Partiokerho

PartioWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Partiokerho pilotoi Suomen harrastamisen mallia, joka on Suomen hallituksen opetus- ja kulttuuriministeriön tapa mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle maksuton harrastus koulupäivien yhteydessä. Koulujen yhteydessä järjestettävä harrastustoiminta ehdotetaan lisättäväksi nuorisolakiin.

Pilotointimalleja on kaksi: partiokerho ja suoraan koulupäivän jälkeen toteutettava partiotoiminta.

Partiokerho on lippukunnalle mainio tapa tavoittaa uutta kohderyhmää ja järjestää lapsille mielekästä toimintaa koulupäivän yhteydessä. Partiokerhoon osallistuvat helposti myös ne, joille osallistuminen varsinaiseen partiotoimintaan ei ole saavutettavaa. Partiokerhon avulla tavoitamme niitä lapsia, jotka eivät esimerkiksi kulttuuritaustansa tai perheen taloudellisen tilanteen takia tulisi mukaan varsinaiseen partioharrastukseen. Partiokerho on osallistujille ilmaista toimintaa eikä edellytä partion jäsenmaksun maksamista. Kerhossa pääsee tutustumaan partioon ja innostus voi kantaa harrastukseen asti. Partiokerho on lippukunnan organisoimaa toimintaa ja mahdolliset palkkiot maksetaan ohjaajalle tai lippukunnalle kunnan tai koulun toimesta.


Suoraan koulupäivän jälkeen toteutettava partiotoiminta on lippukunnalle mainio tapa järjestää partiota saavutettavasti, ilman erillistä harrastukseen siirtymistä enää illalla. Esimerkiksi haja-asutusalueilla on usein liian työlästä lähteä enää illalla lähimmälle kololle – matka kun saattaa olla kymmeniä, ellei jopa sata kilometriä suuntaansa. Koulupäivän jälkeen järjestettävä partio innostaa uusia lapsia mukaan, kun harrastukseen on helppo osallistua. Partiosta maksetaan normaali jäsenmaksu ja ohjelmaa tehdään ikäkausien mukaan. Tässä mallissa partio siis järjestetään iltapäivällä koulun tiloissa, mutta muita eroavaisuuksia illan toimintaan ei juuri ole.

Koulupäivän jälkeen järjestettävä partiotoiminta:

  • On koulun tiloissa järjestettävää lippukunnan omaa partiotoimintaa.
  • Ei aseta rajoituksia kohderyhmään.
  • On ikäkausien partio-ohjelmaa tavalliseen tapaan.
  • Koulupäivän jälkeen järjestettävän partiotoiminnan johtajat ovat lippukunnan omia ikäkausijohtajia.