Sisupartio

PartioWikistä
(Ohjattu sivulta Sisupartiolainen)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sisupartiolaisten tunnuksena on sammakko
174 Sisumerkki.jpg
Sisupartiolaisia ovat partiolaiset, jotka tarvitsevat erityistä tukea partiossa vamman tai pitkäaikaissairauden tai muun ominaisuuden takia. Sisutoiminnassa on ohjaajia enemmän kuin muissa ryhmissä ja tarvitaan aikuisen tukea. Partio-ohjelmaa sovelletaan osanottajien tarpeiden mukaan.
(Suomen Partiolaisten sisupartion määritelmä vuodelta 2009.lähde?)

Sisupartiolaisten, eli sisujen, partoimintaa kutsutaan sisupartiotoiminnaksi ja sisu voi harrastaa partiota joko sisulippukunnassa, sisuryhmässä tai tavallisessa partioryhmässä. Sisupartion periaatteet, tavat ja toimintamuodot ovat samat kuin muussakin partiotoiminnassa, mutta ohjelmaa toteutetaan kunkin sisun yksilölliset edellytykset huomioiden.

Suomessa sisupartiolaisia on noin 450 ja vuosittain järjestetään sisupartioleirejä, sisujohtajapäiviä ja sisujen omia kisoja. Järjestäjinä ovat yleensä partiopiirien sisuryhmät tai -jaokset. Sisujohtajille on suunniteltu oma koulutus, jota uudistetaan vuoden 2010 aikana.

Tunnus ja nimitys

Sisupartiotoiminnan tunnuksena on sisukkuutta kuvaava sammakko. Sammakko on vahvan jalussolmun sisällä, jonka vammaton ja vammainen partiolainen yhdessä solmivat. Myös partiotarina sammakko kermasaavissa kertoo sisukkuudesta. Sisupartiointi-nimitys syntyi vuonna 1947 järjestetyn nimikilpailun tuloksena. Sitä aiemmin puhuttiin laajennetusta partiotyöstä.

Vuoden 2001 tammikuun valtakunnallisten sisujohtajapäivien myötä EPP:n hallitus teki SP:lle ehdotuksen sisuhihamerkin käyttöönotosta valtakunnallisesti. SP:n tunnustoimikunta on hyväksyi merkin SP:n viralliseksi merkiksi toukokuun kokouksessaan ja myös SP:n hallitus sen hyväksyi.

Alkuperäinen merkki on EPP:läisen partiojohtaja Sirpa Sivosen siskon Jaana Sivosen suunnittelema. Uusi merkki poikkeaa alkuperäisestä hieman värien osalta. Suurin muutos merkissä on se, että sammakko on käännetty katsomaan kulkusuunnassa eteenpäin. Aikaisemmin, kun merkki oli kiinni hihassa, sammakko kulki eri suuntaan kuin kantajansa.

Sisulippukunnat

Varsinaisia sisupartiolaisista koostuvia sisulippukuntia on kaksi, Siniritarit ja Onnikit, joista molemmat toimivat Helsingissä. Onnikeissa ei toistaiseksi ole aktiivista toimintaa. Sisupartiotoimintaa on yhteensä 58 lippukunnassa (SP:n tilastot 2005).

Historia

Sisupartiointi alkoi Suomessa vuonna 1928, jolloin Helsingin Sokeainkoululla aloitettiin partiotoiminta Toimen Tyttöihin kuuluneen Ingeborg Alopaeus-Lindholmin aloitteesta. Ensimmäinen sisulippukunta perustettiin vuonna 1932 Kuopion Vaajasalon parantolaan. Samana vuonna perustettiin ruotsinkielisille lapsille tarkoitetussa kuurojen koulussa Porvoossa ensimmäinen ruotsinkielinen sisulippukunta. Helsingin sokeainkoululle perustettiin lippukunta vuonna 1934. Toiminnalle loi mahdollisuuksia Partiotyttöjen Maailmanliiton Maailmankomitean jäsen Anni Collan, joka oli toiminut koululla liikunnanopettajana. Ensimmäisenä vartionjohtajana toimi Helvi ”Heli” Maukola, myöhemmin Helvi Sipilänä tunnettu.

Sisujohtaja

Sisujohtajana voi toimia kuka tahansa johtaja, joka on kiinnostunut sisupartiotoiminnan tarjoamisesta. Sisujohtajille järjestetään koulutusta. Vuosittain sisujohtajat tapaavat sisujohtajapäivillä. Sisujohtajilla on myös Facebookissa on ryhmä, jossa keskustellaan ja tiedotetaan sisupartiotoiminnasta

Sisupartio Suomen Partiolaisissa ja partiopiireissä

Suomen Partiolaisissa sisutoiminta sijoittuu aluetyön alaisuuteen. Sisujohtajia tukee piirin sisujaosto, johon kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä, mikäli sisupartiotoiminta kiinnostaa. Sisutoimikunta toimii yleensä joko ohjelma- tai aluejaoston alaisuudessa.

Sisupartio-taitomerkki

Partiopiirien sisujaostot tai -toimikunnat

Näissä piireissä ei vielä ole sisujaostoa: Etelä-Karjalan Partiolaiset, Finlands Svenska Scouter, Pohjois-Savon Partiolaiset, Lapin Partiolaiset.

Partiopiirien sisutoiminnasta vastaavat työntekijät

Sisupartiolaiset leireillä

Sisupartiolaiset leireilevät aivan kuten kaikki partiolaiset. Joillain leireillä on erikseen oma Sisusavu.

2004 Tarus suurleirin sisusavu
2010 Kilke suurleirin sisusavu

Opinnäytetöitä

Sisupartiosta on tehty neljä opinnäytetyötä.

2009 Helander, Annukka. ”Metsään mennä ja sahata”. Sisupartioryhmän alkuvaiheet pääkaupunkiseutulaisessa partiolippukunnassa sekä integraation toteutuminen partiotoiminnassa. Proseminaarityö. Helsingin yliopiston Avoin yliopisto.
2007 Ruotsalainen, Päivi.& Saukkonen, Katja. Sisulla eteenpäin - Sisupartiointi lippukuntatasolla.
2002 Jalonen, Satu. Uskontokasvatus satakunnanpartiopiirin sisuryhmässä.
1998 Niukkanen, Sade. Sisukkaat sammakot - partiotoimintaa vammaisille.

Lisätietoja partioaiheisista opinnäytteistä ja tutkimuksista.

Kootut linkit