Vantaan Metsänkävijät/Partiopamaus

PartioWikistä

Partiopamaus on Vantaan Metsänkävijöiden yhdessä lippukunnan vanhempainyhdistyksen kanssa toteuttama jokakeväinen tapahtuma, jossa yleisölle tarjotaan partiomaista ohjelmaa Kivimäen partiomajan ympäristössä. Jätkänkynttilät palavat, letut paistuvat ja hernekeitto on aina erityisen maukasta - kaiken muun ohessa. Vuonna 2009 järjestettiin jo 23. Partiopamaus. Partiopamaus järjestetään useimmiten huhtikuun toiseksi viimeisenä sunnuntaina.

Partiopamaus.jpg

Vuosittaisessa tapahtumassa käy n. 3000 partiotoiminnasta kiinnostunutta. Alueen asukkaat odottavat tapahtumaa, sillä se on muodostunut kahdenkymmenen vuoden kuluessa osalle heistä merkiksi kevään tulemisesta. Partiopamauksessa Vantaan Metsänkävijät esittelevät lippukunnan toimintaa ja tavoitteita, esittäytyvät uusille lähiseudun asukkaille, sekä hankkivat varoja toimintaansa.