Alfons Åkerman

PartioWikistä
Alfons "Brigadis" Åkerman
S. 1876
K. 1954
Tärkeimmät tehtävät
Finlands Svenska Scoutförbund:n johtaja (19201922)

DCC (19271935)

Kuva
Alfons Åkerman partioparaatissa 1919.png

Alfons Åkerman oli suomenruotsalaisen partioinnin keulahahmo partion alkuaikoina. Hän toimi FSSF:n johtajana vuosina 19201923. Alfons oli myös suomalaisen partiokoulutuksen edelläkävijä. Hän on ensimmäinen suomalainen partiolainen, joka kävi Gilwell-kurssin Gilwell Parkissa Englannissa. Tällä tavalla Alfons oli tuomassa Gilwell-koulutusta Suomeen. Hän toimi myös Suomen DCC:nä eli ylikoulutusohjaajana vuosina 19271935 ja tässä ominaisuudessa johti maamme kahdeksan ensimmäistä kansallista Gilwell-kurssia.

Alfons oli henkilö, jonka kanssa monella meni sukset ristiin. Tätä kuvastaa hyvin se, että hän toimi useammassa partioliitossa eri vuosina. Hän haki mielellään tukea mielipiteilleen korkeassa virassa toimivilta ystäviltään. Tällainen oli mm. Gilwell Parkin johtaja John Wilson. Hän kävi myös henkilökohtaista kirjeenvaihtoa B-P:n kanssa sekä oli useamman päivän B-P:n luona kylässä Pax Hill:ssä. Tätä vierailua Brigadis muistelee lämmöllä muistelmissaan.

Kun B-P:n Suomen vierailun jälkeen hän lähetti C.G.E.Mannerheimille kirjeen jossa hän toivoi, että Mannerheim ryhtyisi yhdistämään suomalaista partiokenttää. Kirjeessään hän kehotti Mannerheimia kääntymään Alfons Åkermanin puoleen sillä hän B-P:n mielestä ymmärsi parhaiten partiotoiminnan päämäärät ja luonteen.

Alfons Åkermanin kunnia- ja ansiomerkit sekä osa hänen partiojäämistöstään on nähtävillä Suomen Partiomuseossa.

Tehtävät

Kunnianosoitukset

Julkaisut