Rafael Helanko

PartioWikistä
Rafael Viktor Matias "Raffu" Helanko
S. 28. syyskuuta 1908 (Hausjärvi)
K. 14. heinäkuuta 1986 (Turku)
Lippukunnat
Hangon Meriveikot
Ouran Pojat ? (19401949)
Tärkeimmät tehtävät
Suomalaisten Partiopoikien Liiton johtaja, Partiomuseon perustaja ja hoitaja, VSPP:n piirinjohtaja, SPJ:n johtok. Jäsen

Rafael "Raffu" Helanko oli Turun yliopiston sosiologian laitoksen dosentti ja filosofian tohtori. Rafael Helanko teki Turun 9-16-vuotiaitten poikien spontaaneista ryhmistä, poikasakeista vuosina 1944-1951 sosiologisen väitöstutkimuksen Turun Yliopistossa vuonna 1953. Partiolle ominainen vertaistekeminen ja tekemällä oppiminen todennettiin tehokkaaksi tavaksi oppia ja toimia.

  • Sosiologinen tutkimus nuorisosta oli käynnistynyt 20-luvun Chigagossa, jossa Frederic M. Trasher tutki jengimaailmaa metodein ja tuloksin, jotka ovat vieläkin arvossaan. Suomalaiset sosiologit hyppäsivät kyytiin 50-luvulla, kun Rafael Helanko väitteli Turun poikasakeista. Nuorten vertaisryhmät ovat siitä pitäen olleet tärkeitä teemoja suomalaisessa tutkimuksessa. Helanko (ja Yrjö Hirn) onkin suomalaisen leikintutkimuksen kantaisä, jonka tutkimusten pohjalta esim. nykyinen pelillistäminen ponnistaa. Helanko julkaisi 1970-luvulla lasten pihaleikkejä koskevat yksityiskohtaiset ja perustelliset tutkimusraportit. Vuonna 1980 Helanko julkaisi vielä teoksen Ihminen leikkii. Helangon mielestä "elämän mielekkyys sisältyy leikkiin ja hänen mielestään esim. yliopiston idea on aikanaan perustunut vapaan leikin idealle: vapaudelle tehdä ja tutkia, mikä itseä kiinnostaa. Nykyinen opiskelujärjestelmä ja koululaitos omaa Helangon mielestä kahdet kasvot. Virallinen ja keinotekoinen opetusjärjestelmä, joka rajoittaa vapautta ja estää aitoa oppimista. Sen lisäksi koulutusjärjestelmä tuo samanikäiset yhteen, jolloin syntyy epävirallinen organisaatio, jossa leikki (ja aito oppiminen H.S.) on mahdollista. Helanko varoittelee kasvatuksen lonkeroiden ulottamista tähän epäviralliseen puoleen. Mieluummin koulu pitäköön kahdet kasvot." (Lue lisää esim. http://wwwedu.oulu.fi/homepage/hsoini/tutkimus/leitutk.htm)

Helanko toimi myös yhteiskoulun opettajana Merikarvialla 1940-luvulla, jolloin hän perusti Ouran Pojat (nyk. Ouran Partiolaiset) vuonna 1945. Hangon Meriveikkojen toimintaan hän myös vaikutti. Partiopoikaliiton ensimmäiseksi meripartio-ohjaajaksi hänet valittiin vuonna 1937. Tämä merkitsi käytännössä meripartion tunnustamista partioinnin itsenäiseksi toimintamuodoksi. Helanko toimi myöhemmin Suomalaisten Partiopoikien Liiton johtajana. Raffu ehdotti Suomen Partiomuseon perustamista Turkuun toimien myös Partiomuseon ensimmäisenä puheenjohtajana.

Tehtävät, mm.

Kunnianosoitukset, mm.

Julkaisut, mm.

  • Vartiojärjestelmä, poikatyön perusmenetelmä; Porvoo: WSOY, 1943
  • Merenkulkuoppia pojille, 1949
  • Väitöskirja: Turun poikasakit – sosiologinen tutkimus 9-16 -vuotiaitten poikien spontaanisista ryhmistä vv. 1944–51
    • Turun yliopiston julkaisuja = Annales universitatis Turkuensis ; B 46; Turku : Turun yliopisto, 1953
  • Vartionjohtajan käsikirja, I osa (J. Carpelan – R. Helanko) (Suomen partiopoikajärjestön käsikirjoja N:o 8, kustannusosakeyhtiö PARTIO) 1951.
  • Theoretical aspects of play and socialization, 1958
  • Vapaan nuorisotyön peruskysymyksiä, 1960
  • On the small groups of school-age girls in Turku, 1960
  • Kaksi hopeanauhaa – vartionjohtajan käsikirja I: Helanko Rafael, Kekola Keijo; 1963
  • Eräistä varttuneen nuorison käyttäytymismuodoista Turussa l960-luvulla; 1969
  • Turun pihayhteisöt ja pihaleikit 12-vuotiaan näkökulmasta 1 – Pihayhteisöt, 1969
  • Turun pihayhteisöt ja pihaleikit 12-vuotiaan näkökulmasta 2 – Pihaleikit, 1969
  • Lounais-Suomen pihaleikkejä 1, 1970
  • Nuorisotyön teoria kasvatussosiologian näkökulmasta; 1972
  • Lounais-Suomen pihaleikkejä 2, 1972
  • Lounais-Suomen pihaleikkejä 3, 1973
  • Pihaleikkien systematiikkaa, 1973
  • Keski-Suomen pihaleikkejä 1, 1975
  • Keski-Suomen pihaleikkejä 2, 1976
  • Pre-adolescent culture in the light of yard-games, 1978
  • Partiomuseo – Scoutmuseet 1962–1978, 1979
  • Vanha merikotka muistelee, 1979
  • Alexander Boldt ja partio, Turku 1980.
  • Partiotoiminnan pohjakuviot I; Turku 1980.
  • Partiotoiminnan pohjakuviot II; Turku 1980.
  • Ihminen leikkii; ISBN: 9519559655, Turku 1980.
  • Partioideologia minun näkökulmastani; Turku 1981.
  • Vaeltajaongelma; Turku 1986.
  • Partiotoiminnan ekologia; Turku 1986.
  • Meri partiossa: meripartioinnin historiaa ja nykypäivää, 1988