Selkämeren Sudet

PartioWikistä
Selkämeren Sudet
Perustiedot
Tyyppi: yhteislippukunta
Perustettu: 1979
Kieli: suomi
Toiminta-alue
Toiminta-alue: Kaskinen
Kotikunta: Kaskinen
Alue: Suupohja
Partiopiiri: Pohjanmaan Partiolaiset
Järjestö: Suomen Partiolaiset


Potkukelkkakisat

Kaskinen on Suomen pienin kaupunki ja näkyvä liikennöimisvälinen sen kaduilla talvisaikaan on potkukelkka. Yrjö Käkösen ideoimana ja Jarmo Aurasen perheen johtamana pidettiin ensimmäiset potkukelkkakisat Kaskisten torilla 1980. Ajatus ensi oli, että kilpailtaisiin meren jäällä, mutta turvallisuus syistä kisa siirrettiin torille.

Ensimmäiseen kisaan ilmoittautui 17 nelihenkistä kilpailuvartiota. Matka oli yhteensä noin kilometrin mittainen. Seuraavina vuosina kilpailutapahtumasta kehittyi ensin yön yli kestävä tapahtuma, jossa ilta vietettiin iloisen yhdessäolon merkeissä. (Yhtenä vuonna yövyttiin jopa KG-Linen autolautalla, tosin satamassa eikä Kaskinen-Gävle reitillä.) Myöhemmin siitä tuli enemmän talvikisan tapainen tapahtuma rastitehtävineen ja pidempine matkoineen. Vuodesta 1984 kisa jatkui lippukunnan järjestämänä kisana, ja ainakin vielä talvella 1987 mukana oli 28 vartiossa yli 130 kilpailijaa. Reitti kierrettiin räntäsateessa kaupungin kaduilla ja tehtiin vaihtelevia tehtäviä.[1]

Kilpailuvuodet olivat ainakin 1980, 1983, 1984, 1985, 1987 ja tiettävästi viimeisin 1989, jolloin kokonaiskisan voittaja sai palkinnokseen potkukelkan (kaikista sarjoista eniten pisteitä kerännyt vartio).[2]

Uinuva lippukunta

Vuoden 2004 alusta Suomen Partiolaiset ry esitti halun parantaa lippukuntarekisterin laatua siten, että lippukuntarekisterissä ovat mukana vain oikeasti toimivat partiolippukunnat ja toimimattomat lippukunnat poistetaan. Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry piirihallitus päätti[3] 29.-30.5.2004 hyväksyä lippukunnan poiston lippukuntarekisteristä.


Lähde

  1. EPP — ja lujempaa ei mee! : Eteläpohjalaista partiotoimintaa 19212001, Maija Myllykoski, ISBN 952-91-3816-4
  2. Parran Haltioiden kisavartio Majanassujen muistiipanot
  3. Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry Piirihallituksen pöytäkirja 5/04 §76
Tämä lippukuntiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa PartioWikiä laajentamalla artikkelia.

Pohjanmaan Partiolaiset

Ansiomerkit | Kilpailut | Lehti | Piirileirit | Tukisäätiö

Alueet

Alue 1 Vohkasu | Alue 2 Pahki | Alue 3 Pönkkä | Alue 4 Valakia | Alue 5 Pöhinä | Alue 6 Moomma | Alue 7 Priima | Alue 8 Följy | Alue 9 Ylihyvä | Alue 10 Kranni

Aluejärjestöt

Oulun Partiolaiset ry, Vaasan seudun Partiolaiset ry

Lippukunnat

Ahjopartio | Alavuden Eräveikot | Eräkurjet | Evipartio | Haapajärven Eräpartio | Haapaveden Salopartio | Halsuan Suohaukat | Halkokariset | Hanhikiven Kiertäjät | Het-partio | Himangan Nuotioveljet | Härmän Tähystäjät | Ilkan Partiolaiset | Illinkiertäjät | Jurvan Saloveikot | Kannuksen Korvenkävijät | Karinkoluajat | Kauhajoen Kytöveikot | Kauhavan Erä-Versot | Kaustisen Kallionkoluajat | Kelopojat | Keskipisteen Kairankävijät | Kiimingin Virkut | Kokkopartio | Kokko-Pojat | Koskenkotkat | Koskiveikot | Kuortaneen Kuismat | Kurikan Korvenkävijät | Kuusamon Tunturisiskot ja -veikot | Käylän Kiehiset | Lakeuden Eräpartio | Lakeuden Haukat | Lakeuden Kärpät | Lakeuden Vartijat | Lapuan Kelo-Versot | Limingan Niittykärpät | Liungilan Eränkävijät | Lohtajan Teiskuveljet | Maalahden Muurahaiset | Markki-Partio | Merituuli | Muhoksen Metsänkävijät | Nivalan Partio | Oulun Metsänkävijät | Oulun Pihka-Versot | Oulun Suuntaveljet | Oulun Valppaat | Oulunsalon Norret | Parran Haltiat | Pateniemen Polunpolkijat | Peräseinäjoen Susipartio | Pohjan Ilves | Pohjan Veikot | Pohjolan Pirteät | Putaan Vilkkaat | Pyhännän Kairankotkat | Reisjärven Hongankolistajat | Salmen Samoajat | Samposet | Sarka-Versot | Sievin Samoojat | Simpsiön Karhut | Simpsiön Siskot | Soinin Suopöllöt | SOOPA | Suomi-Weikot | Suomuuraimet ja Sutipurikat | Suotarpojat | Tasangon Talvikit | Tervapartio | Tervastuli | Toimarit | Tyrnävän Mustavarikset | Vaasan Metsäveikot | Vaasan Partiotytöt | Vaasan Siniset Partiopojat | Vaasan Siniset Partiotytöt | Valkeavuoren Urasiskot ja -veljet | Vetelin Koskenkävijät | Viessojat | Vihannin Vehkat | Vimpelin Villikehrät | Vääräjoen Vartijat | Ylihärmän Partiolaiset | Ähtärin Eräveikot

Lippukuntaluettelo
Eräveijarit | Haapaversot |Isojoen Metsätorrooset | Karin Katajaiset | Kokkolan Suuntaveljet | Kokkolan Vaeltajat | Kokko-Tytöt | Kristiinan Havukat | Kuivaniemen Norpat | Kälviän Metsäveikot | Laihian Eräpojat ja Tytöt | Lehtimäen Lumikurjet | Lestijärven Lepakot | Merijärven Tervanpolttajat | Perhon Pilvenveikot | Pohjan Kärpät | Pudasjärven Mesikämmenet | Raahen Teräs-Versot | Raudaskylän Ristilukit | Ruukin Samoojat | Rämeen Rämpijät | Saloisten Sirkat ja Sudet | Selkämeren Sudet | Siikasavon Samoojat | Toho-Taivaltajat | Tulikokot | Ullavan Eräpojat | Vainion Vesat | Vihannin Jängertäjät | Vähänkyrön Eränkävijät | Yli-Iin Revontulet | Ylikiimingin Jänkävartiot

Piirin alueella olevat lippukunnat, jotka eivät ole piirin jäseniä tai sen lippukuntalistalla
Tuiran Kotkanpojat