Majavamummon kertomus
Majavamummon kertomus
Oli suuren tulvapäivän ilta. Rauha oli palannut majavayhdyskuntaan. Patojen ja pesien korjaaminen aloitettaisiin huomenissa. Se veisi paljon aikaa, mutta kuten mummo sanoi, pääasia oli, että kaikki majavat, avuttomimmat vauvatkin, olivat hengissä ja terveinä. Majavamummo kokosi nyt ympärilleen kaikki pennut, sekä vierailulle tulleet, että lauman omat, myös äskeiseen onnettomaan tapaukseen syyllistyneet.
- Nyt kerron teille hyvin tärkeää asiaa, sanoi Majavamummo.
- Olkaa hiljaa ja kuunnelkaa tarkoin. Kerron, kuinka majavat ovat tässä maassa eläneet kauan kauan sitten.
- Nähdäänhän me kuinka tässä eletään, mutisi pennuista se, jota oli eniten toruttu.
- Lapseni, sanoi mummo lempeästi. - Majava, joka ei tiedä eikä haluakaan tietää menneestä, ei osaa elää nykyistöä eikä suunnitella tulevaa. Kaikki elollinen rakentuu aikaisemman eläneen varaan. Ilman meidän esi-isiämme ei olisi meitäkään. Tuli hyvin hiljaista.Oli aivankuin vesikin olisi solissut hiljemmin. Majavamummon silmät näyttivät laajenevan ja katsovan jonnekin kaukaisuuteen.
- Tuolla ylävirrassa on lampi, josta juoksee kaksi puroa ja ne juoksevat eri suuntiin. Kun täältä meiltäpäin seuraa puroa lammelle, huomaa, että lammenvastaiselta puolelta virtaakin toinen puro toisiin vesiin. Nuorempana kävin siellä usein. Se toinen puro laajenee joeksi. Siellä on jokia ja järviä ja lisää järviä. Siellä monen päivämatkan päässä täältä meiltä, on myös majavayhdyskunta. Sen johtaja Majavamamma on ystäväni. Aikaisemmin tapasimme ainakin kerran kesässä, mutta nyt olemme molemmat jo vanhoja, vanhoja mummoja. Majavamamman majavat eivät kuulu samaan rotuun kun me. Kaukaisina aikoina tässä maassa asui vain sen rodun jäseniä.. Ihmisiä oli silloin vähemmän kuin nyt. He rakastivat ja kunnioittivat majavia. He pitivät majavaa pyhänä, sen tappaminen oli rikos, se järkytti luonnon rauhaa. Niin ne ihmiset uskoivat. Mutta sitten tänne tuli lisää ihmisiä, heillä oli uusi usko ja uusia ajatuksia. He näkivät majavassa vain arvokkaan turkin. Majavat pakenivat pohjoiseen, mutta ihminen seurasi niitä kaikkialle. Viimeisen majavan ihmiset surmasivat tunturipuroon paikassa, jonka nimi on Salla. Silloin ihmiset kirjoittivat vuosiluvun 1868.
- Meidän maastamme länteen on maa, jota ihmiset kutsuvat Ruotsiksi ja toinen, jota sanotaan Norjaksi. Myös näissä maissa ihmiset himoitsivat majavan turkkia ja surmasivat majavat kaikkialta. Norjassa eli kuitenkin joitakin hyviä ja viisaita ihmisiä, jotka pelastivat majavia omalle maalleen ja kielsivät siellä niiden metsästyksen. Kun lähes 70 vuotta oli kulunut siitä kun meidän maamme viimeinen majava oli surmattu, tulivat täälläkin jotkut ihmiset toisiin ajatuksiin. Norjasta, sieltä majavien pelastuspaikasta, tuotiin tänne perhe. Tämän perheen jälkeläisiä ovat Majavamamman majavat. Kerroin jo, että me olemme eri rotua. Meidän esivanhempamme tuotiin tähän maahan kaksi vuotta sen jälkeen, kun norjalaisperhe oli tuotu. Meikäläisiä oli seitsemän kappaletta. Ne tuotiin kaukaa suurten merien takaa, maasta, jota ihmiset kutsuvat Pohjois-Amerikaksi. Sukupolvesta sukupolveen on säilynyt kertomus esivanhempiemme kaukaisesta kotimaasta, jossa ihmiset ja majavat asuivat sovussa ja rauhassa. Nämä ihmiset olivat intiaaneja. Sitten siihenkin maahan tuli uusia ihmisiä vieraine tapoineen ja ajatuksineen. Heille majava merkitsi vain eläintä, jolla on arvokas nahka. Mutta vielä tänäkin päivänä intiaanit kutsuvat majavia pikkuveljikseen. He kunnioittavat ja rakastavat niitä ja kehottavat omia lapsiaan ottamaan esimerkkiä majavaveljien uutteruudesta.
Aurinko oli painunut metsän rajaan. Majavamummo näytti katsovan jonnekin kaukaisuuteen, vuosisatojen, ehkä tuhansien taakse. Sitten se huokasi syvään, ravisteli turkkiaan ja katseli ympärillään kyyröttäviä pentuja. Sen katse oli tutkiva ja punnitseva. Ilveslapset oikoivat raajojaan:
- Kyllä meidän nyt täytyy palata kotiin. Parasta on, etä te sudenpennut tulette meidän kanssamme. Eksytte vielä muuten.
Ilvekset ja sudenpennut hyvästelivät mummon ja majavaystävänsä ja lähtivät kotimatkalle. Pieni Valkoinen kipitti viimeisenä ajatuksissaan. Sillä oli salaisuus. Lähtöhetkellä oli Majavamummo ottanut sen syrjään ja kuiskannut:
- Tule takaisin
Lähde: Laumanjohtajan käsikirja, 1994