Avaa päävalikko

Sisällysluettelo

Yleistä

Partiotaitojen suomenmestaruuskilpailut on kulloisenkin keskusjärjestön (nyk. Suomen Partiolaiset) järjestämä kilpailu, jonka perusteella jaetaan vuosittainen partiotaitojen suomenmestaruus eri sarjoissa. Varsinaisten SM-kilpailujen lisäksi eri tahot, mm. piirit, järjestävät kansallisia kilpailuja (esimerkiksi Hiipivä Haamu, Leon Lenkki ja Hilkan Kilpa.) Yhdessä SM-kilpailut ja kansalliset kilpailut muodostavat valtakunnalliset partiotaitokilpailut Suomessa.

Historiallisia vuosia

  • 1925 Suomalaisen Partiopoikaliiton (SPPL) liittoleirillä 7.-16.7. Turengissa järjestettiin järjestöjen (nykyisin lippukunta) väliset partiotaitokilpailut.
    • Vartio: 1+4, yhteisikä maksimissaan 80 vuotta, yksi päiväinen (lähinnä nykyinen punainen sarja).
    • Kilpailu leirinjohtajan pillinauhasta, kolme lajia: erikoinen partiotaito, kilpailuleikki ja partiovalmius.
      • Partiovalmius: Vartiolla noin 3 km matka, jonka varrella 8 asemaa: otettava vastaan matkan suunta joko lipuilla tai morsella järven toiselta puolelta, tehtävä 5 solmua, osoitettava avuliaisuutta vanhaa mummua kohtaan, osoitettava lainkuuliaisuutta noudattamalla matkan varrella olevaa "Pääsy kielletty"-kylttiä, annettava ensiapu kalliolta pudonneelle pojalle, löydettävä partiohattuun kätketty määräys, hillittävä itsensä suuttuneen isännän kanssa ja lopuksi haettava tuntemattomalta seudulta tie leiriin.
    • Voittaja: Ekin Partio, Mikkeli, Suur-Savo (nykyisin Etelä-Savo).
  • 1945 SPJ:n 1. partiotaitomestaruuskilpailut 4.11. Kangasalan Ruutanassa.
    • Vartio: 1+4, yhteisikä maksimissaan 75 vuotta, yksi päiväinen, luonnollinen vartio (lähinnä nykyinen vihreä sarja).
    • Osallistui 30 vartiota 12 piiristä.
    • Viisi tarkastusasemaa (rastia), tehtäviä noin 10, matka alle 10km.
    • Tehtäviä: arviointi, luonnontuntemus, pioneeritaidot, ensiapu, tulisijan ja tulenteko, kysymykset ja esiintyminen.
    • "Vihreän" sarjan 1. mestari: Örn, Tammerfors Spejare, Helsingfors (nykyisin FiSSc).
  • 1947 SPJ:n mestaruuskilpailut 26.10. Turussa.
    • Kaksi sarjaa: "vihreä" 1+4, 70v, 1pv, luonnollinen vartio, "punainen" 1+4, 80v, 1pv, luonnollinen vartio
    • Osallistui 50 vartiota.
    • "Punaisen" sarjan 1. mestari: Kärppä, Hämeenlinnan Metsänkävijät, Häme.
  • 1948 Kisat Vierumäen suurleirin yhteydessä 19.7.
    • Osallistui 100 vartiota.
  • 1950 Kisat partioliikkeen 40v-juhlien yhteydessä.
    • Viisi varsinaista ja neljä apuasemaa, 8km.
  • 1951 SPJ:n mestaruuskilpailut 20.-21.10. Nokialla.
    • Kolme sarjaa: "harmaa" 1+4, 100v, 2pv (la 18.00 - su), 15-20km, 13 vartiota.
    • "Harmaan" sarjan 1. mestari: Sortti, Ekin Partio, Suur-Savo.
  • 1952 Talvikisojen esiaste Puijolla 16.3.
  • 1953 SPJ:n 1. talvimestaruuskilpailut 28.2.-1.3. Jämsänkoskella.
  • 1953 "Syyskilpailut" Tapiolan suurleirin yhteydessä 21.-22.7. Sulkavalla.
    • Ensimmäiset viralliset säännöt tulivat voimaan.
      • Tehtävät ilmoitettu tehtäväryhmittäin.
      • Pistelasku ja arvostelu perustui tehtävien maksimipisteisiin.
      • Tehtävien yhteispistemäärä oli 100p (näiden sääntöjen aikaan järjestettiin kisat, joissa napinompelu-tehtävästä sai 25p).
  • 1953 SPTJ:n 1. valtakunnalliset partiotaitomestaruuskilpailut 4.10. Espoon Solvallassa.
    • Kaksi sarjaa: Tarpojat 3km ja 3 rastia, Tytöt 3km ja 4 rastia.
    • Kilpailun juoni Kalevalan pohjalta. Tehtäviä: pelastusköyden heitto, ensiapu, sammon etsintä, solmut, kalan hiillostus, tikkuleipä ja makkaran paisto.
    • Voittajat: Tarpojat: Gamlakarleby Spejarflickor, Tytöt: Karisflickor
  • 1954 SPJ:n mestaruuskilpailut 9.-10.10. Lievestuoreella
    • Harmaan sarjan mestari: Piisami I, Hirviveikot
  • 1955 SPJ:n mestaruuskilpailut Lahdessa
    • Harmaan sarjan mestari: Piisami I, Hirviveikot
    • Vihreän sarjan mestari: Ilves, Hirviveikot
  • 1957 SPJ:n talvimestaruuskilpailut (Lallen Vaellus)Hyvinkäällä
    • Mestari: Piisami III, Hirviveikot, 2. Piisami IV, Hirviveikot
  • 1958 SPJ:n talvimestaruuskilpailut (Lallen Vaellus) Vaajakoskella
    • Mestari: Piisami III, Hirviveikot
  • 1958 SPJ:n mestaruuskilpailut 18.-19.10. Yläneellä.
    • Julkaistiin uudet säännöt, kerroinluettelokäsite (nykyisen tehtävä- ja pisteluettelon edeltäjä) käyttöön.
    • Punainen sarja 1. kertaa yökisana: 1+4, 85v, 2pv.
    • Kaksipäiväisen punaisen 1. mestari: Kihokarhut, Helsingin Metsänkävijät.
    • Harmaan sarjan mestari: Piisami I, Hirviveikot
  • 1959 SPJ:n talvimestaruuskilpailut (Lallen Vaellus)Kyminlinnassa
    • Mestari: Piisami IV, Hirviveikot
  • 1960 SPJ:n talvimestaruuskilpailut (Lallen Vaellus) Nuijamaalla
    • Mestari: Piisami III, Hirviveikot
  • 1961 SPJ:n talvimestaruuskilpailut (Lallen Vaellus) Uudessakylässä (Salpausselkä)
    • Mestari:Piisami IV, Hirviveikot
  • 1962 SPJ:n talvikisat 3.-4.3. Mäntässä.
    • Punainen sarja 1. kertaa talvikisoissa: 1+3,70v,1pv.
    • Punaisen 1. talvimestari: Siili, Tampereen Kotkat.
    • Uudet säännöt väliaikaiseen käyttöön 30.3.
  • 1963 SPJ:n talvimestaruuskilpailut (Lallen Vaellus) Jyväskylässä
    • Harmaan sarjan mestari: Piisami IV, Hirviveikot
  • 1974 SPJ:n ja SPTJ:n 1. yhteiset mestaruuskilpailut 5.-6.10. Tampereella.
    • ensimmäiset ja ainoat yhteiset ennen SP:n syntyä.
    • Harmaa tytöt
      • Vartio: 1+2, kaksi päiväinen, 17-20 vuotiaita
      • Mestari: Vyörypyörä, Karjalan Tytöt
    • Punainen tytöt
      • Vartio: 1+2, kaksi päiväinen, 14-16 vuotiaita
      • Mestari: Kohelottaret, Leppäpirkot
    • Vihreä tytöt

[1]

Katso myös

Aiheesta muualla

Lähteet

  1. Tarvo Antila: Partiotaitokilpailujen historiallisia vuosia. KarhuSaari SM-syyskilpailun käsiohjelmavihko (1995)
Tämä Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry:hyn liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa PartioWikiä laajentamalla artikkelia.