Ero sivun ”Tampereen Kotkat/Historia” versioiden välillä

Olavi J. Koiviston kausi lippukunnan johdossa päättyi vuoteen 1978. Seuraajaksi valittiin Pertti Arjanne, Väinö Arjanteen pojanpoika. Vuonna 1979 lippukunta vietti viidettäkymmenettä perättäistä leiriään Niinisaaressa. Lippukunnan toimintaa tuki 1970-luvulla tukenut vuonna 1971 perustettu vanhoista Kotkista koostuva Kiltakotkat. Kiltakotkien toiminta hiipui 80-luvulla.

Lippukunta pysyi kuitenkin elinvoimaisena ja suurena. Jäsenmäärä ei alittanut 150 jäsenen rajaa. Vuonna 1977 Kotkat saavutti kuuluisuutta kivireenvedon maailmanennätyksellä. Hämeenkadulla kymmenen Kotkaa veti 312 kiloa painavaa kivirekeä yli kilometrin matkan. Reen koristuksena istui itse Kotkatunturin Joulupukki.

Partioliike muuttui myös sisäisesti. Tytöt ja pojat yhdistivät toimintansa nykyiseksi Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry:ksi 1972 (SP). Vanha partiolaki korvattiin avoimemmilla partioihanteilla. SP tuotti uusia ohjelmia lippukuntien käyttöön, mutta ne eivät miellyttäneet monia lippukuntia. Kotkissakin käytettiin ns. perinteistä ruskeaa eräohjelmaa pitkälle 1980-luvulle.

1970- ja 80-luvun vaihdetta voidaan pitää jonkinlaisen uuden ajan alkuna lippukunnassa. Uudet lippukunnanjohtajat Pertti Arjanne (lpkj:na 1979-1986), Jarkko Mäkinen (1987-1993), Ville Vuorisalmi (1994 - 1998) ja Kalle Martikainen (1999-) astuivat palvelukseen huomattavasti nuorempana kuin mitä Kotkissa oli ollut tapana. Vanhempien johtajapolvien yhteys lippukuntaan heikkeni hiljalleen. Eri vartio-osastojen toiminta läheni toisiaan 80- luvulla alkaneen kehityksen seurauksena.

Toisaalta lippukunnan toimintaympäristö muuttui. Lippukunnan pojat olivat yhä enenevässä määrin kotoisin kaupungin esikaupunkialueelta, ja tulivat Kotkiin joko lippukunnan hyvän maineen tai isiensä, entisten Kotkien, ohjaamina. Nuorten harrastusmahdollisuudet moninkertaistuivat, ja Kotkat joutui ja joutuu kamppailemaan nuorten vapaa-ajan vietosta mitä erilaisempien muiden harrastusten kanssa. Tiedotus ja viestintä muuttuivat entistä tärkeämmiksi. Epäsäännöllisesti 70-luvun lopulla ilmestynyt Kiljukotka muuttui säännöllisesti neljä kertaa vuodessa ilmestyväksi lippukunnan lehdeksi vuonna 1983. Vuorisalmen ja Martikaisen johtajakausilla lippukunnanjohtajat ovat ohjanneet aatteellista toimintaa Kiljukotkan lpkj:n palstalla.

NMKY:n taloudellisen tilanteen heikkeneminen pakotti lippukunnan uuteen tilanteeseen vuonna 1993. Aikaisemmin NMKY:n palkkaamat työntekijät, viimeisimpinä Ari Vesanto (1981-87) ja Jari Juhola (1985-93), olivat kantaneet suuren vastuun lippukunnan toiminnasta. Työntekijämäärän vähennyksen seurauksena lähes kaikki tehtävät siirtyivät nuorten johtajien vastuulle. Samaan aikaan lippukuntaan yritettiin perustaa partiopoikien vanhemmista ja vanhoista Kotkista koostuvaa tukiryhmää. Yritys epäonnistui kun sopivia vetäjiä ei toiminnalle löytynyt.

Toimintaympäristön muutos ja johtajien nuoruus ei kuitenkaan merkinnyt toiminnan hiipumista. Lippukunnan kilpailumenestys on ollut jatkuvasti huimaa. Lähes vakiintuneiksi toimintamuodoiksi ovat muodostuneet Erävaelluksen SM-kisat ja suunnistaminen Jukolan viestissä, jossa parhaimmillaan on ollut kolme Kotkajoukkuetta. Vaellus-, leiri- ja retkitoiminta on ollut vilkasta. Vuonna 1994 siirryttiin käyttämään uutta SP:n ohjelmaa vartioiden ja sudenpentulaumojen toiminnassa.

90-luvulla alkanut partiolaisten määrän lasku ei ole vaikuttanut lippukunnan toimintaan. Lippukunnan vahvojen perinteiden ja toiminnan jatkuvan kehittämisen myötä on lippukunnan jäsenmäärä pysynyt riittävänä. Vastatakseen yhä kasvavaan harrastusmahdollisuuksien määrään perustettiin vuonna [[2004]] Kotkiin ensimmäinen uusi [[Tampereen Kotkat/Koira|Koiravartio]]. Laivueen ja muun lippukunnan toimintaa on lähennetty 2000-luvulla siten, että kaikilla lippukunnan jäsenillä on mahdollisuus osallistua meripartiotoimintaan. Kalle Martikaisen luovuttua lpkj:n tehtävistä, tuli vuoden [[2005]] alusta lippukunnanjohtajaksi Erkka Rinne.