Ero sivun ”Talousarvio” versioiden välillä

PartioWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ei muokkausyhteenvetoa
(päivitystä)
 
Rivi 4: Rivi 4:
Talousarvio on keskeinen toimintaa ohjaava dokumentti, joka tuo lippukunnan hallitukselle tuen tulevan toimintakauden päätösten tekemiseen. Talousarvio tehdään osana toimintasuunnitelmaa siten, että toimintasuunnitelmassa suunniteltu toiminta näkyy myös taloudellisten panostuksien muodossa. Esimerkiksi seuraavan kesän kesäleirin tulisi näkyä vastaavasti tulo- ja menopuolella - huomioiden myös SP:n suurleirien, jne. erityistapahtumien vaikutuksen talouteen.  

Talousarvio on yhdistykselle pakollinen, mutta myös hyödyllinen dokumentti. Talousarvio hyväksytään yhdistyksen kokouksessa, ja siihen hallituksella on valta tehdä siihen kirjatut asiat arvioitujen taloudellisten vaikutusten puitteissa. Mikäli hallitus tekee talousarvion ulkopuolisia merkittäviä taloudellisia päätöksiä, voi lippukunnan jäsenistö riitauttaa päätökset tarvittaessa jälkikäteen.  
Talousarvio on käytännössä aina mainittu yhdistyksen säännöissä ja siten pakollinen, mutta toisaalta myös hyödyllinen dokumentti. Yleensä talousarvio hyväksytään yhdistyksen kokouksessa. Hallituksen tehtävänä on toteuttaa toimintaa talousarvion mukaisesti. Talousarvio on kuitenkin ensisijaisesti ohjaava dokumentti, ja hallitus voi perustellusta syystä yleensä päättää poiketa talousarviosta. Yhdistyksen talouden suhteen merkittävä poikkeama tulee kuitenkin käsitellä yhdistyksen kokouksessa esimerkiksi lisätalousarviona, muutoin jäsenistö voi riitauttaa päätöksen jälkikäteen.  

== Talousarvion sisältö ==
== Talousarvion sisältö ==

Talousarvio kuvaa, samoin kuin tuloslaskelma, tilikauden aikana tapahtuvaa rahaliikennettä (tuloja ja menoja). Talousarvion rinnalla on hyvä pitää edellisten vuosien toteutumaa (tuloslaskelmaa), mutta kuitenkin siten, että joka vuosi talousarvio tehdään erikseen. Tämä on syytä pitää mielessä erityisesti aiemmin mainittujen hallitusvastuiden vuoksi, mutta myös toiminnan ohjaus talouden avulla noudattaa hyvää käytäntöä.
Talousarvio kuvaa yleensä sitä, paljonko tilikauden aikana on tuloja ja menoja tiettyyn asiaan liittyen. Talousarvion tulisi olla helposti verrattavissa tuloslaskelmaan siten, että yhdistyksen tulostilt vastaavat tiettyjä talousarvion rivejä.
 
Talousarviota suunniteltaessa on hyvä huomioida edellisen vuoden talousarvion lisäksi myös kuluvan vuoden tuloslaskelma, jolloin mahdolliset kiinteissä kuluissa tapahtuneet muutokset saadaan huomioitua ja talousarvio kuvaa toimintaa mahdollisimman hyvin. Tämän jälkeen suunnitellaan [[toimintasuunnitelma]]n perusteella, mitä uutta toimintaa tullaan toteuttamaan ja mihin yhdistyksen kannattaa erityisesti panostaa seuraavan vuoden aikana.

<!-- TODO
<!-- TODO
* Budjetointi excelin liittäminen, lpk:n erityisvaatimusten huomiointi (myös muut taloutta käsittelevät osiot, Ana huom),... oikeastaan aika paljon -->

Nykyinen versio 7. maaliskuuta 2021 kello 00.35

Talous

Talousarvio

Talousarvio on keskeinen toimintaa ohjaava dokumentti, joka tuo lippukunnan hallitukselle tuen tulevan toimintakauden päätösten tekemiseen. Talousarvio tehdään osana toimintasuunnitelmaa siten, että toimintasuunnitelmassa suunniteltu toiminta näkyy myös taloudellisten panostuksien muodossa. Esimerkiksi seuraavan kesän kesäleirin tulisi näkyä vastaavasti tulo- ja menopuolella - huomioiden myös SP:n suurleirien, jne. erityistapahtumien vaikutuksen talouteen.

Talousarvio on käytännössä aina mainittu yhdistyksen säännöissä ja siten pakollinen, mutta toisaalta myös hyödyllinen dokumentti. Yleensä talousarvio hyväksytään yhdistyksen kokouksessa. Hallituksen tehtävänä on toteuttaa toimintaa talousarvion mukaisesti. Talousarvio on kuitenkin ensisijaisesti ohjaava dokumentti, ja hallitus voi perustellusta syystä yleensä päättää poiketa talousarviosta. Yhdistyksen talouden suhteen merkittävä poikkeama tulee kuitenkin käsitellä yhdistyksen kokouksessa esimerkiksi lisätalousarviona, muutoin jäsenistö voi riitauttaa päätöksen jälkikäteen.

Talousarvion sisältö

Talousarvio kuvaa yleensä sitä, paljonko tilikauden aikana on tuloja ja menoja tiettyyn asiaan liittyen. Talousarvion tulisi olla helposti verrattavissa tuloslaskelmaan siten, että yhdistyksen tulostilt vastaavat tiettyjä talousarvion rivejä.

Talousarviota suunniteltaessa on hyvä huomioida edellisen vuoden talousarvion lisäksi myös kuluvan vuoden tuloslaskelma, jolloin mahdolliset kiinteissä kuluissa tapahtuneet muutokset saadaan huomioitua ja talousarvio kuvaa toimintaa mahdollisimman hyvin. Tämän jälkeen suunnitellaan toimintasuunnitelman perusteella, mitä uutta toimintaa tullaan toteuttamaan ja mihin yhdistyksen kannattaa erityisesti panostaa seuraavan vuoden aikana.