Toimiva partiojohtaja

PartioWikistä
Versio hetkellä 28. maaliskuuta 2010 kello 15.31 – tehnyt Hiiliz (keskustelu | muokkaukset) (2008)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Partiosäätiö myöntää kerran vuodessa kahdelle nuorelle partiojohtajalle, naiselle ja miehelle, Toimiva partiojohtaja -apurahan. Apuraha on tarkoitettu käytettäväksi saajan henkilökohtaiseen partiokoulutukseen esimerkiksi jossakin ulkomailla. Palkittavat partiojohtajat ovat aktiivisella ja esimerkillisellä toiminnallaan edistäneet partiotoimintaa.

Apurahan saamisen edellytyksiä on aktiivinen toiminta omassa lippukunnassa, toimiminen johtajatehtävissä vähintään viisi vuotta, partiojohtajien peruskurssi sekä partiojohtajavaltakirja. Palkittavien tulee olla alle 30-vuotiaita. Toimiva partiojohtaja -apurahan saajalla tulee olla myönteinen asenne omassa lippukunnassa toimimisen lisäksi myös partiopiirin toimintaan ja valtakunnalliseen partiotoimintaan.

Apurahan jakamisen tarkoituksena on kohottaa nuorten partiojohtajien tekemän vapaaehtoistyön yleistä arvostusta sekä korostaa tällaisen toiminnan suurta yhteiskunnallista merkitystä. Palkitut valitaan partiopiirien nimeämien ehdokkaiden joukosta. Apurahan suuruus on 1 000 €.

Vuonna 2006 Toimiva partiojohtaja -apuraha jaettiin 30. kerran.

Vuosi Saaja Piiri Saaja Piiri
1977
1978
1979
1980
1981
1982
1983 Tapani Mannonen Satakunnan Partiolaiset
1984
1985
1986
1987
1988
1989
1990
1991 Varpu Vidgren Pohjois-Savon Partiolaiset
1992
1993 Naana Marttila Salpausselän Partiolaiset
1994
1995
1996 Johanna Järä Satakunnan Partiolaiset Hannu Kettunen Keski-Suomen Partiolaiset
1997 Paula Kivistö (vuosi epävarma) Pohjois-Savon Partiolaiset
1998 Sanna Luoma-Aho Uudenmaan Partiopiiri Tuomo Pesonen Pohjois-Pohjanmaan Partiopiiri
1999
2000 Katja Niinimäki Etelä-Savon Partiolaiset Samuli Bergman Varsinais-Suomen Partiopiiri
2001
2002 Sanna Nygård Keski-Pohjanmaan Partiolaiset Olli Kuivalainen Etelä-Karjalan Partiolaiset
2003 Maria Heikkinen Varsinais-Suomen Partiopiiri Jarkko Kosonen Pohjois-Karjalan Partiolaiset
2004 Hanna Rokkila Salpausselän Partiolaiset Mikko Pahkala Keski-Pohjanmaan Partiolaiset
2005 Silja Pietikäinen Kainuun Partiolaiset Ville-Pekka Jokela Lapin Partiolaiset
2006 Heini Pellinen Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset Oskari Hentilä Salpausselän Partiolaiset
2007 Sanna Mäkynen Satakunnan Partiolaiset Juho Toivola Varsinais-Suomen Partiopiiri
2008 Onerva Ruoho [Etelä-Karjalan Partiolaiset] Markus Voutilainen [Uudenmaan Partiopiiri]
2009 Aleksi Heikkilä Lounais-Suomen Partiopiiri Tiina Nokela Pohjanmaa
2010 Viljami Hätönen Lounais-Suomen Partiopiiri Mari Kousa Lounais-Suomen Partiopiiri Henna Heikkilä Häme

Piirien vastaavat tunnustukset