Yhdistyksen kokous

PartioWikistä
Versio hetkellä 23. helmikuuta 2007 kello 13.54 – tehnyt Takku (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Yhdistysksen virallinen kokous eli vuosikokous on yhdistyksen korkeinpäättävä elin.

Rekisteröitynyt yhdistys pitää vuosittain yhdistyksen kokouksen, jota yleensä kutsutaan vuosikokoukseksi. Yhdistyslain mukaan vuosikokouksia on oltava vähintään yksi, mutta yhdistyksen sääntöjen mukaan vuosikokouksia voi olla myös kaksi eli ns. kevät- ja syyskokous. Tällöin kevätkokouksessa käsitellään edellisen vuoden toimintakertomus, tilinpäätös ja myönnetään vastuuvapaus edelliselle hallitukselle. Syyskokouksessa valitaan seuraavan vuoden hallitus sekä vahvistetaan talousarvio sekä toimintasuunnitelma.

Yhdistyksen hallitus tai sen jäsenet voivat vaatia myös ylimääräisen vuosikokouksen järjestämistä. Yleensä ylimääräiseen vuosikokouksen järjestämiseen vaaditaan, että 10% äänivaltaisista jäsenistä vaatii uutta kokousta.

Esimerkki yksikokouksisen yhdistyksen vuosikokouksen esityslistasta

  1. Kokouksen avaus
  2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
  3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
  5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto
  6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä
  7. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksun suuruus
  8. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut hallituksen jäsenet
  9. Valitaan tilintarkastaja ja hänelle yksi (1) varamies
  10. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.