Sisujohtajakoulutus

PartioWikistä

Sisupartiojohtajakoulutus koostuu perehdytyksestä, sisujohtajakurssista ja jatkokoulutuksesta.

Sisujohtajakoulutusta ollaan uudistamassa vuoden 2010 aikana.

Alkavan sisujohtajan perehdytyksessä käydään läpi:

Perehdytyksen hoitaa yleensä lippukunnanjohtaja tai muu lippukunnan sisutoiminnasta vastaava partiojohtaja.

Sisujohtajakurssilla käydään läpi mm.:

  • Sisutoiminnan aloittaminen lippukunnassa
  • Sisujen tukipalvelut
  • Erilaisuuden hyväksyminen
  • Partio-ohjelman soveltaminen
  • Yksilölliset rajoitteet sekä oppimis- ja keskittymisvaikeudet
  • Erityistilanteet, ongelmien kohtaaminen
  • Oma jaksaminen

Sisujohtajakurssin järjestää joko partiopiiri tai YTP-alue. Kursseja järjestetään tarpeen mukaan ja niistä tiedotetaan yleensä valtakunnallisesti. Kurssin käymisestä saa todistuksen.

Sisujohtajan jatkokoulutusta ovat mm. valtakunnalliset sisujohtajapäivät, sisujohtajatapaamiset, sisujohtajien vihjepäivät sekä vammais- ja muiden järjestöjen, oppilaitosten tai muiden tahojen koulutukset ja tapahtumat.

Jatkokoulutuksen keskeisiä sisältöjä voivat olla esimerkiksi:

  • Sisutoiminnan kehittäminen lippukunnassa
  • Sisutapahtumien (mm. kilpailut, leirit) järjestäminen
  • Vammaisuuden eri ilmenemismuodot
  • Ensiapu
  • Apuvälineet, kommunikaatio, koulutuskeinot ja menetelmät

Kurssit

Johtamiskurssit

Akelakurssi | Gilwell-kurssi | Hankeohjaajakurssi | Ikäkausivastaavakoulutus |ITU-kurssi | Järjestönjohtamiskurssi | Kolmiapila-Gilwell-kurssi | Kolmiapila-kurssi | Laumanjohtajien peruskurssi | Leirinjohtajakurssi | Lippukunnanjohtajakurssi | Lippukuntakurssi | Luotsikoulutus | Partiojohtajien peruskurssi | Rajoja ja rajanylityksiä -koulutus | Ryhmänohjaajakoulutus | Sampokurssi | Sisupartiojohtajakurssi | Tervetuloa partioon -kurssi | Tervetuloa piiriin -koulutus | Valtermannikurssi | Value based leadership | Vartionjohtajien peruskurssi | Vartionjohtajien jatkokurssi

Ohjaajakurssit

Ohjaajakoulutus | Alueohjaajakurssi | Ohjelmaohjaajakurssi | Koulutusohjaajakurssi | NLK | NTC II

Taitokurssit

Ensiapukurssi | Erätaitokurssi | Erätaitoperuskurssi | Erätaitojatkokurssi | Eräopaskurssi | Etsintäkurssi | Hankeohjaajakouluttajakurssi | Jäätikkö- ja vuoristovaelluskurssi | Kiipeilykurssi | Koulutusvastaavakoulutus | Köysityökurssi | Leikkikurssi | Lippukuntalehtikurssi | Leirinjohtajakurssi | Muonittajakurssi | Nuotiokitarakurssi | Partiokouluttajakurssi | Partiomatkailukurssi | Rummutuskurssi | Seppokurssi | Viestikurssi | Viestintäkoulutus

Kilpailukurssit

Järjestelytoimikuntakurssi | Kilpailunjohtajakurssi | Partiotaitokilpailujen järjestämiskurssi | PT-kisatoimitsijakurssi | Rastipäällikkökurssi | Tulospalvelukurssi | Valvojakurssi

Meripartiokurssit

Veneenohjaajakurssi | Förstikurssi | Saaristokipparikurssi | Kipparikurssi | Pelastautumiskurssi | Tutkakurssi