Ohjelmauudistus 2010/Johtajan kansio/Seikkailijat/Etelä22
Johdanto
Partioihanteista tulee tavoite opetella muiden huomioimista ja auttamista. Seikkalijajoukkuessa voidaan keskustella siitä, mitä palvelu heille merkitsee, miten he omalta osaltaan auttavat ja miksi auttaminen on tärkeää. Seikkailijaikäisen elinpiiri ei ole vielä kovin laaja, joten kiinnostusta kannattaa suunnata myös oman perheen ulkopuolelle.
Kasvatustavoitteet
Ryhmä ja johtajan rooli
Aktiviteetin suoritusvinkit
1. Hyvä työ kortti on väline muistuttaa asiasta esim. Viikon ajan ja sitten seuraavassa kokouksessa purkaa tehdyt hyvät työt yhdessä muiden vartion jäsenten kanssa.
2. Vierailkaa vuorotellen seikkailijavuosien aikana koko joukkueen kanssa jokaisen seikkailijan perheen tai vaikka isovanhempien luona auttamassa puutarhatöissä, lapsen vahtina tai joulusiivouksessa. Kun tästä tulee muutama hyvä kokemus, voi myöhemminkin olla helpompaa tarjota apuaan vieraammille ihmisille.
3.