Mäntyharjun Partiolaiset

PartioWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mäntyharjun Partiolaiset ry
Perustiedot
Tyyppi: yhteislippukunta
Perustettu: 30. maaliskuuta 1979
Jäsenmäärä: 99 henkilöä
Lyhenne: MäPa
Toiminta-alue
Toiminta-alue: Mäntyharju
Partiopiiri: Järvi-Suomen Partiolaiset
Toimipaikat
Kolo: Vanha seurakuntakeskus
Kämppä: kaksi partiomajaa
Tunnukset
Huivi
MäPa huivi.jpg
Tunnus
Lippukunnan tunnus
MäPa.jpg

Mäntyharjun Partiolaiset ry on vuonna 1979 perustettu Mäntyharjussa toimiva yhteislippukunta. Lippukunnassa aktiiviset toimintaryhmät, jotka noudattavat 2010 käyttöön otettua partio-ohjelmaa. Lippukunta tunnetaan leiri-, retkeily- ja kilpailuperinteistään.

Sisällysluettelo

Toiminta

Lippukunnan vuosittaisiksi traditioiksi ovat muodostuneet Kalevalan Katujuoksu helmikuussa, kevätkisat toukokuussa, lippukuntaleiri kesäkuussa, Games -kisaperinne syyskuussa, Valonpolku marraskuussa sekä Itsenäisyyspäivän soihtukulkue ja lupauksenantotilaisuudet joulukuussa. Lisäksi vuodesta 1995 alkaen lippukunta on toimittanut omaa lehteään Faksipaperia jaettavaksi paikkakunnan partioperheisiin.

Kisat.jpg

Lippukunnan kilpailuvartiot ovat aktiivisesti kilpailleet SM-kilpailuissa. Lisäksi paikkakunnalla on järjestetty vuoden 2000 partiotaitojen syys-SM-kilpailut Reissu 2000. Lippukunnan järjestämät kilpailut puolestaan on yleensä nimetty games- perinteen mukaan: Ola Games, Nakki Games, Hard Games, X-Games jne.

Historia

Partiotoimintaa paikkakunnalla on ollut vuodesta 1946 alkaen. Sittemmin paikkakunnalla on toiminut useampia lippukuntia, kuten Mäntyharjun Oravapojat, Mäntyharjun Oravatytöt ja Pihlajavuoren Peurapojat. Mäntyharjun Partiolaiset perustettiin 30.3.1979. Lippukunnan lipun kärjessä keikkuu kultainen orava muistuttamassa Oravapoikien ja Oravatyttöjen perinteistä.

Mäntyharjulaiset lippukunnat

  • Mäntyharjun Oravapojat (jäsenenä Siniset Partiopojat), 1946 - 1979, yhdistynyt
  • Mäntyharjun Oravatytöt (jäsenenä Suomen Siniset Partiotytöt), 1950 - 1979, yhdistynyt
  • Mäntyharjun Partiolaiset (jäsenenä Suomen Partiolaiset), 1979 -
  • Pihlajavuoren Peurapojat, (jäsenenä Suomalaiset Partiopojat), 1956 - 1957

Lippukunnanjohtajat

  • 1979–1990 Raija-Liisa "Raisu" Ylöstalo
  • 1991–1993 Jukka "Pöllö" Lehtonen
  • 1994–1997 Kai "Kaitsu" Säisänen
  • 1998–2003 Raija-Liisa "Raisu" Ylöstalo
  • 2004–2005 Tuomo Männistö
  • 2005–2009 Mika Säisänen
  • 2009–2010 Tuija Rauvola-Karjalainen
  • 2010–Sanni Heinikainen
Oravapojat.jpg

Mäntyharjun Oravapojat

Perimätiedon mukaan nykyäänkin partiolaisten omistuksessa oleva vanha partiomaja olisi Oravapoikien 1940- ja 1950-luvun vaihteessa rakentama. Oravapoikien arkistoista lippukunnanjohtajiksi ovat osoittautuneet ainakin seuraavat henkilöt (eivät ole aikajärjestyksessä):

  • Pentti Airas
  • Paavo Korhonen
  • Alpo Mouhu
  • Eino Ojamies
  • T. Palovaara
  • Yrjö Rasilainen
  • Väinö Sutela
  • Pekka Tapionlinna
  • Jalmari Ukkonen

Partiokämppä

Lippukunnan käytössä on Myllylammen maastoissa seurakunnan mailla kaksi partiomajaa, joista vanhempi on rakennettu 1950- luvulla ja sijaitsee jylhän mäen päällä piilossa tiellä kulkevien katseilta. Uusi maja saunoineen valmistui 1990- luvun alussa Keskimmäisen Myllylammen rantaan. Matkaa majoille kololta kertyy vain noin viisi kilometriä, tietä pitkin noin seitsemän kilometriä.

Uusi maja

Majan maastossa sijaitsee myös kiintolaavu. Viihtyisältä ja perinteikkäältä leirialueelta löytyy ruokakatos, lippuaukea sekä nutiopaikka.

Alueelta löytyy useita partiolaisten käytössä olevia rakennuksia. Nykyisen lippukunnan edeltäjät rakensivat jo vuosikymmeniä sitten vanhan majan ja puuliiterin vessoineen jylhän kukkulan päälle hieman piiloon tieltä, jota tuohon aikaan ei tietenkään vielä ollut. Myöhemmin tämä ei kuitenkaan enää yksin pystynyt vastaamaan viikonloppuretkien lisääntyvään tarpeeseen, joten 1980- ja 90-luvun vaihteessa valmistui talkoovoimin uusi maja saunoineen aivan Keskimmäisen Myllylammen rantaan.

Hieman myöhemmin uuden majan pihapiiriin valmistui vielä puuliiteri sekä vessa, partiolaisten kesken faksi, ja samaan aikaan läheisen niemenkärkeen myös kiintolaavu. Uusi puuliiteri ja jykevä silta valmistuivat 2000 -luvun alussa.

Partiomajat ja muu retkeilymaasto ovat aktiivisessa käytössä ympäri vuoden. Lähes joka viikonloppu yksi tai useampi ryhmä järjestää viikonloppuretken joko puolijoukkueteltassa tai jommalla kummalla majalla. Saunasta johtuen ylivoimaisesti suosituin kohde on uusi maja, joka on miltei koko ajan varattu. Myös ulkopuoliset ryhmät ovat joskus onnistuneet vierailemaan majoilla, mutta omasta suuresta kysynnästä johtuen ei majoja juurikaan vuokrata ulkopuolisille.

Ystävyyslippukunnat

Järvi-Suomen Partiolaiset

Jsp.jpg

Ansiomerkit | Piirileirit

Alueet

Alli | Haapana | Hanhi | Joutsen | Kaakkuri | Koskelo | Koskikara | Kuikka | Lokki | Merimetso | Nokikana | Räyskä | Sorsa | Telkkä | Tiira | Uikku | Uivelo

Lippukunnat

Alapitkän Metsämyyrät | Anttolan Viiriäiset | Ekin Partio | Enonkosken Samoilijat | Halssilan Haukat | Hirvi-Partio | Huhtapartio | Hyryn Korpisudet | Iisalmen Korventytöt | Iisalmen Korvenveikot | Iljalan Eränkävijät | Ilvespartio | Joensuun Eräsissit | Joensuun Haka-Versot | Joensuun Metsänkävijät | Jokisuun Kipparit | Joroisten Erätoverit | Joutsan Jousipartio | Juankosken Korpikulkurit | Juuan Kiitäjät | Juvan Partioveikot | Jyväskylän Metsänkävijät | Jyväskylän Versot | Jämsän Leirisudet | Jämsätytöt | Jäppilän Eräpartio | Järvisissit | Kaavin Kiehiset | Kainuun Katajat | Kainuun Revontulet | Kaipolan Tiirat | Kaiskun Kävijät | Kajaanin Eränkävijät | Kajaanin Korvenpojat | Kajaanin Polunjatkajat | Kallan Kontiot | Kallan Tiirat | Kallan Tytöt | Kannonkiertäjät | Karjalan Eräversot | Karjalan Korvenkävijät | Karjalan Tytöt | Karstulan Korpi-Karstut | Katajaiset ja Tomerat | Keiteleen Saukot | Keljon Kävijät | Kerman Kiertäjät | Kesälahden Siniveikot | Keurusseudun Partiolaiset | Keuruversot | Kiihtelyksen Nuotiosissit | Kinahmin Kiipijät | Kiteen Karhu-Pojat | Kiteen Rajasamoojat | Kiuru-Partio | Korpilahden Korvensamoojat | Kortepartio | Koskenpään Koskikarat | Kuhmon Siniset | Kuilun Kulkijat | Kulhan Kulkijat | Kuokkalan Vetehiset | Kuopion Eräversot | Kuopion Kurjenmiekat | Kuopion Metsäpojat | Kuopion Opiskelijapartiolaiset | Kuuhankaset | Kuuvalon Vaeltajat | Kyypartio | Lapinlahden Siniveikot | Leijona Tytöt | Lepikon Tarpojat | Lievestuoreen Partiopojat | Lievestuoreen Tuulentytöt | Linkki-Partio Lipa | Linnavuoren Tähyilijät | Liperin Kokkoveikot | Länsirannan Partiolaiset | Maaningan Maahiset | Metsän Siskot | Mikkelin Leiritytöt | Mikkelin Muurahaiset | Mikkelin Toimenpojat | Muuratpartio | Mäkipartio | Mäntyharjun Partiolaiset | Noljakan Niemenkiertäjät | Norppa-Versot | Nurmeksen Partiolaiset | Otavan Otsot | Outokummun Kipinät ja Kummun | Palokan Partiolaiset | Partiosiskot | Partio-Unnukka | Pertun Tähkäpartio | Petosen Polunetsijät | Pieksämäen Metsäsissit | Pielisen Partiolaiset | Pielisensuun Samoojat | Pihkapartio | Pihtiputaan Partiolaiset | Pogostan Pojat | Polvijärven Päreenpolttajat | Puijon Pakertajat | Puijon Pojat | Puula-Partio | Pyhäselän Eräsotkat | Rantakylän Rämpijät | Rantasalmen Ruutanat | Rautalammin Rautiaiset | Rautavaaran Korvenkulkijat | Reippaat Pojat | Reippaat Tytöt | Riistaveden Vaarunvartijat | Saarijärven Saloveikot | Sammalisen Samoilijat | Saukon Samoojat | Savon Saukot | Savon Sissit | Siniset Samoojat | Soisalon Samoilijat | Sokkalan Sissit | Sonkapartio | Suonenjoen Sirkut ja Sotkat | Suopartio | Sutelan Hukat | Säynätsalon Päijännepartio | Talaspartio | Tervon Tervaspartio | Tikkakosken Partiolaiset | Tikkamäen Tikkatytöt | Tohmajärven Metsänsamoilijat | Toivakan epinkäiset | Turjankävijät | Tuusniemen Tuohiset | Ukonharjun Samoojat | Vaajan Valppaat | Vaalan Metsänkävijät | Vaaran Veljet ja Siskot | Vaarojen Siskot ja Veikot | Vaarojen Vaeltajat | Vehmerin Vaeltajat | Vesannon Partiolaiset | Vihtavuoren Visaiset | Viitasaaren Partiolaiset | Vuokatin Vaeltajat | Värtsin Takojat | Ylämyllyn Samoojat | Yöveden Waeltajat | Äänekosken Versot | Äänetytöt | Ääneveikot ja Tytöt

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
apua
Työkalut