The MobileFrontend should be working again on the ScoutWikis

Turva

Kohteesta PartioWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Turva on suurleirien halukkaista johtajaikäisistä kasattu ryhmittymä, jonka tehtäviin kuuluu pitää huolta jokaisen leiriläisen yleisestä turvallisuudesta ja leirin järjestyksestä. Turva pitää huolen mm. että leirialueelle ei tule ylimääräisiä ihmisiä, huolehtii öisin alaleirialueen rauhallisuudesta, sekä vastaa yleisesti leirin järjestyksestä ympäri vuorokauden. Turvassa hommia tekevät tunnistaa useimmiten heijastinliiveistä, sekä jonkinlaisesta muusta symbolista. Alaikäisyys tai järjestyksenvalvojakortin puuttuminen ei ole este turvan hommiin pääsemiseen. Tarvitset vain motivaatiota toimia välillä hankalissakin tilanteissa, pitkissä vuoroissa, sekä olemaan paikalla kun tarvitaan.

Turva Aihkilla

Aihkilla turva piti huolen mm. että kokoajan tiedettiin onko henkilö leirissä vai ulkopuolella, yleisestä järjestyksenvalvonnasta, ajoneuvojen kulusta leirissä, sekä ulkopuolisten ihmisten pois ohjaamisesta leirialueelta. Leirillä turvalaisen erotti heijastinliivistä, laminoidusta nimilapusta sekä keltaisesta turva-lippalakista.