Suurjuhla 2007

PartioWikistä
Versio hetkellä 12. kesäkuuta 2007 kello 10.23 – tehnyt Takku (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Partioliikkeen satavuotista taivalta juhlittiin Suurjuhla – Storfest 2007 tapahtumassa Tampereella 9.10.6.2007. Tavoitteena oli kaikkien aikojen suurin Suurjuhla (n. 20 000 osallistujaa).

Suurjuhlassa oli omaa ohjelmaa kaikille partion ikäkausille (sudenpennut, vartiolaiset, vaeltajat, johtajat) ja ohjelma pohjautui Partiolainen osaa – Scouter kan! -teeman mukaisesti partio-ohjelmaan. Ohjelmaan oli mahdollista osallistua luonnollisen toimintaryhmän kanssa. Pääjuhla oli lauantai-iltana Ratinan stadionilla vietetty iltajuhla, joka kokosi kaikki partiolaiset yhteen. Sunnuntai alkoi partiomessulla Ratinan stadionilla, josta lähti liikkeelle näyttävä paraati Tampereen keskustan halki kohti Hämeenpuistoa. Koko viikonlopun ajan Tampereen Keskustorilla oli Partiokylä, jossa esiteltiin partiotoimintaa siitä kiinnostuneille ja kutsuvieraille.

Suurjuhla 2007 oli Suomen Partiolaisten tapahtuma, jonka toteutuksesta vastasi Hämeen Partiolaiset ry.

Ohjelma

Lauantai päivä

  • Sudenpennuille oli järjestetty salapoliisikoulu
  • Vartiolaiset pelasivat liveroolipeliä
  • Vaeltajat olivat kaupunki seikkailussa
  • Johtaja geokätköilivät ja viettivät aikaansa partiokylässä ja museoissa.
  • Lisäksi järjestettiin Partiokeräilijöiden vaihtotapahtuma sekä Ko-Gi Tapaaminen.

Lauantai ilta

  • Ratinan stadionilla oli 100v juhlatilaisuus

Sunnuntai

  • Ansiomerkkien luovutus
  • Messu
  • Partioparaati

Staabi

Suurjuhlan staabiin kuuluivat

Lisää aiheesta

Tarus logo pysty.svg
Tämä tapahtumaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa PartioWikiä laajentamalla artikkelia.