Ero sivun ”Ylöjärven Viittaveljet/Ylväisy” versioiden välillä

PartioWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ei muokkausyhteenvetoa
 
(5 välissä olevaa versiota 2 käyttäjän tekeminä ei näytetä)
Rivi 17: Rivi 17:
}}
}}
'''Ylväisy''' on Ylöjärven Viittaveljien lippukuntalehti.

_TOC_
__TOC__
==Historiaa==
== Historiaa ==
Lippukunnan perustamisen jälkeen hetken aikaa ilmestyi Jumi-lehti, josta ei kuitenkaan lippukunnan arkistoihin ole jäänyt muutamaa sivua kummoisempaa jälkeä. Lippukunnan toiminta hiipui joskus 1970-luvun alussa, jolloin kuoli myös jumi.
Lippukunnan perustamisen jälkeen hetken aikaa ilmestyi Jumi-lehti, joka ilmestyi ensimmäistä kertaa vuonna 1962. Lippukunnan toiminta hiipui joskus 1970-luvun alussa, jolloin kuoli myös Jumi. Kaiken kaikkiaan Jumia ilmestyi 3 numeroa.

Lippukunnan uudelleen perustamisen jälkeen koettiin ongelmalliseksi lippukunnan tiedotus, jolloin päätettiin perustaa oma lehti. Tässä vaiheessa toimiva johtajisto ei kuitenkaan ollut tietoinen Jumista, vaan perustivat aivan uuden lehden. Lehden nimestä järjestettiin lippukunnan jäsenien kesken kilpailu, jonka voittajaksi valittiin Volle Pylkkäsen ehdotus '''Ylväisy'''. Ensimmäinen Ylväisy ilmestyi keväällä 1979.

==Sisältö==
== Sisältö ==
Lehden sisältö ja sivumäärä ovat vaihdelleet huomattavasti noin kymmenen sivun läpyskästä aina huikeaan 42 sivun megajulkaisuun. Lehti on aina ilmestynyt A4-koossa.
Lehden sisältö ja sivumäärä ovat vaihdelleet huomattavasti noin kymmenen sivun läpyskästä aina huikeaan 42 sivun megajulkaisuun. Lehti on aina ilmestynyt A4-koossa ollen täten Ylöjärven suurin lippukuntalehti.

Sisältö on pääasiassa ollut menneiden vaellusten ja retkien kertomuksia, mainoksia tulevista tapahtumista ja tuiki tarpeellista partiotietoutta (kuten, mikä tulitikkumerkki on paras yms.). Sudarisivuilla on kautta aikojen ollut mielenkiintoisia pähkinöitä pienimmille partiolaisille.

Rivi 30: Rivi 30:
Ylväisyn linja on aina ollut hyvin huumoripainoitteinen ja useimmiten juuri lippukunnanjohtaja on saanut osansa piikittelystä.

==Kansikuvia==
== Kansikuvia ==
{|border="1"
{|border="1"
|-
|colspan=3 align=center|Kansikuvia
|-
|-
|align=center|[[Kuva:ylvaisy_1_83.jpg|200px|Ylväisy 1/1983]]

Nykyinen versio 4. maaliskuuta 2010 kello 13.02

Ylväisy
Ylvaisy logo.jpg
Perustiedot
Perustettu: 1979
Painos/levikki: Vaihteleva, noin 70kpl
Ilmestyminen: 0-4 krt/vuosi
Julkaisija: Ylöjärven Viittaveljet
Päätoimittaja: Antti Mustalahti
Toimituksen osoite
Sähköposti: ylvaisy@ylvi.fi
WWW-sivut
http://www.ylvi.fi/ylvaisy

Ylväisy on Ylöjärven Viittaveljien lippukuntalehti.

Historiaa

Lippukunnan perustamisen jälkeen hetken aikaa ilmestyi Jumi-lehti, joka ilmestyi ensimmäistä kertaa vuonna 1962. Lippukunnan toiminta hiipui joskus 1970-luvun alussa, jolloin kuoli myös Jumi. Kaiken kaikkiaan Jumia ilmestyi 3 numeroa.

Lippukunnan uudelleen perustamisen jälkeen koettiin ongelmalliseksi lippukunnan tiedotus, jolloin päätettiin perustaa oma lehti. Tässä vaiheessa toimiva johtajisto ei kuitenkaan ollut tietoinen Jumista, vaan perustivat aivan uuden lehden. Lehden nimestä järjestettiin lippukunnan jäsenien kesken kilpailu, jonka voittajaksi valittiin Volle Pylkkäsen ehdotus Ylväisy. Ensimmäinen Ylväisy ilmestyi keväällä 1979.

Sisältö

Lehden sisältö ja sivumäärä ovat vaihdelleet huomattavasti noin kymmenen sivun läpyskästä aina huikeaan 42 sivun megajulkaisuun. Lehti on aina ilmestynyt A4-koossa ollen täten Ylöjärven suurin lippukuntalehti.

Sisältö on pääasiassa ollut menneiden vaellusten ja retkien kertomuksia, mainoksia tulevista tapahtumista ja tuiki tarpeellista partiotietoutta (kuten, mikä tulitikkumerkki on paras yms.). Sudarisivuilla on kautta aikojen ollut mielenkiintoisia pähkinöitä pienimmille partiolaisille.

Ylväisyn linja on aina ollut hyvin huumoripainoitteinen ja useimmiten juuri lippukunnanjohtaja on saanut osansa piikittelystä.

Kansikuvia

Ylväisy 1/1983

Ylväisy 1/1983

Ylväisy 1/1986

Ylväisy 1/1986

Ylväisy 2/1995

Ylväisy 2/1995