Varkauden Marttatytöt

PartioWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.
Varkauden Marttatytöt
Virallinen nimi
Varkauden Marttatytöt
Perustiedot
Tyyppi: tyttölippukunta
Perustettu: 1946
Jäsenmäärä: 0 henkilöä
Toiminta-alue
Toiminta-alue: Varkaus
Kotikunta: Varkaus
Partiopiiri: Etelä-Savon Partiotyttöpiiri
Taustayhteisö: Varkauden Marttayhdistys

Lippukunta kertoo itsestään Etelä-Savon Partiotyttöpiirin ja Suur-Savon Partiopoikapiirin julkaisussa vuodelta 1967 seuraavasti: "Lippukunnassamme toimii kolme vartiota sekä tonttuparvi. Lippukunnanjohtajaksemme saimme viime syksynä Eila Anderssonin, joka heti ryhtyi innolla järjestämään toimintaamme. Samalla hän alkoi myös kouluttaa itseään käyden partiojohtajatutkintoon vaadittavan kipinäkurssin Sipoossa.

Olemme yrittäneet ahkerasti osallistua eri kursseille ja päiville tuoden niiltä kotiin aina uutta intoa ja oppia. Meillä on ollut tapana käydä tervehtimässä vanhuksia vanhainkodissa ja esittää heille ohjelmaa. Myös Marttojen tilaisuuksiin olemme antaneet ohjelma-apua."

Partiowiki logo.png
Tämä sivu on minitynkä, vain hyvin lyhyt aiheen esittely.
Voit auttaa PartioWikiä kirjoittamalla artikkelille kunnon alun.
{{{kuvankoko}}}
Tämä lippukuntiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa PartioWikiä laajentamalla artikkelia.
Baden powell thumb.png
Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa PartioWikiä laajentamalla artikkelia.

Lähteet