The MobileFrontend should be working again on the ScoutWikis

Navigointi (leikki)

Kohteesta PartioWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Navigointi
Leikkijät
Määrä: Vähintään kaksi leikkijää
Ikä: 7+
Yleistä
Kesto: Niin pitkään kuin jaksaa
Leikkialue: Kivempaa ulkona
Tarvikkeet: Ei tarvikkeita

Leikin idea

Leikki on sovellettu versio maa, meri, laiva -leikistä. Leikki on tehty lähinnä ajatellen sudenpentujen suunnistussuorituksia ja -taitomerkkejä, vaikka miksei leikki toimisi myös vartiolaisilla. Näin lapset pääsevät fyysisesti näkemään, että ilmansuunnan voi hakea ihan mistä vain, vaikka omalta pihamaaltaan.

Miten leikitään

Leikinjohtaja kertoo leikkijöille vaikkapa kompassin avulla missä on pohjoinen, itä, etelä ja länsi. Pitäkää huolta, että ilmansuunnat on oikein, niin että leikki on hedelmällisin. Voitte vaikka kokouksessa pohtia että missä suunnassa kenenkin koti on. Leikinjohtaja aloittaa huutamaan ilmansuuntia, tyylillä "itä, länsi, pohjoinen..." yms. Leikkijät juoksevat pisteistä toiseen ja aina jos joku juoksee väärään suuntaan, tulee hänestä leikinjohtaja. Kun leikki alkaa tuntumaan liian helpolta voi ottaa mukaan vaikkapa väli-ilmansuunnat ja ruveta huijaamaan "ilmansuunnilla" mitä ei ole olemassakaan, esim. "itä, pohjoinen, länkkäri, itä..." tässä kohtaa länkkäri olisi ollut huijaus, ja jos joku lähti johonkin ilmansuuntaan, niin hänestä tulee nyt leikinjohtaja.