Young Spokespeople

PartioWikistä
Versio hetkellä 9. marraskuuta 2012 kello 00.26 – tehnyt Nellih (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ysp-logo.png

Young Spokespeople on Suomen Partiolaisten ohjelma, jossa koulutetaan 15-22-vuotiaita partiolaisia toimimaan medialähettiläinä.

Young Spokespeople on partiomarkkinoinnin metodi, jonka tavoitteena on kertoa nuorisojärjestöstä nuorten kasvoin. Ideana on, että partiosta olisi erilaisissa medioissa ja edusustilaisuuksissa (aikuisen rinnalla tai yksinään) kertomassa samoaja- tai vaeltajaikäinen nuori eikä wanha aikuinen yksinään. Haastattelujen antamisen lisäksi medialähettiläät voivat päästä myös esimerkiksi erilaisille messuille esittelemään partiotoimintaa ja -tapahtumia sekä VIP-vastaaviksi suuriin partiotapahtumiin.

Metodi lanseerattiin Suomessa juhlavuonna 2010, kun Suomen Partiolaisten viestintävaliokunta päätti käynnistää medialähettilästoiminnan täälläkin. Tammikuussa järjestettyyn ensimmäiseen koulutukseen osallistuneet pääsivät heti tositoimiin. Ensimmäisten medialähettiläiden tulikaste oli heinä-elokuussa järjestetyllä suurleiri Kilkkeellä, jossa medialähettiläämme mm. esittelivät leirialuetta toimittajille.

YSP-Toimintaan mukaan pääsee medialähettiläskoulutusten kautta. Idea on lähtöisin Iso-Britanniasta ja se lanseerattiin siellä partion 100-vuotisjuhlavuoden kynnyksellä 2007. Ensimmäiset medialähettiläät pääsivät tapaamaan Jamboreella muun muassa prinssi Williamin! Myös ainakin Ruotsissa toimii Scouternas Unga Talespersoner.


Sp2.svg
Tämä Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry:hyn liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa PartioWikiä laajentamalla artikkelia.