Kolkka

PartioWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kolkkapoika ja -tervehdys

Kolkat – nuorimmat partiopojat

Partiotoiminta alle vartioikäisten keskuudessa aloitettin Englannissa jo vuonna 1910. Suomeen sudenpentutoiminta saapui 1920-luvun alkuvuosina.

1940-luvun alusta 1970-luvun alkuun käytettiin Suomen Partiopoikajärjestössä 7–11-vuotiaista partiopojista nimitystä kolkka ja kolkkapoika (vastaa nykyistä, tytöille ja pojille yhteistä nimitystä sudenpentu). Kolkat toimivat parvissa (vrt. sudenpentujen laumat), jotka saatettiin jakaa useampaan pivoon (sudenpentulauman pentue). [1]

Siitä asti, kun alle vartioikäiset olivat voineet osallistua partiotoimintaa, oli poikia kutsuttu sudenpennuiksi kansainvälisen mallin mukaisesti. Suomalainen partiotoiminta oli alusta alkaen selkeästi tietoinen myös kansallisista lähtökohdistaan ja vaikutteistaan. Siksi sudenpentu-nimi koettiin paikoin oudoksi, lähinnä ehkä sudenpentujen liian eksoottisen kehystarinan johdosta (tarina susien kasvattamasta Mowgli-pojasta Intiasta).

Alfons Åkerman piti kirjassaan Brigadis muistelee uutta kolkkapoikaohjelmaa huonona ja vetosi partiojohtajiin, että he pysyisivät vanhassa sudenpentuohjelmassa. Suurimpana virheenä kolkkaohjelmassa Brigadis näki sen, että kolkkaohjelma ei noudattanut lainkaan alkuperäistä viidakkoseikkailua. [2]

Muinaishistorian kaikuja

Vuonna 1940[3] Suomalainen Partiopoikaliitto järjesti nimikilpailun toimivamman nimen löytämiseksi. Kilpailun voittajaksi selvisi Jouko Vesikansa vahvasti kansallisella kolkkapoika-ehdotuksellaan.

Vuonna 1943 julkaisemassaan kirjassa Kolkkajohtajan opas Vesikansa piirsi ohjelman tarkemmat ääriviivat. Teos täydentyi vuonna 1952 julkastulla, Jouko Vesikansan kirjoittamalla Kolkkapojan kirjalla. Paula Koho ja Irmeli Pääkkönen uudistivat johtajaopasta vuonna 1966 julkaisemassaan Kolkkajohtajan kirja -teoksessaan[4]. Kirjan kustansi Partiokustannus.

Nimitys kolkkapoika juontaa alkunsa oravanmetsästyksessä käytettyjen kolkkanuolien nuorista kantajista ja etsijöistä. Kolkkanuoli on jousiammunnassa käytettävä tylppäpäinen nuoli, joilla kolkattiin lähinnä oravia. Vaati taitoa ja nopeutta löytää kolkat ja kolkatut oravat. Kolkkapojat itsekin hätyyttelivät puukalikoilla oravia ja kaloja.

Muinaisten kolkkapoikien perintönä myöhempien aikojen kolkkapojat kantoivat partiopaidassaan kolkkanuolten tyyliteltyjä kuvia, nuolimerkkejä.

Kolkkaohjelma

Kolkkavuosiensa aikana kolkat suorittivat vaihemerkkejä. Nämä olivat T-, A- ja P-merkki. Merkkien nimet johdettiin kolkkien tunnuksesta — Tee Aina Parhaasi!

T-merkin sisältö tiivistyi sanoihin ”tarkkuus, taitavuus ja terveys”. A-merkissä ne olivat ”ahkeruus, alttius ja avuliaisuus” ja P-merkissä ”pelottomuus, puhtaus ja pirteys”.

Taitomerkkejä kolkilla oli 18.

Kolkkapojan partiopuku

Kolkat pukeutuivat tummansiniseen o-aukkoiseen villapaitaan. Villapaita ulottui yli vyötärön. Partiovyö tuli villapaidan päälle.

Kolkkalupauksen antamisen jälkeen kolkka kiinnitti paitansa vasempaan rintaan kolkkamerkin, lupausmerkin: mustalla pohjalla olevan keltaisen jännitetyn kolkkajousen, kolkan osoittaessa ylöspäin.

Kokkien vaihemerkit, T, A ja P, kiinnitettiin lupausmerkin viereen. Vuositähdet tulivat näiden merkkien yläpuolelle.

Kolkkapoikien tunnus

Me tahdomme tehdä parhaamme

Kolkkapoikien laki

1. Tottele
2. Älä hellitä

Kolkkapoikien lupaus

Minä lupaan parhaani mukaan toteuttaa kolkkain lain
ja olla joka päivä iloksi Jumalalle, kodille ja lähimmäisilleni.

Kolkat tänään

Kolkkapoika-ajat elävät monien vanhempien partiolaisten muistoissa. On kuitenkin eräitä lippukuntia, joissa kutsutaan nuorimpia partiolaisia edelleen kolkiksi. Esimerkkinä voi mainita vaikka Karhulan Korvenkävijät, Kilon Kipinät, Kara-Karhut, Ilvesveikot ja Tammisalon Metsänkävijät. Ainakin Ilvesveikkojen kolkkaohjelma on nimitysten perusteella sama kuin SPJ:n kolkillakin; TAP-merkkeineen ja lakeineen[5].

Kilon Kipinät ja Suomen vanhin metsänkävijälippukunta, Helsingin Metsänkävijät käyttävät nuorimmista jäsenistään, sekä tytöistä että pojista, nimeä kolkka. Kipinöiden kolkkien ohjelmana käytetään kuitenkin sudenpentujen seikkailuohjelmaa. Helsingin Metsänkävijät sen sijaan noudattavat SPJ:n kolkkaohjelmaa TAP-merkkeineen.

Lähteet