Ero sivun ”Leiri” versioiden välillä

PartioWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
(lisäyksiä)
p (otsikko)
Rivi 43: Rivi 43:


==Muonitus==
==Muonitus==
== Tiedottaminen ==





Versio 5. heinäkuuta 2007 kello 10.44

<scoutdict>72</scoutdict>

Leiri on yleensä 5–10 päivää kestävä yhtäjaksoinen partiotapahtuma luonnossa. Leireillä asutaan pääsääntöisesti teltoissa. Eri kokoisia leirejä järjestävät lippukunnat (lippukuntaleiri), lippukuntaryhmittymät (ryhmittymäleiri), alueet (alueleiri), piirit (piirileiri), keskusjärjestö (finnjamboree) ja maailmanliitot (jamboree). Useimmat leirit pidetään kesällä heinä-elokuun vaihteessa, mutta monilla lippukunnilla on kesäleirien lisäksi vahva talvileiriperinne.

Isot leirit voivat jakaantua pienempiin osiin eli alaleireihin ja alaleirit puolestaan lippukunnan kokoisiin savuihin. Leirille voi osallistua kaikkiin ikäluokkiin kuuluvia (ks. esimerkiksi WIK 2006) tai leiri voi olla tarkoitettu esimerkiksi vain sudenpennuille (ks. esimerkiksi Tammileiri), vartiolaisille ja sitä vanhemmille (ks. esimerkiksi Mahti 2006 tai vaikkapa vain vartion- ja venekunnanjohtajille (ks. esimerkiksi Kahu 2006).

Leirin johdosta käytetään eri leireillä eri nimityksiä – Taruksella leirin johto oli nimellä leiritoimikunta, kun taas esimerkiksi Ilveksellä nimellä staabi. Leirinjohtajalla on kokonaisvastuu leiristä, ks. leirinjohtajan toimenpidelista. Hänen apunaan voi olla leirin varajohtaja, ohjelma-, huolto- ja kuljetus-, muonitus, turvallisuus-, toimisto-, tiedotus-, talous- tai esimerkiksi rakentelu- ja tekniikkavastaava. Leirinjohtajan ja staabin tehtäviä tukee leirinjohtajakurssin suorittaminen.

Ohjelmavastaavan alaisuudessa taas voi olla esimerkiksi avajaisista ja päättäjäisistä, iltanuotiosta, haikista, jne. vastaavia, turvallisuusvastaavan alaisuudessa on ranta-, yö- ja porttivahteja, järjestysmiehiä sekä palo- ja pelastusvastaavia, jne. Jokaisella leirillä on erilainen staabi ja tarvittavien pestien määrä ja sisältö vaihtelee. Pienellä lippukuntaleirillä pari-kolme johtajaa voi tarvittaessa pyörittää koko leiriä, mutta kaikille on mukavampaa, jos johtajia on riittävästi. Tällöin työt saadaan jaettua järkevästi ja jokainen pääsee nauttimaan leiritunnelmasta myös osallistujana.

Majoitteet ja leirialueen kaavoitus

Kesällä leiritelttana käytetään yleensä perinteistä Niger-telttaa. Nykyään myös vaellustelttoja on alettu suosia leiritelttoina, niihin kuitenkin mahtuu vähemmän kuin Nigereihin tai vastaaviin kesäleiritelttoihin. Leirin haikilla yövytään usein laavussa tai muussa vastaavassa avotulimajoitteessa. Talvileirillä majoitteena käytetään yleensä kamiinallista talvitelttaa. Telttojen yhtenäisyys luo leirille oman kylämäisen vaikutelmansa, joten jos mahdollista, niin kannattaa pyrkiä valitsemaan yhtenäisiä majoitteita kaikille leiriläisille.

Majoitteiden siisteyden vaalimiseksi leirillä voidaan pitää telttatarkastuksia ja palkita parhaiten telttansa kunnossa pitäneet ja sisustukseen panostaneet telttakunnat. Telttatarkastus voi olla esimerkiksi joka aamu lipunnoston jälkeen.

Majoitusalue kannattaa sijoittaa leirialueen laitamille, tasaiseen ja rauhalliseen paikkaan. Leirikeittiö ja muut säännöllistä huoltoa vaativat alueet, kuten kierrätyspisteet ja suihkut, kannattaa sijoitella niin, että suurikin auto pääsee niiden luo vaivatta tai että esimerkiksi vedenkantomatka on mahdollisimman vaivaton. Jos kaivo on mäen alla, niin keittiön ei kannata olla mäen päällä.

Leirialueen kaavoituksessa on huomioitava myös riittävän leveät kulkureitit teltta-alueelta ohjelmapisteille ja poistumisteille, ohjelmien vaatimien erityismaastojen läheisyys, ohjelmien, lipunnoston yms. näkyminen koko leiriläisjoukolle, keittiön aiheuttama kolina aamutuimaan ennen virallista herätystä, lyhyet etäisyydet pesupaikoille tai vessaan (tms.), savun kulkeutuminen, turvallisen uima-alueen merkitseminen sekä paloturvallisuus mm. iltanuotiopaikalla.

Ohjelma

Leiriohjelman suunnittelu alkaa yleensä leirin teeman määrittelyllä. Intiaanileiri, matka maailman ympäri, kadonneen aarteen metsästys, sininen leiri, Kalevala, Harry Potter, lumimies, Lappi, iskelmät, tähdet, herne, valo, salaperäinen mikrgytz... - leirin teema voi olla ihan mikä vaan! Teeman mukaan valitaan leirin nimi, kirjoitetaan leirikirje ja tehdään leirimerkki, valitaan leirin ohjelma, leikit ja laulut, rekvisiitta, asut ja ruokalistakin.

Tyypillinen leiripäivä koostuu seuraavista osasista:

  • herätys ja aamutoimet
  • aamiainen
  • lipunnosto
  • ohjelma 1
  • lounas
  • ohjelma 2
  • päivällinen
  • ohjelma 3
  • vapaa-aika
  • lipunlasku
  • iltaohjelma
  • iltatoimet
  • hiljaisuus

Leiriohjelmaan kuuluu usein myös pieniä leirivartioille jaettavia tehtäviä, jotka kiertävät päivittäin. Vartion tehtävänä voi olla esimerkiksi vastata herätyksestä ja olla kellokallena, auttaa keittiössä, kantaa vettä keittiöön ja saunalle, lämmittää sauna tai vesipata, pilkkoa saunapuita, hoitaa lippumenot tai vaikkapa pitää iltahartaus. Päivän tehtävät vaihtelevat niin, että jokaiselle leirivartiolle osuu tasapuolisesti tehtäviä.

Turvallisuus

Huolto

Muonitus

Tiedottaminen