Ero sivun ”Valtalinjan ulkopuoliset kansainväliset partion kattojärjestöt” versioiden välillä

Siirry navigaatioon Siirry hakuun
neutraalimpi sävy alkuun
(neutraalimpi sävy alkuun)
(6 välissä olevaa versiota 4 käyttäjän tekeminä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
[[Partioliike]] on vuonna [[1907]] tapahtuneen syntynsä jälkeen levinnyt 216 maahan ja maantieteelliselle alueelle ympäri maapallon. Liikkeeseen kuuluu ainakin 520 erillistä kansallista tai alueellista partiojärjestöä. Suurin osa näistä järjestöistä on nähnyt tarpeelliseksi muodostaa kansainvälisiä keskusjärjestöjä koordinoimaan toimintaa.
[[Partioliike]] on vuonna [[1907]] tapahtuneen syntynsä jälkeen levinnyt 216 maahan ja maantieteelliselle alueelle ympäri maapallon. Liikkeeseen kuuluu ainakin 520 erillistä kansallista tai alueellista partiojärjestöä. Suurin osa näistä järjestöistä on muodostanut kansainvälisiä keskusjärjestöjä koordinoimaan toimintaa.


Suurimmat ja vanhimmat näistä ovat [[WOSM]] ja [[WAGGGS]], joita tässä kutsutaan "valtalinjaksi". Näiden lisäksi on muutama huomattavasti pienempi itseään partiona pitävä maailmanjärjestö, joita tässä kutsutaan "valtalinjan ulkopuolisiksi" järjestöiksi. Huomautettakoon, että ''ulkopuolisuus'' kuvaavaa suhdetta kahteen suureen ja näiden muodostamaan jäsenkuntaan, '''ei missään tapauksessa''' partioideologiaan.
Suurimmat ja vanhimmat näistä ovat [[WOSM]] ja [[WAGGGS]], joita tässä kutsutaan "valtalinjaksi". Näiden lisäksi on muutama huomattavasti pienempi itseään partiona pitävä maailmanjärjestö, joita tässä kutsutaan "valtalinjan ulkopuolisiksi" järjestöiksi. Ulkopuolisuudella tarkoitetaan tässä ainoastaan suhdetta kahteen suurimpaan keskusjärjestöön ja näiden jäsenkuntaan, ei partioideologiaan.


"Valtalinjan" ja tässä kuvatun neljän järjestön toiminnan ulkopuolella on vielä suuri joukko ryhmiä, joita voi kutsua partionkaltaisiksi tai [[Partiotoiminnasta vaikutteita saaneita nuorisojärjestöjä|partiosta vaikutteita saaneiksi]] ryhmiksi. Näitä on etenkin Saksassa.
"Valtalinjan" ja tässä kuvatun neljän järjestön toiminnan ulkopuolella on vielä suuri joukko ryhmiä, joita voi kutsua partionkaltaisiksi tai [[Partiotoiminnasta vaikutteita saaneita nuorisojärjestöjä|partiosta vaikutteita saaneiksi]] ryhmiksi. Näitä on etenkin Saksassa.


=== Confédération Européenne de Scoutisme ===
=== Confédération Européenne de Scoutisme ===
* 30 jäsenjärjestöä 9 eri euroopan maassa.
* 30 jäsenjärjestöä yhdeksässä eri Euroopan maassa.
* Perustettu 1978
* Irtaantui Union Internationale des Guides et Scouts d'Europe -järjestöstä vuonna 1978
* Päämaja Ranskassa


* http://www.fse-scouts.eu/scoutlinks.htm
* http://www.fse-scouts.eu/scoutlinks.htm
Rivi 13: Rivi 14:


=== Union Internationale des Guides et Scouts d'Europe ===
=== Union Internationale des Guides et Scouts d'Europe ===
* 20 Jäsenjärjestöä 18 maassa joista 16 on euroopassa (Sveitsi on ainoa maa josta on useampi järjestö). Jäseniä yhteensä noin 55 000.
* 20 Jäsenjärjestöä 18 maassa, joista 16 on Euroopassa (Sveitsi on ainoa maa, josta on useampi järjestö). Jäseniä yhteensä noin 55 000.
* Perustettu 1956
* Perustettu 1956
* Päämaja Ranskassa
* Päämaja Ranskassa
Rivi 21: Rivi 22:


=== World Federation of Independent Scouts ===
=== World Federation of Independent Scouts ===
* Jäsenenä 53 järjestöä 32 maassa jäseniä noin 30 000
* Jäsenenä 53 järjestöä 32 maassa. Jäseniä noin 30 000.
* Jäsen järjestöt käyttävät B-P:n alkuperäistä partio-ohjelmaa. Ainoastaan terveyttä ja ensiapua koskevat osa alueet on päivitetty ajantasalle vuoden 1908 [[Partiopojan kirja|Scouting for Boys]] kirjasta.
* Jäsenjärjestöt käyttävät B-P:n alkuperäistä partio-ohjelmaa. Ainoastaan terveyttä ja ensiapua koskevat osa alueet on päivitetty ajan tasalle vuoden 1908 [[Partiopojan kirja|Scouting for Boys]] -kirjasta.
* WFIS:ssä on jäsenenä The Baden-Powell Scouts' Association (BPSA) -niminen järjestö, joka toimii muutamassa maassa
* http://en.wikipedia.org/wiki/World_Federation_of_Independent_Scouts  
* http://en.wikipedia.org/wiki/World_Federation_of_Independent_Scouts  
* http://www.wfis-worldwide.org/
* http://www.wfis-worldwide.org/


=== Éclaireurs Neutres de France ===
=== Éclaireurs Neutres de France ===




== "Eri tien kulkijat" ==
== "Eri tien kulkijat" ==
"[[Partiopojan kirja|Scouting for Boys]]"- kirjan ("Partiopojan kirja") julkaisun jälkeen, ennen kansainvälisten partioliittojen perustamista kului 15 vuotta. Miljoonia kopioita Scouting for Boys- kirjaa levisi ympäri maailman kymmeninä käännöksinä. Kirja sai aikaan ennennäkemättömän innostuksen: erilaisia ryhmiä muodostui, kaikilla halu toimia "partiomaisesti".
"[[Partiopojan kirja|Scouting for Boys]]" -kirjan ("Partiopojan kirja") julkaisun jälkeen, ennen kansainvälisten partioliittojen perustamista kului 15 vuotta. Miljoonia kopioita Scouting for Boys -kirjaa levisi ympäri maailman kymmeninä käännöksinä. Kirja sai aikaan ennennäkemättömän innostuksen: erilaisia ryhmiä muodostui, kaikilla halu toimia "partiomaisesti".


Osa muodostuneista ryhmistä ei pitänyt läheskään kaikkia kirjassa esitettyjä, partioon liittyviä asioita merkityksellisinä. Osa taas koki, että partioliike oli erkaantunut liian kauas alkuperäisestä ideologiasta. Esim. [[WOSM]]:in koettiin keskittyvän liiaksi politikointiin sen sijaan, että se toimisi partion alkuperäisen, nuoret liikkeelle saavan ohjelmansa mukaisesti.
Osa muodostuneista ryhmistä ei pitänyt läheskään kaikkia kirjassa esitettyjä, partioon liittyviä asioita merkityksellisinä. Osa taas koki, että partioliike oli erkaantunut liian kauas alkuperäisestä ideologiasta. Esim. [[WOSM]]:in koettiin keskittyvän liiaksi politikointiin sen sijaan, että se toimisi partion alkuperäisen, nuoret liikkeelle saavan ohjelmansa mukaisesti.


=== Order of World Scouts ===
=== Order of World Scouts ===
Ensimmäinen repeämä partioliikkeessä koettiin marraskuussa [[1909]], kun '''British Boy Scouts'''- järjestö<ref>nimi vaihtui myöhemmin muotoon "Brotherhood of British Scouts" ja edelleen "Order of World Scouts". Järjestö liittoutui vuonna [[1911]] USA:ssa, Italiassa, Hong Kongissa, Etelä-Afrikassa, Australiassa, Uudessa Seelannissa, Etelä-Amerikassa ja Intiassa toimineisiin partiojärjestöihin</ref> perusti ensimmäisen kansainvälisen partiojärjestön. BBS:ään kuului aluksi neljännes Britannian partiopojista, mutta osuus alkoi laskea rajusti vuodesta [[1911]] alkaen. BBS:n keskeinen kritiikki oli byrokratian ja militarismin kasvun uhka partioliikkeessä.<ref>http://en.wikipedia.org/wiki/Order_of_World_Scouts</ref>
Ensimmäinen repeämä partioliikkeessä koettiin marraskuussa [[1909]], kun '''British Boy Scouts''' -järjestö<ref>nimi vaihtui myöhemmin muotoon "Brotherhood of British Scouts" ja edelleen "Order of World Scouts". Järjestö liittoutui vuonna [[1911]] USA:ssa, Italiassa, Hong Kongissa, Etelä-Afrikassa, Australiassa, Uudessa Seelannissa, Etelä-Amerikassa ja Intiassa toimineisiin partiojärjestöihin</ref> perusti ensimmäisen kansainvälisen partiojärjestön. BBS:ään kuului aluksi neljännes Britannian partiopojista, mutta osuus alkoi laskea rajusti vuodesta [[1911]] alkaen. BBS:n keskeinen kritiikki oli byrokratian ja militarismin kasvun uhka partioliikkeessä.<ref>http://en.wikipedia.org/wiki/Order_of_World_Scouts</ref>


=== Traditional Scouting ===
=== Traditional Scouting ===
Rivi 42: Rivi 43:


=== Scouts-in-Exile ===
=== Scouts-in-Exile ===
Maanpaossa omasta kotimaastaan olevien partiolaisten yhteenliittymänä toimii "Scouts-in-Exile".<ref>http://en.wikipedia.org/wiki/Scouts-in-Exile</ref>  
Maanpaossa omasta kotimaastaan olevien partiolaisten yhteenliittymänä toimii '''Scouts-in-Exile'''.<ref>http://en.wikipedia.org/wiki/Scouts-in-Exile</ref>  


==Viitteet==
==Viitteet==
<references/>
{{Viitteet}}


[[Luokka:Partioliikkeen kansainväliset keskusjärjestöt]]
[[Luokka:Partioliikkeen kansainväliset keskusjärjestöt]]
Evästeet auttavat palvelujemme toteuttamisessa. Käyttämällä palvelujamme hyväksyt evästeiden käytön.

Navigointivalikko