10. Tästä vuosikerrasta alkaen lehden koko on A4
  • 2002-2004, yhteensä kymmenen lehteä. Numerot 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10.
  • 2005, yhteensä yhdeksän lehteä. Numerot 1, 2, 3, 4-5, 6, 7, 8, 9, 10.

Totto-vuosikertojen kansitusprojekti

Pohjois-Pohjanmaan Partiopiiri päätti sidotuttaa hallussaan olevat Totto-vuosikerrat kirjoiksi. Idean tähän toi Juhani "Jussi" Lareksen aloite. Työ käynnistyi keväällä 2009 ja on edennyt verkkaista tahtia. Tällä hetkellä tilanne on seuraava:

A-sarja

Sarjan sijoituspaikka tällä hetkellä on Pohjanmaan Partiolaisten piiritoimiston Oulun toimipiste. Se on tarkoitettu ensisijaisesti tutkijakäyttöön.

Sarja on irtonumeroina viidessä arkistolaatikossa seuraavasti:

  1. laatikko: vuosikerrat 1951-1959
  2. laatikko: vuosikerrat 1960-1/1964
  3. laatikko: vuosikerrat 2/1964-1971
  4. laatikko: vuosikerrat 1980-1989
  5. laatikko: vuosikerrat 1990-1995
  6. laatikko: vuosikerrat 1996-2000
  7. laatikko: vuosikerrat 2001-2005

K-sarja

Sijoituspaikkana tulee olemaan Pohjanmaan Partiolaisten piiritoimiston Oulun toimipiste. Se on tarkoitettu kaikkien kiinnostuneiden käyttöön. Sarja sidotaan kirjoiksi.

K-sarjan sidonta tapahtuu alustavasti seuraavasti:

  • 1. vuosien 1951-1/1964 vuosikerrat. Koko A4
  • 2. vuosien 1964-1971 vuosikerrat. Koko A5
  • 3. vuosien 1980-2000 vuosikerrat. Koko A5
    (a) 1980-1984
    (b) 1985-1989
    (c) 1990-1995
    (d) 1996-2000
  • 4. vuosien 2001-2005 vuosikerrat. Koko A4

Sidottavan kirjan selkänahkan väri on sininen, jos mahdollista, piirin tunnuksen vaaleansininen. Selkään tulee teksti (esim.)

Pohjolan Totto
1990-1995
K:2c

Puuttuvat numerot

Kansitusprojektia on hidastanut se, että piirin arkistoissa ei ole ollut kaikkia tarvittavia numeroita. Puuttuvia numeroita on etsitty monelta taholta, osa on löytynyt, osa edelleen kateissa. Puuttuvat numerot ovat (suluissa maininta lukumäärästä: jos tarvitaan 2 kpl, puuttuu sekä K- että A-sarjasta, muussa tapauksessa tarvitaan vain yksi). Periaate on, että kirjaa ei voida sitoa, ellei sen kaikista numeroista ole olemassa kahta kappaletta. Tämä siksi, että viimeisenä keinona on tehdä alkuperäisestä valokopio sidottavaan versioon.

  • 1951, puuttuu: 1(1), 2(1), 3(1), 4(1), 5(1), 6(1), 7(1), 8(1), 9(1), 10(1), 11(1), 12(1) ja Joulu-Totto (1)
  • 1952, puuttuu: 1(1), 2(1), 3(1), 4(1), 5(1), 6(2), 7(1), 8(1), 9(1), 10(1), 11(1), 12(1). On epävarmaa, onko numeroa 6 ollenkaan tehty.
  • 1953, puuttuu: 1(1), 2(1), 3(1), 4(1). Lisäksi ehkä 5(2) ja 6(2), jos ne on tehty.
  • 1954, puuttuu: 1(1), 2(1), 3(1), 4(1), 5(1), 6(1).
  • 1955, puuttuu: 1(1), 2(1), 3(1), 4(1), 5(1), 6(1) ja joulunumero (1).
  • 1956, puuttuu: 1(2), 2(1), 3(1), 4(1), 5(2), 6(2). Numerot 5 ja 6 on todennäköisesti tehty.
  • 1957, puuttuu: 1(1), 2(1), 3(2), 4(1), 5(1).
  • 1958, puuttuu: 1[a](1), 1[b](1), 2(1), 3(1), 4(2)(jos tehty), 5(1), 6(1), 7(1).
  • 1959, puuttuu: 1(1), 2(1), 3(2), 4(1), 5(1), 6(1), 7(1), 8(1), 9(1), 10(1)
  • 1960, puuttuu: 3(1), 4(1)
  • 1961, puuttuu: 1(1), 2(2), 3(1), 4(1)
  • 1962, puuttuu: 3(1), 4(1), 7(1), 8(1)
  • 1964, puuttuu: 2 (1), 3 (1)
  • 1965, puuttuu: 5 (1)
  • 1966, puuttuu: 6 (2)
  • 1980, puuttuu: 2 (1)
  • 1984, puuttuu: 1 (1)

Varsinkin numero 6/1966 on haastava. Sitä on tähän asti etsitty piirin arkiston ja lukuisten ykistyiskokoelmien lisäksi seuraavista julkisista arkistoista: