Marttatyttöjen Partioliitto
Marttatyttöjen Partioliitto | |
---|---|
Perustiedot | |
Perustettu: | 1944 |
Lakkautettu: | 1964 |
Lyhenne: | MTPL |
Tyyppi: | Tyttöliitto |
Kieli: | Suomi |
Jäsenenä: | Suomen Partiotyttöjärjestö |
Logo | |
Perustaminen
Marttaliitto muokkasi tyttötyönsä vuonna 1945 noudattamaan partio-ohjelmaa. Jo 1920-luvulta alkanut yhteistyö partiolippukuntien kanssa syveni yhteiseen arvopohjaan saakka. Siihen asti Marttojen maatalouskerhot ja pikkumartta-toiminta oli käynyt neuvotteluja yhteistyöstä partioliittojen kanssa jo 1930-luvulla. Ratkaiseva askel oli SPTJ:n ja Marttojen vuonna 1944 perustama yhteistyötoimikunta. Sen toiminnan lopputuloksena oli esitys oman partioliiton perustamisesta.[1]
Liiton jäseninä olivat marttatytöt, jotka toimivat marttatyttöosastoina marttayhdistyksissä. Ensimmäisenä vuonna osastoja oli 24, joissa yhteensä 606 jäsentä. Seuraavana vuonna osastoja oli jo 93 ja jäseniä yhteensä 2595.[1]
Toiminta ja haasteet
Ensimmäisen kymmenen toimintavuoden aikana haasteeksi muodostui riittävän partiotuntemuksen hankkineiden johtajien saaminen. Nuorisotyötä pidettiin arvossa ja niinpä Marttaliitto alkoi vuonna 1954 hahmotella marttatyttöjen kerhotoimintaa partiotoiminnan rinnalle. Tuolloin marttapartiolaisten jäsenmäärä oli tippunut jo 871:aan.[1]
Marttatyttöjen Partioliiton lippukunnissa toiminta painottui kotitaloustietojen ja -taitojen kartuttamiseen. Tämä näkyi mm. kilpailutoiminnassa: järjestettiin esim. nukkekilpailu (1955) ja patalappukilpailu (1957). Toiminta sai tukea Marttaliiton lisäksi mm. paikallisilta marttayhdistyksiltä, raittiuslautakunnilta ja seurakunnilta.[1]
Toiminta hiipuu
Jäsenmäärä jatkoi tippumista. Vuonna 1957 Rytilahdella pidetyllä leirillä oli enää 47 marttapartiotyttöä. Lopullinen päätös tehtiin vuoden 1963 liittokokouksessa. Purkamisen lopullinen vaihe saatiin päätökseen kuitenkin vasta SPTJ:n sääntömuutoksen (15.3.1964) kautta. Sen jälkeen lippukunnat saattoivat kuulua järjestöön paitsi liiton, niin myös partiotyttöpiirin kautta. Ja niin, samana päivänä SPTJ:n kokouksen kanssa, MTPL:n hallitus purki liiton.[1]
Puheenjohtaja
Liittoon kuuluneita partiotyttölippukuntia
Tutkimuksia ja muita lähteitä
- Järvenpää, Taru: Marttoja ja partiolaisia: Marttatyttöjen partioliitto 1945-1964. Julkaisematon Suomen historian esitelmä Tampereen yliopisto. Marttojen perinnetietokeskuksen arkistossa. 30 s. 1994.[4]
- "Melkein partiossa: martat". Kirjoitus partiojohtaja.fi:ssä, http://brownsea.partiojohtaja.fi/lehdet/lokakuu-2012/melkein-partiossa-martat
Viitteet
- ↑ 1,0 1,1 1,2 1,3 1,4 Savunen, Liisa: Partiotytöt Suomessa 1910-1972. Oy Partio Scout Ab, Jyväskylä 1999
- ↑ https://sites.google.com/site/kymmkkfin/info/about-us
- ↑ http://www.nhlpk.net/lpk/historia.htm
- ↑ http://www.marttaperinne.fi/lahteet/marttatoimintaan-liittyvia-tutkimuksia-ja-muita-lahteita/