Suunnistus

PartioWikistä
Versio hetkellä 9. huhtikuuta 2006 kello 12.19 – tehnyt Ile (keskustelu | muokkaukset) (Suunnistus-luokka on jo partio-ohjelman alaluokka)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

<scoutdict>71</scoutdict>

Suunnistus on perinteisesti katsottuna kulkemista kartan ja kompassin avulla paikasta toiseen. Suunnistus on vaeltamisen perusedellytys ja kuuluu siten partiolaisen perustaitoihin.

Suunnistuksessa on tietenkin monta muutakin ulottuvuutta: sitä voi harrastaa GPS-laitteen avulla tai tähdistä navigoiden. Suunnistusta harrastetaan monella tasolla, kilpasuunnistuksesta jokapäiväiseen paikasta toiseen löytämiseen.

Suunnistus harrastuksena

Suomi on yksi maailman vanhimmista kilpasuunnistusmaista. Suomalainen kilpailu- ja harrastussuunnistuskulttuuri on yhä elinvoimainen sekä avoin kaikille 8-vuotiaista 80-vuotiaisiin taustaan katsomatta. Suomessa suunnistusharrastusta valvoo ja kehittää Suunnistusliitto.

Suunnistusharrastukseen voivat kuulua kuntorastit, kilpailut ja omatoiminen suunnistaminen itselle sopivassa suhteessa. Näissä kaikissa lähdetään lähdöstä (merkitään karttaan kolmiolla) ja edetään tietyssä järjestyksessä rastien (merkitään ympyrällä) kautta maaliin (merkitään kahdella sisäkkäisellä ympyrällä). Rasti merkitään kilpailuissa ja useimmilla kuntorasteilla metsään kankaisella oranssi-valkoisella rastilipulla, kuntorasteilla saattaa myös nähdä puihin kiinnitettyjä paperilappuja.

Rasteilla käyminen varmistetaan leimaamalla. Vielä 90-luvun alussa leimaaminen tapahtui useimmiten pihtileimasimilla paperiseen leimauskorttiin, mutta 90-luvun lopussa Suomessa siirryttiin digitaaliseen Emit-leimausjärjestelmään. Erityisesti pääkaupunkiseudulla Emit on korvannut lähes täysin pihtileimasimet myös kuntorasteilla. Emit-kortin voi vuokrata nimelliseen hintaan järjestäjiltä, mutta pidempiaikaista harrastusta harkitsevan kannattaa ostaa oma Emit-kortti (hinta n. 50e).

Kuntorastit

Suunnistusseurat järjestävät vapaaehtoistoimintana eri puolilla Suomea kuntorastitapahtumia. Kuntorastit järjestetään arki-iltaisin ja ne ovat avoimia kaikille halukkaille. Ratamestari on suunnitellut etukäteen 2 - 5 erilaista rataa ja vienyt metsään näiden rastit.

Kuntorasteille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Metsään pääsee välittömästi maksettuaan järjestäjälle osallistumismaksun (yleensä n. 5e). Paikan päältä saa kartan, itse kannattaa ottaa mukaan karttamuovi), kompassi ja Emit-kortti, jos sellaisen omistaa. Vaatetuksen tulee olla kevyt, mutta metsänkestävä. Myös juomaa kannattaa ottaa mukaan.

Kuntorastit eivät ole kilpailuja. Vaikka kaikilta osanottajilta otetaan aika, ei siitä kannata ottaa paineita: palkintoja ei jaeta. Kuten jo aiemmin todettiin, kuntorastit ovat kaikille avoimia iloisia liikuntatapahtumia. Jos haluaa kävellä koiransa kanssa reitin läpi, voi niin tehdä. Jos haluaa juosta kieli vyön alla trikoissa radan läpi, sekin onnistuu. Kummankaan ei kannata ottaa toisesta ryhmästä stressiä: kilpasuunnistajille kyseessä on kuitenkin kilpaurheilijan harjoitus.

Paikalliset kuntorastisi löydät helpoiten kuntorastikalenterista.

Suunnistuskilpailut

Suunnistuskilpailut ovat, joitain poikkeuksia lukuunottamatta, ainoastaan lisenssimaksun maksaneille suunnistajille tarkoitettuja tapahtumia. Kilpailuissa juostaan iän ja sukupuolen perusteella määräytyvissä sarjoissa ja tavoitteena on läpäistä rata mahdollisimman lyhyessä ajassa. Nuorimmat osanottajat juoksevat H- tai D8-sarjassa, johon pääsevät korkeintaan 8-vuotiaat pojat (H) ja tytöt (D). Muita nuorten sarjoja ovat H/D10, 12, 14, 16, 18 ja 20. Kilpailujen pääsarjat ovat H- ja D21, joista "ulos kasvettuaan" voi osallistua H- ja D35 sekä tätä vanhempiin sarjoihin, joissa sarja vaihtuu aina viiden vuoden välein. Sarjoilla on erikseen alasarjoja, esim. A-, B- ja C-sarjat vaikeusasteen mukaan.

Kilpailuja on laidasta laitaan. On pienten seurojen järjestämiä n. 50 osanottajan kansallisia kilpailuja ja 3-5 seuran yhdessä järjestämiä viiden kilpailun sarjoja, rastiviikkoja. Vuoden aikana järjestetään SM-kilpailut pitkillä, normaaleilla, lyhyillä ja sprint-matkoilla sekä viestisuunnistuksessa ja yösuunnistuksessa. SM-kilpailut jakautuvat pitkin syyskautta.

Kilpailumuotoja ovat yksilösuunnistus, viestisuunnistus ja partiosuunnistus. Viestissä joukkueen jäsenet juoksevat vuorotellen kukin oman ratansa läpi ja ensimmäisenä viimeiseltä osuudelta maaliin tullut joukkue on voittaja. Viestikilpailu lähetetään useimmiten yhteislähtönä (kaikkien joukkueiden ensimmäisen osuuden juoksijat lähtevät samanaikaisesti) ja tämän takia metsään laaditaan yleensä hajontoja eli tietyt rastit saattavat olla eri juoksijoilla eri paikoissa. Partiosuunnistuksessa joukkue on useimmiten kolme- tai nelihenkinen. Joukkueet lähtevät väliaikalähdöllä ja etenevät ensimmäiset pari rastia yhdessä. Tämän jälkeen joukkue hajaantuu noutamaan metsästä 10-20 pisterastia ja kokoontuu taas kokoontumisrastille, josta joukkue jatkaa yhdessä maaliin.

Kaikille avoimia kilpailuja on vähän, kuuluisimpana ehkä Antero Mertarannan kuiskailusta tuttu Jukolan viesti. 7-osuuksiseen Jukolan viestiin tai neliosuuksiseen Venlojen viestiin voivat osallistua kaikki halukkaat joukkueet. Viime vuosina onkin partiojoukkueiden määrä kasvanut joka vuosi. Tänä vuonna Jukolan viesti [Salossa].

Omatoiminen suunnistaminen

Suunnistamaan on helppo lähteä, jos vain omistaa kartan. Kartalle on helppo piirtää joukko rasteja, jotka voi käydä iltalenkkinä läpi. Itse suunnistamaan lähdettäessä on kuitenkin muistettava välttää yksityisalueita ja, jos ollaan isompana ryhmänä liikkeellä, kysyä lupa maanomistajalta.

Suunnistus partiossa

Kuten jo aiemmin todettiin, suunnistus on erävaeltamisen perusta. Suunnistuksen ei tarvitse olla partiossa se pelottava peikko, joka tulee aina riihityksessä vastaan vaan mukava tapa kulkea metsässä yhdessä ja itsekseen. Tämä voidaan saavuttaa tasoltaan ja tyypiltään mielekkäällä suunnistuskoulutuksella.

Toiminta-ajatuksia

* Lippukuntaretkellä järjestetään perhosrataperiaatteella pieni suunnistus muun toiminnan ohessa. Perhosrata koostuu monesta 2-3 rastin lenkistä, joilta palataan aina keskusrastille saamaan seuraava lenkki.
* Vartio osallistuu kokouksessaan kuntorasteille.
* Kokouksessa jokainen vartiolainen vie metsään yhden rastin, jonka jälkeen kaikki juoksevat radan läpi.
* Kisoihin kuuluu tietenkin aina pistesuunnistus...

Esimerkki vartion kokouksesta

10 min Metsähenkinen alkuleikki, esim. kirkonrotta
10 min Karttamerkkimuistipeli
30 min Pieni perhosrata lähimetsässä
10 min Purku ja loppuleikki

SP:n suunnistusmestaruuskilpailut

Joka vuosi järjestetään Suomen partiolaisten suunnistusmestaruuskilpailut. Niiden järjestämisestä vastaa Kilpailuryhmä.

Suunnistustekniikasta

Suunnistustekniikka ei ole koskaan täydellinen ja sitä voi kehittää ainoastaan harjoittelemalla. Harjoitteluksi kelpaavat esimerkiksi kuntorastit tai pelkkä mielikuvaharjoittelu kartan ääressä malliin "mitä tekisin tuossa tilanteessa".

Reitinvalinnat

Reitinvalintoja tulee ajatella vaiheittaisena prosessina. Jos haluan päästä paikasta A paikkaan B, tulee minun jakaa reitti A:n ja B:n välillä joukoksi selkeitä etappeja. Esimerkiksi:

* Lähden tätä tietä pitkin oikealle, kunnes oikealla tulee iso kivi.
* Isolta kiveltä otan suunnan tuolle jyrkänteelle
* Jyrkänteeltä nousen kalliolle ja etenen pienelle suolle
* Suolta otan suunnan tiheikön laitaan ja etenen sitä pitkin rastille.