559
muokkausta
(meritbadge = Harrastusmerkit) |
p (Paperilomakkeet pois) |
||
(5 välissä olevaa versiota 5 käyttäjän tekeminä ei näytetä) | |||
Rivi 10: | Rivi 10: | ||
Kuhunkin ansiomerkkiin liittyy myöntämisperusteet, jotka ansioituneen tulee täyttää. Nämä voivat liittyä niin tekoihin kuin aatteeseenkin. Myöntämiseen voi liittyä myös rajoitteita, kuten ansioituneen ikä tai ikäkausi, osasto tai tehtävät tai vaikkapa tehtävien nousujohteisuus. Järjestön ja piirien ansiomitaleita voidaan myöntää tietyin vähimmäisväliajoin, esimerkiksi SP:n mitali voidaan myöntää, mikäli edellisen SP:n mitalin on kulunut vähintään viisi ja piirin mitalista kolme vuotta. Aikarajat eivät koske Louhisuden ja Collanin solkea tai Mannerheim-solkia. Aku Ankan sudenpentujen tapaan mitaleita ei siis voi saada ämpärikaupalla. | Kuhunkin ansiomerkkiin liittyy myöntämisperusteet, jotka ansioituneen tulee täyttää. Nämä voivat liittyä niin tekoihin kuin aatteeseenkin. Myöntämiseen voi liittyä myös rajoitteita, kuten ansioituneen ikä tai ikäkausi, osasto tai tehtävät tai vaikkapa tehtävien nousujohteisuus. Järjestön ja piirien ansiomitaleita voidaan myöntää tietyin vähimmäisväliajoin, esimerkiksi SP:n mitali voidaan myöntää, mikäli edellisen SP:n mitalin on kulunut vähintään viisi ja piirin mitalista kolme vuotta. Aikarajat eivät koske Louhisuden ja Collanin solkea tai Mannerheim-solkia. Aku Ankan sudenpentujen tapaan mitaleita ei siis voi saada ämpärikaupalla. | ||
Uusien merkkien ja -järjestelmien suunnittelussa apuaan antavat ainakin [[Partioheraldikot]], sekä Suomen Partiolaisten | Uusien merkkien ja -järjestelmien suunnittelussa apuaan antavat ainakin [[Partioheraldikot]], sekä Suomen Partiolaisten [[ansiomerkkiryhmä]]. | ||
==Suomen Partiolaisten ansiomerkit== | ==Suomen Partiolaisten ansiomerkit== | ||
Suomen Partiolaisten ansiomerkkien myöntämisperusteet ja ohjeet käyttöön löytyvät | Suomen Partiolaisten ansiomerkkien myöntämisperusteet ja ohjeet käyttöön löytyvät SP:n nettisivuilta [https://www.partio.fi/lippukunnille/pestien-tuki/kiittaminen-ja-palaute/ansiomerkit/]. Merkkejä ehdotetaan neljästi vuodessa: 15.1., 15.4., 15.9., 15.11. Poikkeuksen tekevät [[Mannerheim-solki]]anomukset, | ||
jotka | jotka käsitellään vain kerran vuodessa 15.11. erässä. Joissakin piireissä samalla lomakkeella anotaan piirien merkit, mutta joissakin piirreissä ne anotaan piirin omalla ansiomerkinhakulomakkeella. Merkin ehdottavataho maksaa merkistä aiheutuvat kulut, joten lomakkeessa kysytään myös laskutusosoite. | ||
== Katso myös == | == Katso myös == | ||
Rivi 23: | Rivi 23: | ||
* [[Luettelo käytöstä poistuneista ansiomerkeistä]] | * [[Luettelo käytöstä poistuneista ansiomerkeistä]] | ||
* [[Luettelo myönnetyistä ansiomerkeistä]] | * [[Luettelo myönnetyistä ansiomerkeistä]] | ||
* [[Luettelo ulkomaalaisista | * [[Luettelo ulkomaalaisista partioansiomerkeistä]] | ||
* [[Luettelo lippukuntien omista ansiomerkeistä]] | * [[Luettelo lippukuntien omista ansiomerkeistä]] | ||
{{Malline:Suomen Partiolaisten ansiomerkit}} |
muokkausta