Sudenpennut ennen vuotta 1975

PartioWikistä
Versio hetkellä 24. maaliskuuta 2018 kello 00.08 – tehnyt Aake (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Termin sudenpentu muut merkitykset löytyvät täsmennyssivulta.

.

Sudenpennut ovat partion nuorin ikäkausi. Sudenpentu ("sudari", "supe", "sutku", "suppari", "sudu") on koulun alimmilla luokilla oleva, yleensä alle 10-vuotias partiolainen. Sudenpentu toimii laumassa. Laumassa partiotaitoja opetellaan leikkien ja helpoimmasta aloittaen. Laumaa johtaa yksi tai useampi johtaja, jolla on partiohistorian aikana ollut useita eri nimityksiä (akela, laumanjohtaja). Lauma saattaa olla jaettu pentueisiin.

Sudenpentutoiminta alkoi Englannissa vuonna 1910. B-P katsoi, että partiotoiminta oli syytä aloittaa myös nuorempien lasten keskuudessa. Taustalla hänen näkemänsä huoli nuorisorikollisuuden kasvusta. Percy W. Everett laati kirjan Sarja ohjeita pikkupartiolaisille vuonna 1913. Seuraavana vuonna puolestaan ilmestyi ohjelma "sudenpentuja eli pikkupartiolaisia varten" (Headquarters Gazette). Viimeksimainittu oli lähinnä eräänlainen "laimennettu" versio varsinaisesta partiopoikaohjelmasta.

Vuonna 1916 julkaisemansa sudenpentuohjelman "The Wolf Cubs Handbook" pohjaksi B-P otti Rudyard Kiplingin vuonna 1894 julkaiseman kirjan "Viidakkotarinat". Siinä kuvatusta Mowglin tarinasta kumpuaa moni tämänkin päivän sudenpentujen tuntema käsite, kuten esim. Akela ja "sudenpentu"- nimitys (Wolf Cub) itse.

Sudenpentujen lupaus tuohon aikaan kuului näin:

Lupaan tehdä parhaani täyttääkseni susilain ja suorittaakseni joka päivä teon, jolla voin auttaa ja ilahduttaa toisia.

Sudenpentujen laki puolestaan oli

Sudenpentu tottelee vanhaa sutta.
Sudenpentu ei hellitä.

Sudenpentutoiminta saapuu Suomeen

Suomeen sudenpentutoiminta rantautui vuonna 1920. Toiminta käynnistyi englantilaisten esikuvien mukaan. Vuonna 1936 julkaistiin teos "Sudenpentukirja" (SPPL), joka seurasi edelleen englantilaisia esikuvia mutta korvasi kuitenkin joitain viidakkotarinoita suomalaisilla eläintarinoilla.

Suomessa sudenpennut lupasivat näin:

Lupaan parhaan kykyni mukaan kunnioittaa Jumalaa, rakastaa kotiani, noudattaa sudenlakia ja tehdä joka päivä hyvän työn

Laki kuului

1. Tottele vanhaa sutta
2. Älä hellitä

Tervehdys

Oikean käden etu- ja keskisormet ojennetaan ja muut sormet painetaab kämmentä vasten peukalo päällimmäisenä. Tervehdyjsessä asetetaan sormet tällä tavalla: Sitten oikeakäsi viedään lähelle ohimoa.
minkä vuoksi ojennetaan kaksi sormea? Tähän saat vastauksen kun ajattelet , miltä sudenpää näyttää. Kaksi ojennettua sormeasi ovat suden kaksi korvaa. Lisäksi muistuttavat ne sinua sudenlain kahta kohtaa.[1]

Eri suunnilla puhaltaneiden kansallisia arvoja korostavien virtausten myötä vuoden 1941 lopulla vastaperustettu sudenpentutoiminta muuttui kolkkapoikatoiminnaksi. Taustalla oli vastaperustetun Suomalaisen Partiopoikaliiton pitämän nimikilpailu. FSSF ja SVPR jatkoivat kuitenkin edelleen sudenpentutoimintaa.

"Sudenpentujen paluu"

SP:n muodostumisen jälkeen 1972 alkanut tyttöjen ja poikien partiotoiminnan yhteennivominen johti sudenpentu- nimen palauttamiseen. Se korvasi aiemmin suomalaisen partioinnin valtalinjassa käytetyt kolkka- ja tonttu- nimitykset. Tämä näkyy selvästi vuodenvaihteen 1975-76 Partio-lehdessä: aikaisemmat "Meidän parvi"- sivut vaihtuivat "Sudenpentusivuiksi".

Muutos kuitenkin tapahtui hitaasti: sivuilla kerrottiin vielä pitkään kolkka- ja tonttuparvien toiminnasta. Helsingin Metsänkävijöillä kerrottiin olevan "tonttujen ja kolkkien yhteinen parvi". Uutta kehystarinaa tuotiin lehden sivuilla esille hiljaa hivuttamalla. "Kaikkien sudenpentujen tervehdys on oikean käden etu- ja keskisormi harallaan ohimolla. Silloin on kädessäsi sudenpentu: nyrkkisi on sen pää ja kaksi sormea sen korvat. Oletko koskaan kuullut suden ulvovan? Joskus koko lauma voi ulvoa yhdessä: AUUUUU...."[2]

Disneyn sudenpennut

Carl Barksin loi sarjakuviinsa järjestön nimeltä Junior Woodchucks ("Nuoret Metsämurmelit"). Suomalaisessa Aku Ankassa tämä Boy Scouts of American parodiaversion joukko käännettiin sudenpennuiksi. Tähän aikaan oli kuitenkin Suomessa pääosin käytössä kolkkapoika-termi. Disneyn "sudenpennuilla" ja "tuomenmarjoilla" on vähän yhtäläisyyksiä suomalaisten sudenpentujen kanssa: kenraaleja tai kaikkitietävää sudenpentujen käsikirjaa ei ole. Toisaalta oikeat sudenpennut ovat vähintäänkin yhtä reippaita kuin sarjakuvakaimansa Tupu, Hupu ja Lupu.

Viitteet

  1. Sudenpentukirja 1936. s. 39
  2. Partio- lehti 2/1976, s. 37

Lähteet: