Ero sivun ”Suomen partiohistoria” versioiden välillä
pEi muokkausyhteenvetoa |
p (typo) |
||
| Rivi 26: | Rivi 26: | ||
==1919–1939== | ==1919–1939== | ||
[[Kuva:Kyösti kallio paraati.png|thumb|Tasavallan Presidentti | [[Kuva:Kyösti kallio paraati.png|thumb|Tasavallan Presidentti Kyösti Kallio ottaa vastaan paraatia.]] | ||
Sisällissodan jälkeisillä kolmansilla partiopäivillä [[Partioliitto|liittojen]] välillä oli syntynyt erimielisyyksiä toimintamalleista. Kovimman erimielisyyden aiheutti [[partiolaki]], ja etenkin sen 10 §. Ruotsalainen ryhmä halusi, että jokainen ryhmä voi tehdä oman lakinsa. Partiolain 10 § oli tuolloin ”Partiolainen ei käytä tupakkaa, väkijuomia eikä kirouksia sekä karttaa muitakin huonoja tapoja.”. Nyt ruotsalainen ryhmä halusi lain muotoon, joka olisi lievempi ja lähempänä [[B-P]]:n lakia. Sen esitys laiksi oli: ”partiolaisen ajatukset, sanat ja teot ovat puhtaat”. Koska ryhmittymät eivät päässeet yhteisymmärrykseen, päättivät he lopettaa yhteisen liiton ja ryhmittymät jatkoivat 1920-luvun alussa omina [[Partioliitto|liittoinaan]]. Yhteinen liitto jäi vielä toimimaan, mutta sen tehtävä muuttui ja sen harteille jäivät vain kaikista suurimmat asiat, jotka koskettivat kaikkia [[Partioliitto|liittoja]]. | Sisällissodan jälkeisillä kolmansilla partiopäivillä [[Partioliitto|liittojen]] välillä oli syntynyt erimielisyyksiä toimintamalleista. Kovimman erimielisyyden aiheutti [[partiolaki]], ja etenkin sen 10 §. Ruotsalainen ryhmä halusi, että jokainen ryhmä voi tehdä oman lakinsa. Partiolain 10 § oli tuolloin ”Partiolainen ei käytä tupakkaa, väkijuomia eikä kirouksia sekä karttaa muitakin huonoja tapoja.”. Nyt ruotsalainen ryhmä halusi lain muotoon, joka olisi lievempi ja lähempänä [[B-P]]:n lakia. Sen esitys laiksi oli: ”partiolaisen ajatukset, sanat ja teot ovat puhtaat”. Koska ryhmittymät eivät päässeet yhteisymmärrykseen, päättivät he lopettaa yhteisen liiton ja ryhmittymät jatkoivat 1920-luvun alussa omina [[Partioliitto|liittoinaan]]. Yhteinen liitto jäi vielä toimimaan, mutta sen tehtävä muuttui ja sen harteille jäivät vain kaikista suurimmat asiat, jotka koskettivat kaikkia [[Partioliitto|liittoja]]. | ||
Versio 19. toukokuuta 2008 kello 15.23
1910–1911
Tietoa uudesta nuorisotyön muodosta tihkui Suomeen vuonna 1909 sekä emämaa Venäjän että Ruotsin kautta, sillä B-P:n Partiopojan kirja oli käännetty ja julkaistu jo molemmissa maissa. Ensimmäiset partiolaiset nähtiin tiettävästi Suomessa Ahvenanmaalla jossa eräs ruotsalainen lippukunta järjesti leirin. Ensimmäistä suomalaista lippukuntaa ei osata varmuudella sanoa, sillä lippukuntia syntyi 1910–1911 kuin sieniä sateella. Aikaisin keväällä Maarianhaminassa kirkkoherra K.G.E Mosander perusti oman partiojoukkonsa. Myös ainakin Loviisassa perustettiin keväällä 1910 kansakoulunopettajan Gigge Strandvikin johdolla lippukunta. Kurt Stenius teki kesällä 1910 poikien kanssa matkoja Loviisalla ja nuorison ystävä maisteri Alexander Boldt oli suunnitellut Unga Fribyggare -nuorisoliikkeen perustamista. Nämä kyseiset herrat kohtasivat toisensa elokuussa 1910. Heidän johdollaan perustettiin syksyllä 1910 pisimpään yhtäjaksoisesti toiminut lippukunta Toimen Pojat – Unga Fribyggare.
Lupaavasti alkanut toiminta uhkasi tyrehtyä Venäjän kiellettyä toiminnan. Senaatti yhtyi 22.9.1911 Suomeen asetetun kenraalikuvernööri Seynin päätökseen partiotoiminnan lopettamisesta. Tätä oli edeltänyt edelliskeväästä alkanut partiotoiminnan tarkkailu. Siinä nähtiin sotilaallista ja kumouksellista aktiviteettia.
Senaatin käsky ei kuitenkaan kyennyt sammuttamaan partiotoimintaa.
Aluksi, ennen kuin partio-nimi vakiintui, mietittiin järjestön nimeksi seuraavia: poiskotit, scoutit, ritaripojat, sissipojat, vakoojapojat ja -tytöt sekä toimen pojat ja –tytöt.
Katso myös luettelo lippukunnista 1910–1911.
1912–1916
Vaikka partiotoiminta oli kiellettyä toimivat jotkin partiojärjestöt julkisuudesta salassa, eli niin sanotusti maan alla. Kuuluisin maanalla toiminut lippukunta on Toimen Pojat. Heidän johtajansa ei tarvinnut edes rikkoa nimismiehelle annattua lupausta, sillä hänet unohdettiin kutsua allekirjoittamaan vaatimus partiotoiminan lopettamisesta. Jotkin partioryhmät naamioivat toiminan esimerkiksi NMKY:n poikakerho toiminnaksi.
Vaikka partiotoiminta oli kiellettyä Suomessa, siitä huolimatta se sai vapaasti toimia Venäjällä.
1917–1918
Suomen partioliikkeen toinen nousukausi tapahtui keväällä 1917. Maaliskuun vallankumous Venäjällä oli syössyt vallasta tsaari Nikolain, ja jo pari päivää myöhemmin alkoi Suomen ilmapiiri vapautua. Lippukuntia alkoi tulla maahan paljolti samalla tavalla kuin 1910–1911, osin vanhojen partiolaisten toimesta, osin uusien. Lippukunnat syntyivät suurin osin nuorten omasta halusta, ilman käskyjä tai kirjallisia ohjeita.
Toisin kuin 1910 nyt ruvettiin alusta alkaen organisoitumaan valtakunnallisesti. Huhtikuussa 1917 muodostivat Helsingin partiolippukunnat yhteisen kansliatoimikunnan, joka otti tehtäväkseen partioliikkeen valtakunnallisen organisoimisen. Ensimmäisinä yhteenliittyminä muodostettiin kielellisesti suomalainen, ruotsalainen ja kaksikielinen vapaapartioryhmä. Nämä kolme ryhmää päättivät yhdessä muodostaa itsenäisyyttään kadottamatta yhteisen liiton. Uuden liiton perustamista varten koottiin 27.–28.5.1917 koolle ensimmäiset yleiset partiopäivät. Läsnä päivillä oli 141 partiolaista 61 lippukunnasta, joiden jäsenmäärä oli yhteensä noin 18 000. Päivien yhteydessä pidettiin myös yleinen partiojuhla, johon tuli 6 000 partiolaista lähinnä pääkaupungin partiolaisista.
Päivien tuloksena perustettiin Suomen Partioliitto - Finlands Scoutförbund, jonka yhteydessä toimivat aikaisemmin perustetut ryhmät. Liiton presidentiksi valittiin pastori Verneri Louhivuori ja varapresidentiksi Eirik Horn Borg. Päivien tuloksena syntyivät myös liiton väliaikaiset säännöt, lupaus, partiolaki, yhteinen merkkivaatimusjärjestelmä, partiopuku, tervehdykset ja merkit. Lisäksi jo aikaisemmin perustetun Partiolainen-lehden lisäksi perustettiin Scoutposten ja Ole valmis.
Suomen itsenäistyttyä partiosta tuli varsin suosittu harrastus, sillä sitä pidettiin isänmaallisena. Kun suomalaiset tarttuivat aseisiinsa vuonna 1918 sisällissodan merkeissä oli partioliike virallisesti puolueeton. Partiolaisia taisteli sekä valkoisten että punaisten riveissä. Sisällissodan jälkeen partioliike sai valkoisen leiman, mihin syynä olivat pitkälti se, että partiolaisia oli osallistunut partiopuku päällä valkoisten vankileirien vartiotehtäviin, ja voitonparaatissa marssi myös partiopukuisia poikia.
1919–1939
Sisällissodan jälkeisillä kolmansilla partiopäivillä liittojen välillä oli syntynyt erimielisyyksiä toimintamalleista. Kovimman erimielisyyden aiheutti partiolaki, ja etenkin sen 10 §. Ruotsalainen ryhmä halusi, että jokainen ryhmä voi tehdä oman lakinsa. Partiolain 10 § oli tuolloin ”Partiolainen ei käytä tupakkaa, väkijuomia eikä kirouksia sekä karttaa muitakin huonoja tapoja.”. Nyt ruotsalainen ryhmä halusi lain muotoon, joka olisi lievempi ja lähempänä B-P:n lakia. Sen esitys laiksi oli: ”partiolaisen ajatukset, sanat ja teot ovat puhtaat”. Koska ryhmittymät eivät päässeet yhteisymmärrykseen, päättivät he lopettaa yhteisen liiton ja ryhmittymät jatkoivat 1920-luvun alussa omina liittoinaan. Yhteinen liitto jäi vielä toimimaan, mutta sen tehtävä muuttui ja sen harteille jäivät vain kaikista suurimmat asiat, jotka koskettivat kaikkia liittoja.
Suomen Partioliitto jakaantui kolmeen liittoon: suomenkieliseen (Suomen Partioliitto, SPL), ruotsinkieliseen (Finlands Svenska Scoutförbund, FSSF) ja kaksikieliseen (Suomen Vapaa Partioryhmä – Finlands Fria Scoutbrigad, SVPR-FFSB). Nämä kolme uutta liittoa muodostivat Suomen Partioliitto - Finlands scoutförbund (SPL - FSF), joka toimi yhteistyöelimenä. 1920-luvun alussa partioliitto muutettiin englantilaismalliseksi eli pojille ja tytöille tuli omat järjestönsä.
Suomalainen Partiopoikaliitto (vuoteen 1925 poikajaosto), Finlands Svenska Scoutförbund (vuoteen 1928 poikajaosto) ja Suomen Vapaan Partioryhmän Poikajaosto muodostivat yhdessä yhteistyöliiton nimeltään Suomen Partiopoikien Keskusvaliokunta, johon ne kuuluivat menettämättä itsenäisyyttään.
Suomalainen Partiotyttöliitto (vuoteen 1925 tyttöjaosto), Finlands Svenka Flickscoutförbund (vuoteen 1928 tyttöjaosto) ja Suomen Vapaan Partioryhmän Tyttöjaosto muodostivat yhdessä yhteistyöliiton nimeltään Suomen Partiotyttöjen Neuvottelukunta, johon ne kuuluivat menettämättä itsenäisyyttään.
1930-luvun alussa NMKY:n partiolaiset erosivat suomenkielisistä partioliitoista ja perustivat omat järjestönsä: (1931) Siniset Partiopojat (vuoteen 1937 Suomen NMKY:n partioliitto) ja (1933) Suomen Siniset partiotytöt (vuoteen 1937 Suomen NNKY:n partioliitto). Näin ollen 30-luvulla Suomessa toimi kahdeksan erillistä itsenäistä partioliittoa.
Ennen toista maailmansotaa suojeluskunnat söivät partion jäsenmäärää, ja moni poika joutui pohtimaan, liittyisikö suojeluskuntaan vai partioon.
Partio ja muut nuorisoliikkeet
Suomalaisten partiolaisten kansainvälinen yhteistyöverkko laajeni 1930-luvulla Iso-Britannian ja Pohjoismaiden kaltaisten demokraattisten valtioiden lisäksi myös vähemmän demokraattisiin valtioihin. Suomalaisilla partiopojilla oli yhteistyötä myös saksalaisen Hitler Jugend -järjestön kanssa, jonka toiminta oli pohjautunut partiotoiminnalle, samalla tavalla kuin aikaisemmin Italiassa perustettu nuorisoliike.
Yhteistyö saksalaisten kanssa alkoi saksalaisten aloitteesta vuonna 1937. Yhteistyö sisälsi lähinnä leirivierailuja puolin ja toisin, sodan aikana myös koulutusyhteistyönä. Legendan mukaan joku saksalainen nuorimies olisi osoittautunut suomalaisia partiopoikia kovemmaksi saunojaksi.
Ennen toista maailmansotaa olivat partioliikkeen pahimpia kilpailijoita suojeluskunta- ja lottajärjestöt. Nämä järjestöt olivat maanpuolustusjärjestöjä, jotka antoivat myös aseellista ja sotilaskoulutusta, joka oli suurin ero partioliikkeeseen. Muuten toiminta oli hyvin samanlaista kuin partiossa. Tähän syynä oli se, että kyseiset järjestöt olivat kopioineet partiolaisten menetelmiä ja toimintatapoja. Aluksi kyseiset liikkeet olivat suunnattu vain aikuisille, mutta ne perustivat oma nuoriso-osastonsa 1920-luvun loppuvaiheessa.
Mannerheim, joka oli molempien järjestöjen tukija, oli sitä mieltä, että: ”Armeijaan kasvaa suojeluskuntapojista tottelevaisia miehistöainesta, mutta partiolaisista oma-aloitteisia ja itsenäisiä johtajia.” Suojeluskunta- ja lottajärjestöt lakkautettiin Moskovan välirauhan sopimuksen mukaisesti sodan päätyttyä. Sodan aikana kyseisistä järjestöistä oli tullut paljon suurempia kuin partiosta. Kun ne lakkautettiin, monet osastot muuttivat toimintansa partiotoiminnaksi kokonaisuudessaan.
1940–1944
Tuskin olivat lukuisat suomalaiset partiolaiset päässeet takaisin kotiin vaeltajien Rover moot -leiriltä ja partiotyttöjen Pax Ting -leiriltä, kun uutinen Saksan hyökkäyksestä Puolaan kuultiin. Kyseisten tapahtumien takia rupesivat Suomessakin partiolaiset toteuttamaan enemmän ensiapu-, väestönsuojelu- ja lähettiharjoituksia. Lokakuussa 1939 ruvettiin kutsumaan vaeltajia ja partiojohtajia ylimääräisiin kertausharjoituksiin suojaamaan ja varustamaan valtakunnan rajaa. Etenkin poikalippukunnat joutuivat näiden takia vaikeuksiin, kun johtajat ja vaeltajat katosivat kuvioista, mutta nuoret vartionjohtajat ottivat oma-aloitteisesti vanhempien johtajien työt itselleen. Partiotytöt ja -pojat mobilisoitiin nyt väestönsuojelu-, ilmavalvonta-, lähetti-, sairaala- ja muihin kansan yhteisiä ponnistuksia tarvitseviin tehtäviin.
Marraskuun viimeinen päivä tapahtui se, mitä silloin jo oltiin osattu pelätäkin: Neuvostoliitto aloitti hyökkäyksen Suomeen. Siitä seurasi 105 kunnian päivää kestänyt talvisota. Sodan aikana partiolaiset täyttivät sekä rintamalla että kotiseudun tehtävissä partiolupauksen mukaisen velvollisuutensa isänmaata kohtaan. Talvisodassa kaatui kaikkiaan noin 150 aktiivista partiolaista, joista 16 oli lippukunnanjohtajia. Mukana oli myös hyvin nuoria sankaripoikia. Lisäksi partiolaiset menettivät rajan taakse jääneen Nujakan Partio-opiston.
Koska muualla maailmassa ei samaan aikaan sodittu, sai talvisota paljon kansainvälistä julkisuutta. Tämän takia maailman partiolaisilta tulvi viestejä suomalaisille partiotovereille. Suomeen ulkomailta tulleiden vapaaehtoisten taistelijoidenkin joukossa oli lukuisia partiolaisia. Partiotoveruus johti myös ulkomaissa laajoihin partiolaisten järjestämiin avustuskeräyksiin. Muun muassa Ruotsin partiolaiset keräsivät erilaisia tavaroita hätääkärsiville noin kahden miljoonan markan edestä. He lahjoittivat Yrjönpäivän keräyksen tuoton, noin 300 000 markkaa, keväällä 1940.
Jatkosodan sytyttyä kotiutetut partiolaiset palasivat uudestaan puolustamaan isänmaataan. Partiotoiminta jatkui aluksi samalla tavalla kuin talvisodan aikana, mutta asemasotavaiheessa partiotoiminta rupesi saamaan rauhanomaisen toiminnan piirteitä. Takaisin vallatussa Nujakkalinnassa järjestettiin taas kursseja, sekä 1943-1944 120 rintamalla olevaa partiojohtajaa osallistui kirjeitse suoritettavalle Gilwell-kurssille. Vuonna 1942–44 järjestettiin myös perinteen mukaiset talvipäivät.
Toisen maailmansodan alettua tunsivat partiolaiset tarvetta yhdistää voimansa. Näin ollen 1941 pojat yhdistivät kaikki liittonsa ja perustivat järjestön nimeltä Suomen Partiopoikajärjestö (SPJ). Tytöt seurasivat poikien perässä ja perustivat 1943 Suomen Partiotyttöjärjestön (SPTJ).
1945–1972
Sotien päätyttyä oli jälleenrakennuksen aika niin maassa kuin partioliikkeessäkin. Sota oli yhdistänyt erillään toimivia liittoja lähemmäksi ja liittojen määrä oli laskenut kahdeksasta kahteen. Partiolaisten määrä kasvoi nopeasti jo vuoden 1945 aikana sotia edeltävälle tasolle. 1950-luvulla partion jäsenmäärä lisääntyi entisestään, kun suuret ikäluokat tulivat partioikään.
Sodan jälkeen uusissa partiojärjestöissä liitot jatkoivat vielä toimintaa itsenäisinä liittoina. Järjestöjen tehtäviksi tuli järjestää valtakunnallisia tapahtuma sekä koordinoida toimintaa.
Suomen Partiopoikajärjestön (SPJ) liitot olivat vuonna 1941 Finlands Svenska Scoutförbund (FSSF)), Siniset Partiopojat (SP), Suomalainen Partiopoikaliitto (SPPL), Suomen Vapaan Partioryhmän Poikajaosto (SVPP). Vuonna 1946 tuli liittoja yksi lisää kun perustettiin Pelastusarmeijan Partioliitto – Färlsningdarmes Scoutförbund (PPL). Liittojen määrä rupesi pikkuhiljalleen vähenemään kun vuonna 1954 Siniset Partiopojat ja Suomalainen Partiopoikaliitto yhdistyivät ja syntyi liitto nimeltään Suomalaiset Partiopojat (SPP). Vuonna 1955 Pelastusarmeijan Partioliitto liittyi Suomen Vapaan Partioryhmän poikajaokseen, joka muutti nimensä vuonna 1957 Suomen Vapaan Partioryhmän poikaliitoksi. Tällöin liittoja oli siis enää kolme kappaletta järjestön sisällä. Vuonna 1959 Suomalaiset Partiopojat ja Suomen Vapaan Partioryhmän Poikaliitto yhdistyivät ja syntyi Suomalaisten Partiopoikien Liitto (SPL). Näin ollen SPJ:n sisälle jäi vain suomen ja ruotsinkielinen liitto.
Suomen Partiotyttöjärjestön (SPTJ) alaiset liitot vuonna 1943 olivat: Suomalainen Partiotyttöliitto (SPTL), Suomen Siniset partiotytöt (SSP), Suomen Vapaan Partioryhmän Tyttöjaosto, (SVPT) ja Finlands Svenska Scoutförbund (FSFSF). Vuonna 1945 mukaan tuli vielä Marttatyttöjen Partioliitto (MTPL). SPTJ:n liitoissa ei tapahtunut muutoksia toisin kuin SP:ssä. SPTJ:ssä ainoa muutos oli, kun Suomen Vapaan Partioryhmän Tyttöjaosto muutti nimensä Suomen Vapaan Partioryhmän Tyttöliitoksi.
Suomen Partiotyttöjärjestö ja Suomen Partiopoikajärjestö perustivat yhteisen työryhmän vuonna 1969 jonka tarkoituksena oli kartoittaa yhteisen järjestön mahdollisuuksia. Työryhmän työn tuloksen perustettiin vuonna 1972 Suomen Partiolaiset SP, jonka jäseniksi molemmat järjestöt liittyivät.
Katso myös: Luettelo Suomalaisista legendaarisista partiopersoonista, Luettelo partiojärjestöistä, Partiohistoria ja muut luokassa historia olevat artikkelit.