Ero sivun ”Porin Metsänkävijät” versioiden välillä
pEi muokkausyhteenvetoa |
|||
Rivi 46: | Rivi 46: | ||
Lippukunnan toiminta alkoi suuntautua entistä enemmän ulospäin. Metsänkävijäin poikia osallistui sekä Raumalla pidettyihin johtajapartiolaiskursseihin että SPJ:n talvipäiville Vaasassa. Siellä lippukunnan perinteellinen lehti Präiskäle sai ensi palkinnon käsintehtyjen lehtien sarjassa. | Lippukunnan toiminta alkoi suuntautua entistä enemmän ulospäin. Metsänkävijäin poikia osallistui sekä Raumalla pidettyihin johtajapartiolaiskursseihin että SPJ:n talvipäiville Vaasassa. Siellä lippukunnan perinteellinen lehti Präiskäle sai ensi palkinnon käsintehtyjen lehtien sarjassa. | ||
=Historia | =Historia 1949-1959= | ||
=Historia 1960-1983= | |||
=Lippukunnanjohtajat= | =Lippukunnanjohtajat= |
Versio 18. toukokuuta 2011 kello 09.04
Porin Metsänkävijät | |
---|---|
Virallinen nimi | |
Porin Metsänkävijät ry | |
Perustiedot | |
Perustettu: | 16. huhtikuuta 1933 |
Lyhenne: | PoMe |
Toiminta-alue | |
Toiminta-alue: | Keskusta |
Alue: | Pori |
Aluejärjestö: | Porin Partiolaiset |
Lippukunta on lopettanut toimintansa.
Historia ennen sotia
Porissa on partiotyöllä vanhat perinteet. Täällä oli partiotoimintaa jo ennen vuoden 1911 hajoitusmääräystä. Kaksikymmentäluvun lopulla Porissa oli toiminnassa jo neljä lippukuntaa. Näistä poikien lippukunta Nuotiopojat toimi seurakunta taustayhteisönään. Seurakuntien ja esim. NMKY:n tukemia lippukunta kutsuttiin sinisiksi. Nimitys johtui poikien käyttämästä sinisestä partiopuserosta. Muut poikalippukunnat käyttivät ruskeaa partiopuseroa ja heitä vastaavasti kutsuttiin ruskeiksi partiolaisiksi.
Porin Metsänkävijät perustettiin huhtikuun 16. päivänä 1933. Perustajista suurin osa oli kuulunut Nuotiopoikiin, mutta ilmeisesti sattuneiden erimielisyyksien takia oli ruvettu harkitsemaan uuden lippukunnan perustamista. Vasta perustetun lippukunnan nimeksi tuli Porin Susiveikot ja oli luonnollista, että uusi lippukunta oli ruskea.
Uuden lippukunnan erli silloiselta nimeltään järjestön vt. johtajaksi tuli seminaarilainen Kauko Oksa, mutta varsinaisena voimahahmona oli taustalla yliopettaja Jalmari Valpio Raumalta. Ensimmäisen toimikauden työ oli pakostakin hapuilevaa, vaikka useimmilal jäsenillä olikin partiokokemusta. Saavutukseksi on kuitenkin laskettava Yyterissä pidetty ensimmäinen leiri, joka kesti neljä vuorokautta. Leirin johtajana oli Mikko Voutilainen.
Lippukunta kokoontui erilaisissa tilapäisissä tiloissa, mikä myös osaltaan haittasi toimintaa. Tämä epäkohta kuitenkin korjaantui marraskuussa, jolloin lippukunta sai käyttöönsä Gallen-Kallelankadulla nykyisen Liikekulman paikalla sijainneen puutalon yläkerrasta huoneiston, johon alettiin suunnitella partiotupaa. Marraskuun lopulla oli lippukunnan vieraana Turun Metsänkävijöitä, jotka järjestivät paikkakunnalla partiojuhlan.
Seuraavana vuonna lippukunnan toiminta sai jo kiinteät muodot. Kolme vartiota, Ilves, Koira ja Karvamato oli säännöllisessä toiminnassa. Samoin vartiojohtajien koulutuselin, vartiojohtajaneuvosto aloitti toimintansa. Partiopoikaikäisten ohella lippukuntaan otettiin myös pikkupoikia, joista muodostettiin sudenpentulauma. Porin Susiveikot oli saanut myös ensimmäisen varsinaisen lippukunnanjohtajan. Hän oli lehtori Jorma Särkkä. Lippukunnan varsinainen ensiesiintyminen tapahtui Yrjönpäivänä toimeenpannussa yleisöjuhlassa. Juhla onnistuikin hyvin ja taloudellinen tuottokin oli huomattava. Rahaa lippukunta tarvitsikin, sillä Kyläsaaressa pidetty kesäleiri kulutti osaltaan tuvan sisustukseen tarvittavia varoja. Muista lippukunnan poikien rahankeruutoimista on mainittava pääkaupungissa ilmestyneiden sanomalehtien sunnuntaikanto. Näin saadut varat seä lukuisat tavaralahjoitukset tekivät mahdolliseksi tuvan sisustustyön. Koko ullakkotila paperoitiin ja maalattiin kalevalaistyyliseksi jyhkeäksi hirsituvaksi. Väliseinillä erotettiin partiopoikien huone ja eteinen, jonka kattoa kannatti rivi honkapylväitä. Oman huoneen saivat myös vaeltajat, varttuneet partiopojat, jotka olivat tehneet suurimman osan rakennustyöstä.Tupa vihittiin vasta huhtikuun lopulla 1935. Tämän jälkeen voitiinkin suunnata toiminta varsinaiseen partiotyöhön, ja sitä riittikin, sillä lippukunnan jäsenmäärä oli jo edellisenä vuonna ylittänyt 50.
Samana vuonna muutettiin lippukunnan nimi. Uudeksi nimeksi tuli Porin Metsänkävijät. Samalla lippukunta hyväksyttiin jäseneksi Metsänkävijäin liittoon. Näiden tapahtumien taustana oli yhteydenpito muihin metsänkävijälippukuntiin, erityisesti Turun Metsänkävijöihin. Tässä yhteydessä lienee paikallaan muutama sana metsänkävijä- eli mänkijäliikkeestä. Partioliikehän syntyi Englannissa ja sen toimintamalli oli suunniteltu tietysti sikäläistä yhteiskuntaa varten. Kun partioliike levisi muihin maihin, levisivät itse idean mukana myös sen englantilaiset sovellukset, kuten pukeutuminen, pitkät sauvat sekä intiaani- ja cowboytaidot. Tämä oli suomalaisille vierasta ja sai osakseen vastustustakin. Metsänkävijät halusivat luoda suomalaisen partioliikkeen. Heidän käsityksensä mukaan suomalaiselle partiopojalle oli riittävästi esikuvia muinaisessa suomalaisessa eränkäyntikulttuurissa. Metsänkävijät liittivät partiotoimintaan suomalaiskansallisia piirteitä. Esimerkiksi Kalevalasta tuttu väinämöislakki otettiin ensin leirilakiksi ja myöhemmin käytettiin samantapaista myös talvipäähineenä. Muutenkin partiopukua kehitettiin käytännöllisemmäksi ja suomalaisiin olosuhteisiin soveltuvaksi. Satakunnassa ei ollut muita metsänkävijälippukuntia ja liikkeen ollessa laajimmillaan niitä oli koko maassa 23. Nämä lippukunnat ovat olleet pääasiassa kaupunkilippukuntia. Myöhempi kanssakäyminen metsänkävijälippukuntien kesken ei ainakaan Porin Metsänkävijöitten kohdalla ollut kovin vilkasta. Muutaman kerran porilaisia oli muitten vastaavien lippukuntien leireillä ja merkkipäivinä onnittelusähkeitä vaihdeltiin. Joskus on pidetty myös ns. mänkijäin sähkösanomakilpailuja, joissa partiotaitoja koskeva kirjallisen kilpailun vastaukset on lähetetty sähkeitse.
Vuonna 1936 lippukunnan toiminta jatkui edelleen vilkkaana. Koko lippukunnan kokouksia oli kuukausittain ja muukin toiminta jatkui säännöllisenä. Kesäleiri pidettiin Viasvedellä. Edellisenä vuonna ei ollut omaa leiriä, vaan lippukunnan jäseniä osallistui Kalevala-suurleirille, joka pidettiin Lohjalla. Kyläsaren ja Viasveden tienoot muodostuivat suosituiksi leiri- ja retkeilykohteiksi 30-luvun lopulla ja vielä sotien jälkeenkin.
Lippukunnan johtajiston tukena oli ollut poikien vanhempia ja partiotyön ystäviä jo lippukunnan perustamisesta lähtien, mutta tämä tukitoiminta sai viralliset muodot vasta marraskuussa 1936. Tällöin nimittäin perustettiin vanhempainneuvosto, johon valittiin 18 jäsentä. Neuvoston ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin evl. K. Niemeläinen ja varapuheenjohtajaksi rehtori Reino Hannula. Vanhempainneuvoston taloudellinen tuki oli ratkaisevaa lippukunnan toiminnassa. Merkittävä tapaus Porin Metsänkävijöille oli oman lipun saaminen. Vanhempainneuvosto lahjoitti vuonna 1937 lippukunnalle lipun, jonka oli suunnitellut Hemmi Koivuniemi.
Viimeiset kaksi sotaa edeltänyttä vuotta olivat lippukunnan toiminnan kannalta parhaat 30-luvulla. Molempina kesinä pidettiin leiri perinteellisellä paikalla Viasvedellä. Entistä enemmän huomiota kiinnitettiin luokka- ja taitomerkkisuorituksiin ja retkeilyyn. Ja tulokset olivatkin hyvät, sillä vuonna 1938 lippukunta saavutti toisen tilan Suomalaisen Partiopoikaliiton lippukunnista luokka- ja taitomerkkisuorituksissa. Vuoden 1939 aikana lippukunnan jäsenmäärä oli noussut yli 60. Lippukunnassa oli toiminnassa yksi alokasvartio ja viisi vakinaista vartiota. Nämä olivat Kettu, Ilves, Susi, Majava ja Karhu. Lisäksi toimi tietysti sudenpentulauma.
Historia sota-ajalta
Vilkkaan partiotyön keskeytti kuitenkin talvisodan puhkeaminen. Partiojohtajat ja vaeltajat kutsuttiin aseisiin. Kotiseudulle jääneet pojat toimivat erilaisissa tehtävissä ilmavalvonnan, väestönsuojelun, ensiapuasemien ja palokuntien palveluksessa. Porin Metsänkävijöistä oli tällaisissa tehtävissä talvisodan aikana kaikkiaan 23 poikaa. Tämä on huomattava määrä, kun otetaan huomioon se, että paikkakunnalla oli vain noin puolet lippukunnan jäsenmäärästä sodan aikana.
Jatkosota keskeytti sotien välillä virinneen toiminnan. Näyttää siltä, että lippukunnan tupa oli se paikka, joka oli ainoana yhdyssiteenä lippukunnan poikien ja rintamalta lomalla käyvien johtajien välillä. Tuvalle tuotiin myös partiolaisia, jotka olivat evakuoidut Poriin sotatoimialueelta. Muutamat näistä jäivät toimimaan myöhemmin lippukunnassa.
Erkki Salonen, yksi Porin Metsänkävijöitten partiojohtajista, sai 1943 kevättalvella komennuksen rintamalta Porin suojeluskuntapiiriin. Tällöin hänellä oli mahdollisuus ottaa yhteyttä lippukunnan poikiin. Poikien innostuksen myötä saatiinkin pari vartiota ja kolkkapoikaparvi toimintaan. Vartioitten toiminta keskittyi pääasiassa alempien luokkamerkkien suorituksiin. Koko lippukunnan toiminta oli tavallaan sisäänpäin kääntynyttä, mikä varmasti johtui siitä, että samanaikaisesti käynnistettiin vasta Satakunnan partiopoikapiirin ja myös Suomen Partiopoikajärjestön eli SPJ:n työtä samanlaisissa vaikeissa olosuhteissa. Vuosi 1943 oli lippukunnan juhlavuosi, sillä kymmenen vuotta oli kulunut lippukunnan perustamisesta, mutta juhlan vietto oli olosuhteiden pakosta siirrettävä seuraavaan vuoteen.
Jos vuosi 1943 oli lippukunnan henkiin herättämisvuosi, niin seuraavaa vuotta voidaan kutsua jälleenrakennusvuodeksi. Vilkas toiminta alkoi heti tammikuun vuosikokouksesta. Lippukunnan jäsenmäärä oli lähes 50. Varsinkin 10-vuotisjuhlien valmistelu aiheutti paljon työtä etenkin harvalukuiselle johtajistolle ja vanhemmille pojille. 10-vuotisjuhla pidettiin huhtikuun 16. päivänä, Porin Susiveikkojen perustamiskokouksen vuosipäivänä. Päivällä pidettiin varsinainen päätilaisuus, jossa juhlapuhujana esiintyi SPJ:n toiminnanjohtaja Lauri Vuolasvirta. Illalla oli nuorisojuhla. Samana päivää lippukunta suoritti vielä puolen tunnin radio-ohjelman. Lippukunta toimitti myös 10-vuotisjulkaisun, joka tosin ilmestyi vasta toukokuun lopussa.
Käynnissä olleesta sodasta muistuttaa lyhyt pöytäkirjan maininta, että Sudenpentutoiinta jouduttiin joksikin aikaa keskeyttämään ilmavaaran vuoksi. Varmasti myös lippukunnassa odotettiin kuumeisesti sodan loppumista ja sotapalveluksessa olevien johtajavoimien palaamista, mutta näyttää siltä, että näissä odotuksissa jonkin verran petyttiin. Oli luonnollista, että sodasta palannut ei kyennyt antamaan heti täyttä panostaan järjestöelämän piirissä. Kaikista puutteista huolimatta voitiin kuitenkin pitää lippukunnan oma kesäleiri, partiotoiminnan kohokohta, Viasvedellä heinäkuun lopulla.
Lippukunnan toiminta alkoi suuntautua entistä enemmän ulospäin. Metsänkävijäin poikia osallistui sekä Raumalla pidettyihin johtajapartiolaiskursseihin että SPJ:n talvipäiville Vaasassa. Siellä lippukunnan perinteellinen lehti Präiskäle sai ensi palkinnon käsintehtyjen lehtien sarjassa.
Historia 1949-1959
Historia 1960-1983
Lippukunnanjohtajat
1933 Oksa Kauko
1933 - 1934 Valpio Jalmari
1934 - 1936 Särkkä Jorma
1936 - 1939 Varonen Yrjö
1939 - 1941 Kurttio Eljas
1941 - 1944 Kari-Koskinen Jorma
1944 - 1946 Ismosalo Valter
1946 Hietava Olavi
1946 - 1947 Honkasalo Onni
1947 - 1948 Nousiainen Tapio M.
1948 - 1949 Ahokas Yrjö
1949 Seppänen Pentti
1949 - 1951 Ahokas Yrjö
1951 - 1952 Manninen Kalervo & Dahl Simo
1952 - 1954 Lehto Veikko
1954 - 1955 Sulamäki sakari
1955 - 1957 Mecklin sakari
1957- 1958 Lehtinen Anteri ja Linnervuo Timo
1958 - 1960 Mecklin Sakari
1960 - 1961 Linnervuo Timo
1961 - 1963 Palonen Niilo
1963 - 1964 Lehtinen Rauni
1964 - 1965 Riihimäki Matti
1966 - 1969 Tuominen Markku
1970 - 1973 Kortelainen Leo
1974 - 1977 Tuominen Markku
1978 Kangas Juhani
1979 Viljanen Tommi
1979 - 1980 Salonen Pekka
1981 Hyllinen Harri
1982 Haapakoski Pentti
Lähdeluettelo
- Porin Metsänkävijät 1933 - 1983, teksti Heikki Tokila, Matti Niemelä, Sakari Mecklin