12
muokkausta
(→Lehti) |
pEi muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 52: | Rivi 52: | ||
Porin Versojen perustava kokous kutsuttiin koolle 31.3.1980 jolloin lippukunta myös perustettiin. Lippukunnan taustayhteisöksi alkoi Porin Vapaaseurakunta. Porin Versot on perustamisestaan saakka ollut osa seurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyötä. Lippukunnan perustavassa kokosuksessa oli läsnä mm Jouni Jopi Pietiläinen, Mikko Savela, Helmi Savela, Matti Lintinen ja Teppo Topo Toivanen. Kokous valitsi ensimmäiseksi lippukunnanjohtajaksi Mikko Savelan, joka yhdessä Helmin kanssa luotsasi lippukunnan toimintaa ensimmäiset vuodet hyvin aktiivisesti. Alkuvuosina aktiivista toimintaa oli myös Ulvilassa. Vuonna 1995 lippukunta rekisteröityi itsenäiseksi yhdistykseksi. | Porin Versojen perustava kokous kutsuttiin koolle 31.3.1980 jolloin lippukunta myös perustettiin. Lippukunnan taustayhteisöksi alkoi Porin Vapaaseurakunta. Porin Versot on perustamisestaan saakka ollut osa seurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyötä. Lippukunnan perustavassa kokosuksessa oli läsnä mm Jouni Jopi Pietiläinen, Mikko Savela, Helmi Savela, Matti Lintinen ja Teppo Topo Toivanen. Kokous valitsi ensimmäiseksi lippukunnanjohtajaksi Mikko Savelan, joka yhdessä Helmin kanssa luotsasi lippukunnan toimintaa ensimmäiset vuodet hyvin aktiivisesti. Alkuvuosina aktiivista toimintaa oli myös Ulvilassa. Vuonna 1995 lippukunta rekisteröityi itsenäiseksi yhdistykseksi. | ||
Oma lehti Versio alkoi ilmestymään jo kahdeksankymmentä luvulla. Lehden perustamisen tarkoitus oli jäseninformaation jakaminen, partioniksien opettaminen sekä varainhankinta. Versio-lehden alkuperäisen logon suunnitteli ja piirsi Juha Rantala. Lehden ensimäistä numeroa oli toimittamassa mm. Pirjo Klinga, Jaana Yli-Juoni, Sari Mikkonen ja Teppo Toivanen. Mainosmyynnistä ja lehdenteosta oli kouluttamassa Reino Mikkonen. | Oma lehti, Versio (nykyään Versosti), alkoi ilmestymään jo kahdeksankymmentä luvulla. Lehden perustamisen tarkoitus oli jäseninformaation jakaminen, partioniksien opettaminen sekä varainhankinta. Versio-lehden alkuperäisen logon suunnitteli ja piirsi Juha Rantala. Lehden ensimäistä numeroa oli toimittamassa mm. Pirjo Klinga, Jaana Yli-Juoni, Sari Mikkonen ja Teppo Toivanen. Mainosmyynnistä ja lehdenteosta oli kouluttamassa Reino Mikkonen. | ||
Porin Versot ry on tyypillinen porilainen kaupunkilippukunta, jäsenmäärä on vaihdellut 40 - 80 partiolaisen välillä. Lippukunta on tänäkin päivänä osa Porin Vapaaseurakunnan lapsi- ja varhaisnuorisotoimintaa. Seurakunta toimii myös lippukunnan taustayhteisönä. | Porin Versot ry on tyypillinen porilainen kaupunkilippukunta, jäsenmäärä on vaihdellut 40 - 80 partiolaisen välillä. Lippukunta on tänäkin päivänä osa Porin Vapaaseurakunnan lapsi- ja varhaisnuorisotoimintaa. Seurakunta toimii myös lippukunnan taustayhteisönä. |
muokkausta